Playboy etsii Wall Streetilta analyytikkoja

Julkaistu: , Päivitetty:

Yhdysvaltalainen miestenlehti Playboy on lähtenyt finanssikriisin haaskalle. Lehti aikoo julkaista Wall Street -teemanumeron, ja etsii siihen rahoitusmarkkinoiden ammattilaisia, etenkin analyytikkoja.
Miestenlehti Playboy teki edellisen Wall Street-teemanumeronsa 1980-luvun lopulla, kun bisneskadun maine oli huipussaan Oliver Stonen samannimisen elokuvan jälkimainingeissa.

Lehti on nyt julkaissut ilmoituksia, joissa se houkuttelee yli 18-vuotiaita naisia koekuvauksiinsa. Hakijoiden ehtona on, että he työskentelevät paraikaa tai ovat viime aikoina työskennelleet Wall Streetin osake- tai rahamarkkinayrityksissä.

Playboy kertoo kaipaavansa kuviin etenkin johtavissa tehtävissä olleita naisia, ja kaikkein mieluiten analyytikkoja.

Parhaat 20 hakijaa pääsevät helmikuussa ilmestyvään Wall Streetin naiset -numeroon. 

Lehti on aiemmin tehnyt vastaavanlaiset alastomiin työntekijöihin keskittyvät teemat muun muassa Enronin ja WorldComin konkurssien jälkeen. Kummastakin kaatuneesta jättiyhtiöstä tuli lehdelle tuolloin sadoittain mallitarjokkaita.

Playboyta on jo syytetty yrityksistä käyttää epätoivoisia työttömiä tirkistelyn kohteina. Lehti puolustautuu sillä, etteivät mallitarjokkaat kuvauta itseään rahan takia. Mallipalkkiot ovat lehdelle tyypillisen pienet, vain 500–2000 dollaria per kuvaus.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Bensakauppias kertoo, miksi Suomessa tankataan nyt Euroopan viidenneksi kalleinta polttoainetta: ”Tankkereita kaapattu ja muuta”

    2. 2

      Lääkäriksi opiskeleva Omar tekee rankkaa työtä, joka ärsyttää monia suomalaisia: ”Osa huutaa loukkauksia”

    3. 3

      Eläkkeellekö varhain? USA:sta lähtenyt ilmiö innostaa Suomessa: Jopa alle 30-vuotiaat ”firettävät”

    4. 4

      Alko myy viiniä, joka on peräisin mystisestä ”muusta alkuperämaasta” – taustalla järeä kansainvälinen konflikti

    5. 5

      Jan Hurrin kommentti: Velkojen määrästä ja velkarajoista on syntynyt myrkyllinen yhdistelmä

    6. 6

      Eurooppaa piinaava helleaalto iskee rajusti Ranskan viinintuotantoon

    7. 7

      Superhelle tyhjentää taas kaupat tuulettimista – toimi näin, jos jäit ilman

    8. 8

      Tässä voi olla seuraava kaivostuska: Kanadan kaivosjättien miljardien korvausvaateet saattavat rysähtää Suomen niskaan

    9. 9

      Sikarutto kutisti Atrian tulosta – HKScan pysytteli pakkasella

    10. 10

      Uniperin osingot avittivat Fortumia tulosyllätykseen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Lääkäriksi opiskeleva Omar tekee rankkaa työtä, joka ärsyttää monia suomalaisia: ”Osa huutaa loukkauksia”

    2. 2

      Alko myy viiniä, joka on peräisin mystisestä ”muusta alkuperämaasta” – taustalla järeä kansainvälinen konflikti

    3. 3

      Eläkkeellekö varhain? USA:sta lähtenyt ilmiö innostaa Suomessa: Jopa alle 30-vuotiaat ”firettävät”

    4. 4

      Eurooppaa piinaava helleaalto iskee rajusti Ranskan viinintuotantoon

    5. 5

      Bensakauppias kertoo, miksi Suomessa tankataan nyt Euroopan viidenneksi kalleinta polttoainetta: ”Tankkereita kaapattu ja muuta”

    6. 6

      Jan Hurrin kommentti: Velkojen määrästä ja velkarajoista on syntynyt myrkyllinen yhdistelmä

    7. 7

      Superhelle tyhjentää taas kaupat tuulettimista – toimi näin, jos jäit ilman

    8. 8

      Huoli vanhustenhoivasta on poikinut yli 40 selvityspyyntöä kuolemista

    9. 9

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    10. 10

      Kannattavuutta tehostavan Stora Enson tulos heikkeni – selvittää investointeja Tšekkiin ja Itävaltaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maatila myynnissä, lähtöhinta euron – tällaisia asumuksia Suomesta saa pikkurahalla

    2. 2

      36 eduskunnan ulkopuolelle jäänyttä löysi käyttöä sopeutumisrahalle – katso, ketkä kaikki hakivat kansanedustajan tilapäistä työttömyysturvaa

    3. 3

      Helsingissä mainostetaan Kallioon avautuvaa viinikauppaa – viranomaisen mukaan kekseliäs idea ei riko Alkon monopolia

    4. 4

      Taksiuudistus lopetti päivystysvelvollisuuden, eteläsavolainen taksiyrittäjä äimistelee kuljettajien reaktiota: ”Menkööt sitten tehtaalle töihin”

    5. 5

      ”Markalla Mallorcalle, kahdella Kanarialle!” – tällainen oli Keihäsmatkat perustanut ja seksikylää Kihniöön suunnitellut yrittäjälegenda

    6. 6

      Lääkäriksi opiskeleva Omar tekee rankkaa työtä, joka ärsyttää monia suomalaisia: ”Osa huutaa loukkauksia”

    7. 7

      Näin ex-kansanedustajat hyödyntävät sopeutumisrahansa – opiskelua, mietiskelyä, sairaan äidin hoitamista...

    8. 8

      Sotilaskotiliitto pahastui, kun yrittäjä myi ”Sotkun munkkeja” ilman lupaa – nyt munkkivaunu seisoo torilla tyhjillään

    9. 9

      Näin asennetaan paskalain vaatima jätevesi­järjestelmä – katso kuvat urakasta vaihe vaiheelta

    10. 10

      Ventovieraiden tarjoama viina ei ollutkaan ilmaista – 1,5 vuotta myöhemmin valtio iski 17 000 euron laskun

    11. Näytä lisää