Lehmänpaskaa vaahtokarkilla - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Lehmänpaskaa vaahtokarkilla

Presidentti George Bush on joutunut Pekka ja susi -tilanteeseen. Kun susi vihdoin tuli, kukaan ei enää kuuntele.

2.10.2008 8:04 | Päivitetty 3.10.2008 11:33

Syynä on luottamuksen puute. Sitä kuvaa republikaanien kongressiedustajan Paul Brounin kommentti ennen maanantain äänestystä, jossa kongressi kumosi 700 miljardin dollarin roskapankkisopimuksen.

”Pankkien pelastuspaketti on valtava lehmänpaska, jonka keskelle on ripoteltu muutama vaahtokarkki.”

Maanantaina pörssi tuli alas ennätykselliset 777,7 pistettä. Rahaa paloi 1,2 biljoonaa (1 200 000 000 000) dollaria.

Presidentti George W. Bush on käynyt usein viime päivinä television suorissa lähetyksissä vetoamassa, että 700 miljardin dollarin pelastuspaketti on hyväksyttävä pikaisesti, koska muuten uhkaavat työttömyys, firmojen konkurssit, säästöjen menetys ja pitkäaikainen talouden rappio.

Bush on yrittänyt vanhaa hyväksi kokemaansa taktiikkaa. Hän sai Irakin sodan läpi pelottelemalla kongressia Saddam Husseinin atomipommeilla ja biologisilla aseilla.

Hän pelotteli Al Qaidalla, joka tulee tappamaan amerikkalaisia, ellei kongressi hyväksy Patriot Actin nimellä kulkevaa turvallisuuslakinippua. Suuri osa kongressin edustajista ei edes lukenut tekstejä vaan painoi nappia huomatakseen myöhemmin, että lain mukana osa kansalaisvapauksista meni roskakoriin. 

Viimeinen puhallus ei onnistunut ja ”pankkiiria ei jätetä -sopimus” tyrmättiin.  Bush törmäsi seinään. Bushin hallitus vaati 700 miljardia epäselvin perustein samojen pankkiirien käsiin, jotka hävittivät satoja miljardeja Kiinasta ja muualta ulkomailta lainattuja rahoja asuntobuumin höyryihin.

Roskapankkisopimus kaatui maanantaina äänin 228–205. Merkittävää oli, että Bushin omat republikaanit äänestivät sitä vastaan suhteessa 2:1. Kongressin jäsenet valittivat, että heillä ei ollut aikaa tehdä näin suurta lainsäädännöllistä työtä yhtenä viikonloppuna. Kun monimutkaista ja läpäisemätöntä lakitekstiä tuli sata sivua, moni jätti äänestämättä varmuuden vuoksi sen puolesta.

Markkinat alas,perustuslaki ylös

Roskapankkisopimuksen hinta on korkeampi kuin viisi vuotta kestänyt Irakin sota, joka on maksanut runsaat 600 miljardia.

Se on myös enemmän kuin puolustusministeriö Pentagonin vuosibudjetti ja terveydenhoito-ohjelmat Medicare ja Medicaid. Koko Yhdysvaltain budjetista roskapankin hinta on neljännes. 

Bush ei voinut kuvitellakaan ensimmäisinä korskeina vallan vuosinaan, että jonakin päivänä hänen on pakko mennä tunnustamaan televisioon, markkinoista ei ole talouskriisin hoitajaksi vaan siihen tarvitaan valtiollisia toimia. Bush joutui sanomaan tämän tiistaina.

Bushin tiistaiaamun puhe tehosi markkinoihin, sillä maanantaina hävinneestä rahasta tuli kaksi kolmannesta takaisin seuraavana päivänä. Markkinat odottavat roskapankkisopimusta, joka valmistuu, mutta siitä ei tule läpihuutojuttu.

Bush ja hänen jäljellä olevat kannattajansa ovat hämillään ja epävarmoja: kapina leviää ja voimistuu eikä pelottelu ei tehoa. Samalla luottolama leviää ja alkaa ehkä kaataa muitakin firmoja kuin pankkeja. Bushin oman puolueen kongressiedustaja Virginia Foxx julisti maanantain äänestyksen jälkeen, että ”markkinat voivat mennä alas, mutta perustuslaki nousee ylös”.  

Bushin hallituksen perusajatuksena oli se, että onnela saavutetaan, kun rahalle annetaan kaikki valta. Bush peri Reaganilta ajatuksen, että markkinat eivät voi tehdä mitään väärin, eikä hallitus mitään oikein ja että markkinat valvovat itse itseään kaikkein parhaiten.

Takinkääntäjilläkulta-ajat

Yhdysvaltain talousromahdus osoittaa kuinka nopeasti talouden pyhät mantrat muuttuvat. Presidenttiehdokas John McCain oli yksi pankkisäätelyn poistamisen sankareita ja arkkitehtejä Yhdysvaltain kongressissa. Nyt hän on yksi innokkaimmista säätelyn vaatijoista. Hän puhuu joka paikassa, kuinka ahneet pankit ja pelurit veivät maan perikadon partaalle, koska niillä ei ollut mitään sääntöjä.

Pahinta on, että McCain näyttää itse uskovan mitä hän sanoo.

Hän ei ole ainut takinkääntäjä. Televisio lähettää aamusta iltaan Yhdysvaltain talouden romahdusta. Taloustieteen professorit, kongressiedustajat, senaattorit ja tavalliset kansalaiset esittävät ruudussa niin radikaaleja ajatuksia, että osa niistä olisi voitu puhua 1960-luvulla.

Puheessa vilisee vanhoja sanoja ja asioita. Talouden Nobelin palkinnon saanut Joseph Stiglitz puhui eräänä iltana työmiehistä ja heidän palkoistaan.

Koska lihavanainen laulaa?

Median propagandavaikutus on Yhdysvalloissa valtava. Kun sen suunta muuttuu, kaikki muuttuu. Se on myös kuin kirkko, johon voi mennä joukolla tunnustamaan syntinsä.

Samat ihmiset, jotka toistelivat Bushin talousbuumin aikana, että jenkkitalous jyllää, koska markkinoille on annettu valta, puhuvat sisäisesti uudistuneina siitä, että valtion tulee valvoa taloutta. Puuttuu, että kohta jompikumpi presidenttiehdokkaista sanoo: se on säätely, tyhmä.

Kaikki ovat odottaneet, koska suuri vuoden 1929 kaltainen talousromahdus tapahtuu, koska maa elää velkarahalla. Vuoden 1982 jälkeen Yhdysvallat on tienannut vain yhtenä vuotena enemmän kuin se on syönyt.

Nyt amerikkalaiset pohtivat, joko suuri romahdus oli vai onko tämä vasta alkusoittoa. Se tuo mieleen Gabriel García Márquezin kirjan Kuulutetun kuoleman kronikka.

Márquez vie lukijaa kohti loppua eikä sille mahda mitään.

Veikkaan, että lihava nainen ei ole vielä laulanut. Kävin pankissa nostamassa käteistä rahaa.

Artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?