Roskaposteista haihtui äkkiä yli puolet

Julkaistu:

Internetissä liikkuvan roskapostin määrä tippui dramaattisesti, kun kalifornialaisen McColo-yhtiön koneet irrotettiin netistä. Koneita oli käytetty roskapostin levittämisen.
Roskapostimääriä tarkkailevien tietoturvayhtiöiden mukaan netissä liikkui 66–75 prosenttia vähemmän roskapostia sen jälkeen, kun San Josen kaupungissa päämajaansa pitävän McColo-nettiyhtiön yhteydet katkaistiin, raportoi sanomalehti Washington Post.

Useat tietoturvatutkijat epäilevät, että McColon operoimia palvelimia käytettiin laajalti erilaisessa nettirikollisuudessa.

Rikolliset ostivat McCololta hosting-palveluita ja käyttivät niitä esimerkiksi roskapostin lähettämiseen.

Roskapostimäärien romahtamisen syynä pidetään sitä, että moni rikollinen käytti McColon palvelimia hyökkäysverkkojensa hallinnoimiseen.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Hyökkäysverkkojen avulla rikolliset käyttävät tavallisten nettikäyttäjien kaapattuja koneita erinäisiin tarkoitusperiin, kuten esimerkiksi roskapostin lähettämiseen.

Netin hengähdystauko voi jäädä kuitenkin hetkelliseksi, sillä hyökkäysverkot, joita McColon koneilta hallinnoitiin, ovat edelleen olemassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Autotallivenkoilu maksoi 40 000 euroa – taloyhtiön mielestä osakas ei asunut talossa vaikka maksoi vesimaksunsakin

    2. 2

      Teemu laittoi 160 neliön omakotitaloon maalämmön – nyt lämmityskulut vuodessa 600–700 euroa

    3. 3

      5 erilaista taloa: Näin paljon maalämpö­pumppu säästää vuodessa – pakkas­päivinä yli 10 e/vrk

    4. 4

      Selvitys: Suomi on nyt maailman houkuttelevin maa kaivoksille

    5. 5

      Altia aikoo listautua pörssiin – valtio aikoo omistaa yhtiöstä vähintään kolmanneksen

    6. 6

      ”Taloyhtiöstä voi tulla pikavippaaja asuntosijoittajalle”

    7. 7

      Rovion kurssi kääntyi nousuun – romahti torstaina

    8. 8

      Lintilä Altian listautumisesta: ”Kossuosake on herättänyt mielenkiintoa”

    9. 9

      Metsä Group haluaa ostaa puita omistajajäseniltään – täkynä tuplabonukset

    10. 10

      SSH:n perustaja Tatu Ylönen jää pois yhtiön johtoryhmästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rovion kriisi: puhelinpalaveri vihaisille sijoittajille – osake syöksynyt jo lähes 50 prosenttia

    2. 2

      5 erilaista taloa: Näin paljon maalämpö­pumppu säästää vuodessa – pakkas­päivinä yli 10 e/vrk

    3. 3

      325 000 euron vuositulot ja pitää itseään keskiluokkaisena – näin asuinpaikka vaikuttaa

    4. 4

      Näin Rovio rauhoitteli sijoittajia puhelimessa: ”Kehitämme jatkuvasti uusia pelejä” – osake edelleen -50 %

    5. 5

      Autotallivenkoilu maksoi 40 000 euroa – taloyhtiön mielestä osakas ei asunut talossa vaikka maksoi vesimaksunsakin

    6. 6

      Kommentti: Suomi toipuu, mutta yksi sukupolvi putoaa kelkasta – 3 synkkää graafia työelämästä

    7. 7

      ”Taloyhtiöstä voi tulla pikavippaaja asuntosijoittajalle”

    8. 8

      Ulkomaiset jättipankit myyvät Rovion osakkeita – suomalaiset piensijoittajat ostavat

    9. 9

      Analyytikko: Rovion pudotus odotettua rajumpi

    10. 10

      Altia aikoo listautua pörssiin – valtio aikoo omistaa yhtiöstä vähintään kolmanneksen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kahvilayrittäjä sai oudon puhelun kassahihnan päähän – Nordea oli palauttamassa rahoja takaisin hänen asiakkailleen

    2. 2

      Tällaisia ovat sopeutumiseläkettä nostavan Suvi Lindénin bisnekset

    3. 3

      Yrittäjä joutui ulosottoon summasta, jolla saa käytetyn Corollan: maksanut 5 vuodessa yli 60 000 euroa – eikä velka ole lyhentynyt

    4. 4

      Tähän on tultu Suomen rakennusalalla: juuri koulusta päässeet pyytävät yli 6000 e/kk

    5. 5

      Pankki varoittaa: Kunnon rytinä on vasta tulossa markkinoille

    6. 6

      Yksi asia unohtuu talvella – 3 vinkkiä: Näin suojelet arvokasta ilmalämpöpumppuasi

    7. 7

      Yhden Kari Voutilaisen tekemän rannekellon hinnalla saa kymmenen Rolexia

    8. 8

      Katso keskipalkat 15 eri toimialalla – ”63–64 % suomalaisista saa pienempää palkkaa kuin keskiarvo”

    9. 9

      Kommentti: Suomi toipuu, mutta yksi sukupolvi putoaa kelkasta – 3 synkkää graafia työelämästä

    10. 10

      Kommentti: Sipilän ”mahdoton” tavoite on toteutumassa – yksi ilmiö selittää työllisyysihmeen

    11. Näytä lisää