Potkujen rajuus yllätti Imatran - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Potkujen rajuus yllätti Imatran

Kuvituskuva
Julkaistu: 10.9.2008 11:33, Päivitetty 10.9.2008 14:39

Stora Enson leikkaukset iskevät rajuimmin Imatralle. Imatran kaupunki on pääsemässä äkillisen rakennemuutoksen piiriin. Imatran tukeminen tullee esille torstaina hallituksen istunnossa.

Metsäyhtiö Stora Enso kertoi aamupäivällä Imatralla työntekijöille tulevista leikkauksista. Paikkakunnalta loppuu ensi vuonna työt 330 paperimieheltä. Suomesta metsäyhtiö lopettaa kaikkiaan 550 työpaikkaa.

Imatralta Stora Enso sulkee ensi vuoden loppuun mennessä yhden kartonkikoneen, toukokuussa sulkeutuu muovipäällystekone ja ensi vuonna lopettavat kaksi arkkileikkaamoa.

– Saneerauksen rajuus yllätti, Stora Enson Imatran pääluottamusmies Ilkka Nokelainen sanoo tunnelmista.

Nokelainen uskoo, etteivät potkut jää tähän. Stora Enso kertoi siirtävänsä kunnostustöitä uuteen yhteisyritykseen, jonka se perustaa ABB:n kanssa.

– Meillä Imatralla on kunnostuksessa noin 500 työntekijää. Kaikille ei varmaankaan riitä ensi vuonna töitä.

Pelkoja pahimmasta herättää myös se, että yhtiöllä on käynnissä niin sanottu palkkauksen uudistushanke. Käytännössä hanke tarkoittaa sitä, että yhtiö aikoo selvitä nykyisistä töistä entistä pienemmällä työntekijämäärällä.

Nokelainen ihmettelee Stora Enson saneerauksesta leikkausten kohdistumisesta Suomeen ja Saksaan.

– Ruotsalaiset näyttävät selviytyneen tästä tsunamista kuivin jaloin. Ruotsalainen omistajaohjaus tekee yhtiössä rajua jälkeä.

Kaupunki heräsivalmiustilaan

Imatran kaupunginjohtaja Pertti Lintunen laskee yli 300 työpaikan menetyksen vievän kaupungin verotuloja 1,5–1,8 miljoonaa euroa vuodessa. Se tarkoittaa puolen prosentin lovea tulovirtaan.

Lintunen uskoo työllisyystilanteeseen tuovan helpotusta kaupungin pääsy äkillisen rakennemuutostuen piiriin. Kaupungin johto tapaa torstaina TE-keskuksen johtajat, jossa selvitetään valtion tukirahan saamista.

Rakenteellista tukirahan käytöstä on hyviä kokemuksia Voikkaalta ja Kemijärveltä.

– Ei täällä kokonaan valoja sammuteta. Jäljelle jäävät lamput loistavat entistä kirkkaampana, Lintunen maalailee.

Vaikka Imatralta uhkaa sulkeutua yksi kartonkikone ja yksi muovipäällystekone, Stora Enso jättää Imatralle seitsemän paperikonetta.

Valtion tukirahojen käyttö Imatralla ja mahdollisesti myös Kajaanissa tullee torstaina esille valtioneuvoston istunnossa.