Kohta maksat asumisesta vielä enemmän

Asumiskulut ovat kasvaneet vuodessa rutkasti, ja lisää nousua on luvassa. Sähkö, vesi, jätehuolto... kaikki on kallistumassa lisää. Varsinkin pientaloasukas maksaa nyt suolaisesti. Katso, paljonko kulut ovat jo nyt kasvaneet.

15.11.2008 6:01 | Päivitetty 21.11.2008 12:03

Asuminen kallistuu lisää talvea kohti. Moni energia- ja vesiyhtiö on ilmoittanut nostavansa hintojaan syksyllä. Samoin jätteenkäsittelymaksut nousevat ensi vuoden aikana noin kymmenen prosenttia.

Jo tähän mennessä vuotuiset asumiskulut ovat nousseet reippaasti sekä kerrostaloissa että pientaloissa vuoden aikana.

Tilastokeskuksen mukaan asumisen hinta on noussut vuodessa 5,9 prosenttia, mutta Suomen Rahatiedon Taloussanomille tekemien laskelmien mukaan asumiskulujen todellinen korotus on kuitenkin suurempi tai jopa huomattavasti suurempi asumistavasta riippuen. Suurimmillaan asumiskulut ovat paisuneet vuodessa jopa 25,4 prosenttia.  

Rahatieto on laskenut hinnanmuutokset sekä 50 neliön kerrostalokaksion että 150 neliöisen pientalon mukaan. Laskelmat on tehty kerrostalon osalta sekä omistus- että vuokra-asunnoille. Omakotitalojen osalta kulujen nousu on laskettu sekä suoran että varaavan sähkölämmityksen taloille ja öljylämmitteisille taloille. 

Asumiskuluihin on laskettu pientalossa jätehuolto, vesi, käyttösähkö (ei kuluttajasähkö) ja kiinteistövero.

Kerrostalossa asumiskuluksi on laskettu keskimääräinen vastike, joka sisältää jätehuollon, veden, käyttösähkön ja kiinteistöveron lisäksi kaukolämmön. Mitään korjaus- ja remontointikuluja, jotka ovat erittäin yleinen asumislisä kerrostaloissa, ei ole laskettu mukaan.

Eniten on kallistunut pientalossa asuminen. Rahatiedon laskelman mukaan asumiskulut ovat vuoden aikana lämmitysmuodosta riippuen kohonneet 13,3–25,4 prosenttia.

Sähkölämmitteisessä talossa asumiskulut ovat nousseet 13,3–14,5 prosenttia vuoden aikana. Esimerkkitapauksessa kulujen nousu merkitsee sähkölämmitteisessä talossa 426–466 euroa lisää vuodessa. (Katso tarkemmat tiedot jutun lopussa olevista taulukoista.)

Vanhassa öljylämmitteisessä omakotitalossa asuminen on kallistunut vuodessa 25,4 prosenttia eli 911 euroa. Uudemmassa öljytalossa asumiskulut ovat nousseet vuoden aikana hitusen vähemmän eli 22,3 prosenttia. Esimerkkitalossa se tietää 696 euron lisälaskua.

Öljylämmitteisen omakotitalon asumiskustannuksissa näkyy viime vuoden kallis raakaöljy. Öljyn hinta on kääntynyt kuitenkin loppukesästä laskuun, ja se näkyy myös jo lämmitysöljyn hinnoissa. Öljyn hinnan kehitystä jatkossa on kuitenkin mahdotonta ennustaa.

Kerrostalossa asuminen on kallistunut Rahatiedon laskelmien mukaan vähemmän. Omistusasunnossa  asumisen kulut ovat nousseet eli 7,1 prosenttia vuoden aikana. Esimerkkitapauksessa eli 50 neliön kaksiossa se tarkoittaa 135 euron lisälaskua vuodessa. 

Pääkaupunkiseudulla vuokra-asuminen on kallistunut 381 euroa eli 5,8 prosenttia. Vuokra-asumisessa vuokraan sisältyvät kaikki kulut. Vuokranantajat ovat luvanneet Helsingin seudulle ensi vuonna noin viiden prosentin korotuksia vuokriin.

Sähköähinnoissa

Sähkölaskuissa näkyvät kovat muutokset. Kerrostalon asukki, joka käyttää sähköä 2000 kWh vuodessa maksaa nyt 13,3 prosenttia enemmän kuin vuotta aikaisemmin.

Suurimman sähkölaskun korotuksen saa kuitenkin pientalossa asuva. Korotukset ovat 19,7–21,90 prosenttia. Euroissa se tarkoittaa 340 euron lisälaskua.

Korotukset eivät jää tähän. Harva kotitalous selviää syystalvesta ilman sähkölaskun korotusta. Energiayhtiö Vattenfall kiskaisi hintoja ylös syyskuussa peräti 9,7 prosenttia. Korotus koski runsasta neljännestä yhtiön asiakkaista.

Fortum nostaa jo kolmatta kertaa sähkösopimusten hintoja. Edellinen yhdeksän prosentin korotus iski elokuun alussa. Sähkön hinta nousee joulukuun alussa keskimäärin 14 prosenttia. Yhtiö on myös kertonut tarkistavansa sähkön hinnat vastaisuudessa entistä useammin eli neljä kertaa vuodessa.

Helsinki hamuaaespoolaisasiakkaita

Helsingin Energian asiakkaat tuskin säästyvät hinnankorotuksilta, vaikka niistä ei vielä ole ilmoitettu. Yhtiöllä on paineita nostaa hintoja.

– Mitään päätöksiä ei ole tehty. Seuraamme tilannetta. Emme kiistä etteikö hinnankorotuspaineita olisi. Asiakkaille tilanne on nyt edullinen: myymämme sähkö on ollut pitkään alle tukkumarkkinan pörssihintatason. Näin ei tietenkään pysyvästi voi olla, sanoo johtaja Jukka Niemi Helsingin Energiasta.

Fortumin hinnankorotukset saattavat sataa suoraan naapurin laariin. Helsingissä on tarjolla selvästi edullisempaa sähköä. Helsingin Energian asiakkaista iso joukko tulee kaupungin ulkopuolelta.

Yhtiö nosti elokuun alusta uusien, Helsingin ulkopuolisten asiakkaidensa sähkön hintaa. Korotus oli 14 prosenttia. Silti se on Niemen laskujen mukaan edelleen erittäin kilpailukykyinen hinta esimerkiksi espoolaisille

– Jokohan espoolaiset heräävät tekemään johtopäätöksiä, hän sanoo.

Useat energiayhtiöt korottavat myös sähkön jakelunhintaa.

Lämpölaskukuumottaa

Kuluttaja on saanut maksaa lähes joka vuosi myös suurempaa kaukolämpölaskua. Hinta on kivunnut tasaisesti ylös vuodesta 1987 asti.

Hinnannousu on kuitenkin ollut vakaata ja tasaista. Nimellishinta laski viimeksi, kun öljyn hinta romahti 1980-luvulla. Kaukolämpö on noussut Kiinteistöliiton Indeksitalovertailun mukaan viime vuoden syyskuusta 11,1 prosenttia.

– Nyt näyttää, että kaukolämmön hinnannousu jatkuu, vaikka esimerkiksi raakaöljyn hinta on tullut alas ja sen pitäisi heijastua muihinkin polttoaineisiin. Hinnoissa on tietenkin viivettä, tutkimusjohtaja Mauri Marttila Suomen Kiinteistöliitosta sanoo.

Fortum nosti kaukolämmön hintaa elokuun alussa. Korotukset ovat keskimäärin 3–8 prosenttia. Syyksi yhtiö ilmoitti perinteisen: polttoaineitten markkinahintojen ja kaukolämpöverkon ylläpitokustannusten merkittävän nousun.

Ennätyskallis raakaöljy on kurittanut omakotitaloasukkaita ankarasti vuoden aikana Tämä on näkynyt pahimmillaan lähes 700 euroa suurempana öljylaskuna. Sekä vanhoissa että uusissa omakotitaloissa öljylasku on ollut 40,6-45,1 prosenttia suurempi kuin vastaavana aikana vuotta aikaisemmin.

Kiinteistöverojen nousukorottaa vastikkeita

Kerrostaloasunnoista kiinteistövero ja kunnalliset lämpö-, sähkö- ja vesimaksut hotkaisevat jo kaksi kolmannesta kerrostalon hoitovastikkeesta, laskee Kiinteistöliitto indeksitalovertailussaan. Lisäksi palkankorotusautomaatti nostaa taloyhtiöiden huolto- ja isännöintipalveluluiden hintaa vuosittain.

Nousutahti on ollut ankarin Helsingissä, jossa kiinteistöverot ja kunnallismaksut ovat kohonneet vuodessa 17,5 prosenttia. Viidenkymmenen neliön kaksiossa se tarkoittaa 192 euroa enemmän vuodessa. Toiseksi suurimmat korotukset saavat osakseen turkulaiset.

Taloyhtiöiden mahdollisesti tekemät ylimääräisten yhtiövastikkeiden keräämiset eivät vielä näy Kiinteistöliiton tilastoissa. Näppituntumalla Marttila uskoo, että monessa taloyhtiössä on kerätty ylimääräisiä vastikkeita.

Usean taloyhtiön säännöt sallivat yhden ylimääräisen kuukauden yhtiövastikkeen keräämisen ilman erityistä yhtiökokousta. Vastikkeita on saatettu nostaa myös kesken vuotta.

– Onneksi talvet ovat olleet leutoja ja yhtiöillä on jäänyt rahaa säästöön lämmityslaskuista.Jos näin ei olisi käynyt, varmasti vielä useammassa talossa olisi jouduttu keräämään ylimääräinen vastike.

Vesimaksutkallistuvat

Kerrostaloasumisessa veteen ja jäteveteen käytetään jo lähes yhtä paljon vastike-euroja kuin lämmitykseen, kertoo Kiinteistöliiton tutkimus. Entistä vähemmän hoitovastike-eurosta jää kustannuksiin, joista taloyhtiö voi itse päättää. Tämä tarkoittaa myös, että taloyhtiöille jää vähemmän rahaa säästöön suuria korjauksia varten.

Helsinkiläisten vesi- ja jätevesimaksun käyttömaksut nousevat ensi vuoden alussa. Korotus on noin 5,1 prosenttia kokonaishinnasta. Kokonaishinta koostuu käyttömaksuista ja perusmaksuista. Helsingin Vesi perustelee reipasta nousua vesihuoltoverkoston saneeraustarpeella ja kustannustason yleisellä nousulla.

Espoolaiset selvinnevät ensi vuodesta ainakin näillä näkymin ilman veden hinnan korotuksia.

Toiset maksavat asumisesta hurjasti enemmän Vuosimuutokset asumiskuluissa keskimäärin

kerrostalo 50 m2muutos €/vmuutos %/vomistusasunto135,47,1vuokra, PK-seutu381,45,8vuokra, muu maa171,43,4pientalo 150-160 m2muutos €/vmuutos %/vpientalo, sähkö *426,613,3pientalo, varaava *46614,5pientalo, öljy-uusi *696,422,3pientalo, öljy-vanha *911,225,4 Lähde: Suomen Rahatieto, * ei kiinteistövak. muutosta

Sähkön kulutuksen vuosimuutos sähkön kokonaishintamuutos €/vmuutos %/vkerrostalo 2000 kWh/v33,413,3Pientalo 18000 kWh/v300,619,7Pientalo 20000 kWh/v*34021,9 Lähde: Suomen Rahatieto, pohjatiedot EMV, *varaava

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?