Itämeren kaasuputkihanke mietityttää Eurooppaa

Julkaistu:

Venäjän kiristyneet välit länteen ovat herättäneet jälleen kysymyksen Euroopan energiakaupan ehdoista.


Useissa maissa väitellään nyt vilkkaasti Nord Stream -yhtiön ajaman Itämeren kaasuputkihankkeen merkityksestä. Osa puhuu ympäristönäkökohdista, osa epäilee Venäjän vakautta energiantuottajana.

Puolan pääministerin Donald Tuskin mielestä Euroopan ei pitäisi joutua entistä syvempään riippuvuuteen Venäjän energiasta.

– Meidän tulisi etsiä vaihtoehtoisia energiantoimittajia, jotta Venäjä ei pääsisi vaikuttamaan EU:hun, Tusk vaatii.

Myös Viro ja Liettua ovat vastustaneet hanketta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Saksassa on vakuutettu, ettei Georgian tilanne vaikuta kaasukauppaan tai Nord Stream -hankkeeseen. Samaan aikaan maassa kaavaillaan kuitenkin kaasun varastointia tulevaisuuden mahdollisten energiakatkosten varalle.

- Georgian sota osoitti, että emme saa joutua entistä enemmän yksipuoliseen riippuvuussuhteeseen, totesi Saksan talousministeri Michael Glos Financial Timesille pian tulitaukoneuvottelujen jälkeen.

Saksa varastoi tällä hetkellä öljyä, mutta kaasun saanti on täysin säännöllisen tuonnin varassa. Lähes puolet Saksan maakaasutuonnista tulee Venäjältä.

Nord Stream: Putki
lisäisi varmuutta ja vakautta


Nord Stream -yhtiö torjuu epäilykset siitä, että kaasuputki lisäisi Euroopan yksipuolista riippuvuutta Venäjästä. Yhtiön edustajien mukaan putki vaikuttaisi nimenomaan toisinpäin.

– Kaasukuljetuksessa nimenomaan putken kautta on se etu asiakkaan kannalta, että siinä sitoudutaan pitkäaikaisiin toimitussopimuksiin, 20-30 vuodeksi. Se osaltaan lisää toimitusvarmuutta, kuvaili yhtiön yhteiskuntasuhteiden johtaja Sebastian Sass Moskovassa.

Sass uskoo, että taloudellinen yhteistyö - kuten tiivis kaasukauppa - tukee myös EU:n ja Venäjän välejä.

– Meidän täytyy muistaa, että Venäjältä on tullut Länsi-Eurooppaan kaasua jo melkein 40 vuotta. Koko kylmän sodan ajan, kun tilanne oli äärimmäisen kärjistynyt idän ja lännen välillä, kaasua tuli luotettavasti, Sass lisäsi.

Sass totesi myös, että Euroopan energiantarve on niin suuri, että maakaasua on joka tapauksessa saatava jotakin kautta lisää nykyisten reittien lisäksi, eikä edes Nord Stream -hanke riitä kattamaan lisäenergian tarvetta.

Venäjän vihreät
tukevat kaasuputkea


Nord Stream -hankkeesta tehdään parhaillaan laajaa ympäristövaikutusten arviointiraporttia, jonka on määrä valmistua lokakuussa. Arviointi on jo etukäteen nostattanut soraääniä, sillä Euroopan parlamentissa on epäilty arvioinnin riippumattomuutta rahoittajastaan Nord Streamista.

Venäjällä putkeen suhtaudutaan kuitenkin myönteisesti - jopa Venäjän vihreiden joukossa, kunhan ympäristösopimuksia noudatetaan.

– Mielestäni hanke jopa tukee Itämeren tutkimusta, sillä reitin tutkimukseen käytetään kymmeniä miljardeja dollareita. Se tuottaa paljon lisätietoa Itämeren tilanteesta, arvioi Venäjän ympäristöpuolueen Vihreiden Leningradin alueen johtaja Leonid Glovatski.

Baltian ja Puolan vastustusta hän pitää hieman tekopyhänä.

– Sehän on puhdasta politiikkaa. Jos tämä putki menisi heidän alueelleen, niin sehän tietäisi heillekin voittoja. Totta kai he nyt vaativat vaihtoehtoisia reittejä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    2. 2

      Myrskylän taksiyrittäjät kertovat, miksi Kela-kyydit eivät houkuttele: ”Siitä ei tullut muuta kuin tappiota”

    3. 3

      Kommentti: Finnair rakensi keinon, jolla ilmastotietoiset voivat kompensoida lentämisen päästöjä – mutta suhteellisuuden nimissä kannattaa huomioida pari asiaa

    4. 4

      Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

    5. 5

      Facebookin ex-johtaja Mäkeläinen puolustaa entistä työantajaansa: ”Markilla on sydän paikallaan”

    6. 6

      Jan Hurrin kommentti: Nollakorko voi olla uusi normaali – ja se on huono uutinen

    7. 7

      Koodauskoulu Hiven opiskelijat eivät oikeutettuja opintotukeen – opintojen uhkana aktiivimalli ja jopa karenssi

    8. 8

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    9. 9

      Ex-pomo kertoo: Kiinteistö­kuningatar-Kaisaan satsattiin ”niin paljon kuin rahkeet kesti” – huippu­palkka, kalliita autoja ja koulutuksia

    10. 10

      55-vuotias mies vaihtoi duunarista pienyrittäjäksi – kieroili riskit pieniksi, lopulta sai ehdollista vankeutta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    2. 2

      Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

    3. 3

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    4. 4

      Jan Hurrin kommentti: Nollakorko voi olla uusi normaali – ja se on huono uutinen

    5. 5

      Myrskylän taksiyrittäjät kertovat, miksi Kela-kyydit eivät houkuttele: ”Siitä ei tullut muuta kuin tappiota”

    6. 6

      Kahden rakennusalan yrityksen epäillään laiminlyöneen miljoonien verot – rikostarkastaja: ”Suurin harmaan talouden juttu vuosikymmeneen”

    7. 7

      Facebookin ex-johtaja Mäkeläinen puolustaa entistä työantajaansa: ”Markilla on sydän paikallaan”

    8. 8

      Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

    9. 9

      Kommentti: Finnair rakensi keinon, jolla ilmastotietoiset voivat kompensoida lentämisen päästöjä – mutta suhteellisuuden nimissä kannattaa huomioida pari asiaa

    10. 10

      Koodauskoulu Hiven opiskelijat eivät oikeutettuja opintotukeen – opintojen uhkana aktiivimalli ja jopa karenssi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    2. 2

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    3. 3

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    4. 4

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    5. 5

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    6. 6

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    7. 7

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    8. 8

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    9. 9

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    10. 10

      Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

    11. Näytä lisää