Aamukommentti: Talous hiipuu, markkinat horjuvat

Julkaistu: , Päivitetty:

Katsaukset
Markkinat ovat vaihdelleet poikkeuksellisen voimakkaasti toivon ja epätoivon pyrkiessä vuorotellen niskan päälle. Yhdysvaltojen ja Japanin osakemarkkinat ovat vaihteeksi vahvistuneet, mutta viitelainatuotot ovat edelleen matalia ja laskeneet eilen Saksassa voimakkaasti. Myös öljyn hinta on jatkanut alamäkeen, vaikka tuottajakartelli OPEC on jo ilmoittanut ryhtyvänsä toimenpiteisiin.
Yhdysvaltojen eilen tilastoanti kertoi maan teollisuustuotannon heikentyneen syyskuussa selvästi ennakoitua enemmän ja teollisuuden kapasiteetista käytettävän 76 prosenttia elokuun 78 sijasta.
Samalla syyskuun inflaatio jäi odotetun viiden sijasta 4,9 prosenttiin,pohjahintainflaatio oli ennakoidusti 2,5 prosentissa.
Elokuussa kuluttajahinnat nousivat 5,4 ja pohjahinnat samoin 2,5 prosenttia vuotta aikaisemmasta. Inflaation hidastuminen heijastelee raakaöljyn hintakehitystä.


OPEC on ilmoittanut aikaistavansa marraskuun kokouksensa ensi viikkoon. Tieto on nostanut veikkailuja tuotannon leikkaamisesta hintojen laskun jarruttamiseksi.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy


On kuitenkin epäselvää, paljonko hintavaikutusta mahdollisilla leikkauksilla on, kun talouden yleistilanne kertoo tuotannon ja energiankulutuksen kehittyvän heikonlaisesti.


Viime yönä West Texas laski 74,5 dollarista 69,9 dollariin tynnyriltä.
Brent laski eilen 69,3 dollarista 70 ja 64,4 dollarin kautta 68 dollariin, josta on tänään hivuttautunut 68,4 dollariin.

Samalla Brent on laskenut eilen 51,8 eurosta 50,7 euroon jonne on tänään 50,6 eurosta tynnyriltä palannut. Eilen hinta kävi alimmillaan 48,07 eurossa, alimmillaan siiten viime vuoden toukokuun.

Tähän mennessä Brentin lokakuun keksihinta on asettunut 58,5 euroon, 3,5 prosenttia viime vuoden vastaavan ajan keskihinnan yläpuolelle.
Koko viime lokakuun keskihinta oli 58,2 euroa, eli tätä menoa öljyn hinta ei enää kiihdytä lokakuun inflaatiota, vaan saattaa jopa hidastaa sitä.

Wall Street horjui nousuun,
Japani seurannut


Yhdysvaltojen osakemarkkinat horjuivat eilen lopulta nousuun. Talouden yleistilanne jäi raakaöljyn hintojen laskun, koronalennustoiveiden rahoitusalalle suunniteltavista uusita pelastustoimista kertoneen tiedon varjoon.

Suurimmat nousut kirjattiin kaupankäynnin loppumetreillä, joten on todennäköistä että nousua on vauhdittanut lyhyeksi myytyjen osakkeiden takaisinosto.

Dow Jones päätyi 4,7, S&P 500 4,3 ja Nasdaq vajaan 5,3 prosentin nousuun.
Alimmillaan indeksit kävivät 4,4, 4,6 ja 3,9 prosenttia pakkasella, ja korkeimmillaan Dow ylsi 5,1 ja S&P 4,4 prosentin nousuun. Nasdaq päätti päivän korkeimpaan arvoonsa.

Raakaöljyn hinnan lasku voimisti kulutustavaratuottajia ja vähittäiskauppaa.

Rahoitusalaa nosti joukkolainatakaaja Ambacin ilmoitus suunnitelmasta, jolla takaajat voivat saada valtiovarainministeriön tukea tappiollisten sijoitusten poistamiseksi taseistaan.
Ambacin kurssi nousi 48 prosenttia. Pörssipäivän päätöksen jälkeiset tulosilmoitukset ovat vahvistaneet Googlea ja IBM:ää jälkipörssissä yön aikana.

Dow on vahvistunut viime viikon perjantaista 6,3, S&P 5,3 ja Nasdaq 4,1 prosenttia. Kahden viikon takaisesta Dow on pakkasella 13, S&P 13,9 ja Nasdaq vajaat 12 prosenttia.

Aasian osakemarkkinat ovat taas kerran ottaneet suuntaa Yhdysvaltojen markkinoita ja vahvistuneet.

Poikkeuksena on Korea, jossa kursseja painavat rahoitusalan ongelmat. Standard & Poor’s varoitti eilen korealaispankkien luottoluokitusten olevan vaakalaudalla.
Kospi on tänään laskenut puolitoista prosenttia ja on alimmillaan kolmeen vuoteen.

Tokiossa Nikkei on vahvistunut 2,8 ja laajempi Topix 3,4 prosenttia. Hang Seng on jotakuinkin ennallaan, Shanghain yleisindeksi vahvistunut 1,1 ja Shenzhenin 0,6 prosenttia.

Euroopassa hapuilu jatkuu yritysten tulosilmoitusten ja makrotalouden tilannearvioiden ristiaallokossa.

Halvempi raakaöljy painaa korkoja ja nostaa kuluttajien ostovoimaa samalla kun se painaa Venäjän markkinoita ja siellä toimivia yrityksiä.
Moskovan pörssi on siis huterissa kantimissa, mikäli pysyy tänään auki vailla häiriöitä.

Korot hermoilevat,
jenejä kärrätään ulos


 Korko- ja valuuttamarkkinoiden hermoilu on voimistunut entisestään 
Yhdysvaltojen viitelainatuotot vaihtelivat eilen poikkeuksellisen voimakkaasti yhdessä maan osakekurssien kanssa, ja lainajenejä näytetään taas kärrättävän Tokiosta ulospäin.
Jenin viime päivien heiluriliike vihjaa etenkin johdannaisrahastojen tavoittelevan halpakorkoisia jenejä sijoittamalla nopeita voittoja Japanin ulkopuolisilta osake- korko- ja johdannaismarkkinoilta.


Yhdysvaltojen kaksivuotinen viitelainatuotto on noussut Aasian markkinoilla 1,61 prosentista 1,58 kautta 1,63 prosenttiin.
Kymmenvuotinen on puolestaan jäähtynyt hivenen ja laskenut eilisillan 3,96 prosentista 3,93 kautta 3,94 prosenttiin.
Eilen kaksivuotinen lähti 1,55 prosentista ja kävi korkeimmillaan 1,70 ja alimmillaan 1,53 prosentissa.  Kymmenvuotinen vaihteli 4,06 j 3,92 prosentin välillä aloitettuaan aamunsa 3,95 prosentissa.

Huipussaan tuotot kävivät juuri ennen kuin Yhdysvallat julkisti syyskuun inflaatioluvut.

Yhdysvaltojen rahamarkkinajohdannaiset varautuvat jo siihen, että Federal Reserve alentaa Fed Funds-koron alemmas kuin tähän asti odotettu 1,25 prosentti tämän kuun lopulla.


Saksan kaksivuotinen lainatuotto painui eilen kolmesta 3,05 kautta 2,90 prosenttiin ja kymmenvuotinen luisui 4,10 prosentista 4,15 ja 4,05 kautta 4,07 prosenttiin.
Tänä aamuna kaksivuotinen on noussut 2.95 ja kymmenvuotinen 4,11 prosenttiin.

Vuoden eurokorko on 5,29 prosentissa eilisen euriborin jäätyä 5,25 prosentin tuntumaan. 3 kk korko on 5,17 ja 6 kk 5,26 prosentissa, niiden kolmen kuukauden termiinit 3,78 ja 3,77 ja kuuden kuukauden termiinit 3,46 ja 3,54 prosentissa.

Luottamus korkojen ensi keväiseen laskuun on siis edelleen eritäin voimakasta.

Dollari on tänä aamuna painunut eilisillan 101,5 jenistä 101.3 jeniin käytyään Aasian markkinoilla alimmillaan 100,6 jenissä.
Euro on noussut 134,6 jenistä 136,8 jeniin käytyään korkeimmillaan 137,4 jenissä.
Samalla yhteisvaluutta on hivuttautunut eilisillan 1,346 dollarista 1,349 dollariin käytyään jo yli 1,35 dollarissa Aasian markkinoiden avautuessa.

Eilen dollari vaihteli 99,3 ja 101,5 jenin välillä ja euro kävi 133,4 ja 137,2 jenissä. Samalla yhteisvaluutta vaihteli 1,335 ja 1,355 dollarin välillä

Dollari on tänä aamuna vaihdellut 6,83 ja 6,84 juanin väliä. Euro on kiivennyt eilisillan 9,20 juanista 9,23 kautta 9,21 juaniin ja juan noussut 14,8 jenistä 14,9 jenin tuntumaan.
Eilen dollari vaihteli 6,83 ja 6,847 ja euro 9,12 ja a9,25 juanin välillä. Juan puolestaan kävi 14,5 jenin tuntumassa ennen nousuaan 14,9 jeniin.

Tilastot vähissä,
epävarmuus hallitsee


Tilastoanti on tänään niukanlaista, euroalueelta saadaan elokuun kauppatase ja rakennusalan tuotanto. Yhdysvalloista ovat luvassa syyskuun asuntoaloitukset ja rakennusluvat.

Tilastoannin niukkuus voimistaa markkinoiden hermoilua ja heilahtelua viikonlopun lähestyessä. Hermoilu OPECin kokouksesta antaa tilanteeseen oman mausteensa, mutta on toistaiseksi vielä verraten kaukana, viikon päässä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Vasemmistonuoret kerää ilmiantoja epäreiluista pomoista – Jari Sarasvuo tyrmistyi: ”Mustat listat ovat laittomia”

    2. 2

      Neljä kaistaa takseille, kolme eri yhtiötä, digitaaliset ilmoitustaulut – kartta kertoo, miltä taksiliikenteen vapautuminen Helsinki-Vantaalla näyttää

    3. 3

      BBC: Autojätti BMW haluaa selvyyttä brexitin ehtoihin ennen kesän loppua

    4. 4

      Nyt niitä saa: kotimainen mansikka ja peruna menevät kuin kuumille kiville – katso hintaesimerkit

    5. 5

      Euroministerit vahvistivat: Kreikka pärjää nyt omillaan, Suomelle rahoja takaisin – ”Historian siipien havinaa”

    6. 6

      Näin paljon kalliimpaa viina on Suomessa kuin muualla Euroopassa

    7. 7

      Kojamo listautui pörssiin – Teollisuusliitto nettosi 57000000 euroa verottomana

    8. 8

      Perinteinen makkara ei ole enää juhannuksen ykkösgrilliherkku - näitä suomalaiset käristävät mieluiten

    9. 9

      Golfyrityksen epäillään tehneen rahaa pilaantuneella maa-aineksella

    10. 10

      Yle kertoo mitä tapahtui Panaman papereiden jälkeen: Nordea jätti asiakkaansa yksin, Rotenbergit kiersivät pakotteita

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Vasemmistonuoret kerää ilmiantoja epäreiluista pomoista – Jari Sarasvuo tyrmistyi: ”Mustat listat ovat laittomia”

    2. 2

      Euroministerit vahvistivat: Kreikka pärjää nyt omillaan, Suomelle rahoja takaisin – ”Historian siipien havinaa”

    3. 3

      Neljä kaistaa takseille, kolme eri yhtiötä, digitaaliset ilmoitustaulut – kartta kertoo, miltä taksiliikenteen vapautuminen Helsinki-Vantaalla näyttää

    4. 4

      Perinteinen makkara ei ole enää juhannuksen ykkösgrilliherkku - näitä suomalaiset käristävät mieluiten

    5. 5

      Näin paljon kalliimpaa viina on Suomessa kuin muualla Euroopassa

    6. 6

      Kojamo listautui pörssiin – Teollisuusliitto nettosi 57000000 euroa verottomana

    7. 7

      Suomi on Euroopan kahdeksanneksi kallein maa

    8. 8

      Nyt niitä saa: kotimainen mansikka ja peruna menevät kuin kuumille kiville – katso hintaesimerkit

    9. 9

      Intelin toimitusjohtaja erosi – syynä suhde alaisen kanssa

    10. 10

      Suomalaisten velkataakka kasvaa: asuntovelkaa keskimäärin jo yli 98 000 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työtön perheenäiti Tuula laski: töitä ei kannata ottaa vastaan – puolen vuoden jälkeen totuus paljastui

    2. 2

      Talon piti olla perusteellisesti remontoitu – vuoden jälkeen ostajalle paljastui alapohjasta todellinen pommi

    3. 3

      3 karua esimerkkiä tulo­loukuista: Perheenäiti saa töitä – käteen lisää vain 150 e/kk

    4. 4

      Vasemmistonuoret kerää ilmiantoja epäreiluista pomoista – Jari Sarasvuo tyrmistyi: ”Mustat listat ovat laittomia”

    5. 5

      Laaja lakko uhkaa Helsinki-Vantaan lentokenttää – ”Tiistaina Finnairin täytyy alkaa perua lentoja”

    6. 6

      Jyskille 100 000 euron uhkasakko harhaanjohtavasta mainonnasta

    7. 7

      Berner ehdottaa taksilakiin muutosta – matkailuyrittäjät säikähtivät uutta lupavaatimusta

    8. 8

      Audin toimitusjohtaja pidätettiin

    9. 9

      Moni piensijoittaja tuhoaa tuottonsa todella helpolla virheellä

    10. 10

      ”Osa leskeneläkkeistä on hävyttömän suuria”– epäreilua rikkaiden tukemista vai turva kriisitilanteen varalle?

    11. Näytä lisää