Kuuluisa RIAA-tuomio uuteen tarkasteluun - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Tuomarin virhe antaa Jammie Thomasille toivoa

Tunnetun piratismituomion antanut tuomari totesi tehneensä virheen ja mitätöi oikeudenkäynnin, joka johti valtaviin korvauksiin minnesotalaiselle yksinhuoltajaäidille.

Jammie Thomas on vakuuttanut olevansa syytön.­

25.9.2008 13:15 | Päivitetty 25.9.2008 13:16

Jammie Thomas tuomittiin kuuluisiin 222 000 dollarin korvauksiin noin vuosi sitten, koska hänen katsottiin tuoneen tekijänoikeudellista musiikkia muiden saataville verkkoon.

Keskiviikkona tuomari Michael J. Davis päätti myöntää uuden oikeudenkäynnin, koska hän oli ohjeistanut valamiehistöä väärin, Associated Press kertoo.

Tuomari ei ollut vaatinut todistettavan, että joku olisi todella ladannut jonkin Thomasin väitetysti verkkoon laittamasta 24 kappaleesta. Tuomioon oli riittänyt näyttö musiikin tuomisesta saataville. Tämä oli Davisin mukaan virhe.

Ennakkotapaus

Thomas oli ensimmäinen kuluttaja, jonka tapaus eteni aina oikeuskäsittelyyn ja tuomioon asti. Musiikkiteollisuudelle voitto oli siten ennakkotapaus taistelussa, johon on liittynyt tuhansia korvausvaatimuksia epäillyille jakelijoille.

Levy-yhtiöitä edustava RIAA korosti kuitenkin, että tuomarin päätös oli odotettu, ja että jutun kantajat miettivät vielä vaihtoehtojaan. Thomas odottaa kantajien valittavan ja käsittelyn etenevän lopulta aina korkeimpaan oikeuteen asti.

Tuomari Davis ei suoraan suostunut Thomasin vaatimukseen jättikorvausten järkeistämiseksi, mutta hän kehotti Yhdysvaltain kongressia muuttamaan tekijänoikeuslakeja niin, että suhteettoman suuret korvaukset muutaman kappaleen tähden eivät olisi enää mahdollisia.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?