UPM: Kajaanissa käännettiin jokainen kivi - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

UPM: Kajaanissa käännettiin jokainen kivi

Kuvituskuva
Julkaistu: 10.9.2008 14:37, Päivitetty 10.9.2008 15:19

UPM:n mukaan yhtiö yritti kaikkensa, jotta Kajaanin tehdasta ei tarvitsisi sulkea. Tänään yllätyksenä tullut sulkemispäätös vie 535 työpaikkaa jo ennestään vaikeuksissa olevalla alueella.

Tuotannonleikkauksista ilmoittaneen UPM:n toimitusjohtajan Jussi Pesosen mukaan suljettavaksi päätyneen Kajaanin paperitehtaan kohtaloksi koitui sijainti kaukana markkinoista ja riippuvuus tuorekuidusta. Sinänsä laitoksen tehokkuudessa ei ollut moitteen sijaa.

– Kajaanilaiset ovat kääntäneet kaikki kivet ja jopa hiekanmurut tehdäkseen tehtaasta kannattavan, Pesonen sanoi tiedotustilaisuudessa.

UPM:n Euroopassa sijaitsevat, kierrätyskuitua käyttävät sanomalehtipaperitehtaat lyövät Kajaanin laudalta alempien raaka-aine, energia- ja kuljetuskustannusten ansiosta.

Pesosen mukaan kustannusten nousu on osoittautunut merkittäväksi haasteeksi koko puunjalostusteollisuudelle, joka on ajautunut puolustuskannalle.

Energia- ja puukustannusten nousu pysäytti myös UPM:n kannattavuuden paranemisen, joka oli tehostamisen myötä hyvässä vauhdissa vuosina 2004–2006. Tätä ei tiedetty vielä Voikkaata suljettaessa vuonna 2006.

– Kukaan ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo, ja millä tavalla liiketoiminta-alueet kehittyvät. Olen edelleen vakuuttunut siitä, että vuosina 2004, 2005 ja 2006 tehdyt toimenpiteet olisivat vieneet UPM:ää haluttuun suuntaan. Emme valitettavasti tienneet tuolloin, mitä kuitupuulle tulee tapahtumaan. 400 miljoonan euron lisäkustannus ei ollut tiedossa, Pesonen sanoi.

Puu- ja energiakustannusten nousu ja kasvun hidastuminen ajoivat Pesosen mukaan UPM:n leikkauksiin, vaikka konsernin kiinteitä kustannuksia on saatu alemmaksi.

Puunsaanti Suomestayhä epävarmaa

Painopaperien kysyntä näyttää jähmettyneen, vaikka aikakauslehtipaperissa kysyntä ja tarjonta ovat hieman parantuneet. Sanomalehtipaperissa kysyntä ja tarjonta ovat alan lisääntyneen kapasiteetin takia epätasapainossa, vaikka kysyntä sinänsä oli viime vuonna suunnilleen vuosituhannen alun hyvällä tasolla.

Pesosen arvion mukaan yhtiön viiden miljoonan kuutiometrin vuosittaisesta puuntuonnista jää jatkossa väkisinkin kaksi miljoonaa korvaamatta, mikä merkitsee sopeuttamista. Puunsaanti Suomesta on puolestaan epävarmaa.

– Puunsaanti kilpailukykyiseen hintaan Suomesta on epävarmaa. UPM pyrkii aina ostamaan sen puun, jonka hankkiminen on taloudellisesti järkevää, Pesonen sanoi.

Pesonen ei lupaa, että tuontipuun hintaa voitaisiin pitää kotimaassa osviittana, kun puuostoja tehdään. Hänen mukaansa kotimaan puunhankinnan tilanne näyttää loppuvuoden osalta haasteelliselta, kun viime vuoden tasosta ollaan edelleen jäljessä viime aikojen vilkastumisesta huolimatta.