Rosendahl: Vielä eilen Kaupthing oli kunnossa

Kaupthingin Suomen-maajohtaja Lauri Rosendahl sanoo olleensa vielä eilen varma pankkinsa selviytymisestä. Nyt tärkeintä on palauttaa asiakkaille heidän rahansa, hän sanoo.

Viime viikolla Lauri Rosendahl kehui Kaupthingin asiakaslehdessä pankin vakavaraisuutta väkivahvaksi.

9.10.2008 13:48 | Päivitetty 9.10.2008 16:31

Kaupthingin Suomen-maajohtaja Lauri Rosendahl oli keskiviikkona vuorenvarma, että pankki selviää monia kilpailijoitaan paremmin Islannin kriisistä. Kaupthing saattaisi jopa ostaa osia Islannin valtiolle ajautuneesta Glitniristä.

Alle vuorokautta myöhemmin oma pankki oli Islannin rahoitustarkastuksen hallussa.

– Tämä oli meille kaikille melkoinen järkytys. Olin eilen aamulla vielä täysin vakuuttunut, että pystymme vahvalla taseellamme selviämään itsenäisenä pankkinä. Toisin kävi, hän sanoo nyt.

Romahduksen syy löytyy hänen mielestään Britannian rahoitusviranomaisista: nämä ottivat haltuunsa Kaupthingin sikäläisen tytärpankin ja pakkosiirsivät siltä syrjään 2,5 miljardin euron verran varoja.

– Jos meillä oli yhteensä talletuksia 15 miljardia euroa, ja siitä otetaan tuollainen summa pois, niin eihän mikään pankki sellaista kestä, Rosendahl sanoo.

Kun torstaiaamuna kotimainen Rahoitustarkastus sulki Suomen Kaupthingin, se todennäköisesti samalla tärväsi konttorin jatkomahdollisuudet. Harva asiakas halunnee tai uskaltaa jäädä Kaupthingiin, sitten kun sen nettipankki ja palvelut taas aukeavat.

– Tärkeintä on nyt varmistaa, että voimme maksaa tallettajille heidän varansa takaisin. Milloin se tapahtuu, riippuu Suomen Rahoitustarkastuksen päätöksistä, Rosendahl sanoo.

– On aivan liian aikaista sanoa, miten toimintamme jatkuu, hän myöntää.

Pankkinsa nettisivuilla Rosendahl sanoo olevansa pahoillaan tilanteen nopeasta muuttumisesta. Hän pyytää asiakkailta ymmärrystä Suomen Kaupthingin henkilökunnalle, joka "ei välttämättä yllä parhaimpaansa tällaisina aikoina".

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?