Google voi viedä oikeutesi

Julkaistu: , Päivitetty:

Harva Chrome-selaimen lataaja lukee käyttöehtojen kohtaa 11. Sen mukaan mikä tahansa teksti, jonka käyttäjä Googlen selainta käyttäen kirjoittaa, on Googlen vapaasti käytettävissä. Sama koskee myös muuta Googlen tuotteilla välitettyä sisältöä.
Googlen uuden Chrome-selaimen käyttöehtojen mukaan selaimen asentamalla käyttäjä antaa Googlelle täydet valtuudet käyttää, muokata, kopioida ja julkaista mitä tahansa materiaalia, jonka käyttäjä on lähettänyt, julkaissut tai esittänyt Googlen tuotteilla, ohjelmilla, palveluilla tai verkkosivustoilla.

Käyttöehtojen mukaan Googlen oikeus on pysyvä ja peruuttamaton, eikä Google maksaa sisällön käytöstä tekijänoikeuskorvauksia.

Käytännössä siis mikä tahansa teksti, jonka käyttäjä Googlen selainta käyttäen kirjoittaa, on Googlen vapaasti käytettävissä. Tämän mukaan esimerkiksi käyttäjän selainpohjaisilla työkaluilla kirjoittamat blogimerkinnät ja verkkokeskustelukommentit olisivat hakukoneyhtiön hallinnassa.

Käyttäjän pitää myös vahvistaa, että hän omistaa oikeudet, joista luopuu. Tämä ei välttämättä pidä paikkansa esimerkiksi yrityksissä, joissa käytetään verkkotyökaluja, ja joissa työntekijät ovat luovuttaneet tekijänoikeutensa työnantajalle työsopimuksessa.

Ote Googlen käyttöehtosopimuksesta:

11.1 Käyttäjä säilyttää Palveluiden kautta tai Palveluihin lähetetyn, julkaistun tai esitetyn Sisällön tekijänoikeudet ja muut käyttäjän omistamat oikeudet. Lähettämällä, julkaisemalla tai esittämällä sisältöä käyttäjä myöntää Googlelle pysyvän, peruuttamattoman, maailmanlaajuisen, tekijänpalkkioista vapautetun ja ei-yksinomaisen oikeuden jäljentää, mukauttaa, muokata, kääntää, julkaista, suorittaa julkisesti, esittää julkisesti ja jakaa käyttäjän Palveluissa tai niiden kautta lähettämää, julkaisemaa tai esittämää Sisältöä. Käyttöoikeuden ainoana tarkoituksena on antaa Googlelle mahdollisuus näyttää, jakaa ja mainostaa Palveluita. Tiettyjen Palveluiden käyttöoikeus voidaan peruuttaa Palveluiden Lisäehdoissa määritetyllä tavalla.

11.2 Käyttäjä hyväksyy, että tämä käyttöoikeus sisältää Googlelle myönnetyn oikeuden saattaa kyseinen sisältö sellaisten yritysten, organisaatioiden ja henkilöiden saataville, joiden kanssa Googlella on liikesuhde jaettujen palveluiden tuottamiseksi sekä oikeuden käyttää tällaista Sisältöä kyseisten palveluiden tuottamisessa.

11.3 Käyttäjä ymmärtää, että Google saattaa suorittaessaan teknisiä toimenpiteitä Palveluiden tuottamisessa käyttäjille (a) lähettää tai jakaa Sisältöä useiden julkisten verkkojen ja useiden välineiden kautta ja (b) tehdä Sisältöön muutoksia, jotka ovat välttämättömiä Sisällön muokkaamiseksi liittymäverkkojen, laitteiden, palveluiden tai välineiden teknisten vaatimusten takia. Käyttäjä hyväksyy, että Googlella on oikeus toimia näin tämän käyttöoikeuden nojalla.

11.4 Käyttäjä vahvistaa ja takaa Googlelle, että hänellä on kaikki oikeudet, valta ja valtuudet, jotka tarvitaan yllä mainitun käyttöoikeuden myöntämiseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Yrittäjät käy yllättäen taistoon paikallisen sopimisen puolesta kesken hallitusneuvotteluiden: ”Elämme kriittisiä tunteja”

    2. 2

      Pyöräliitto varoittaa ilmaisista polkupyöristä – laatu niin huono, ettei huoltamokaan suostu korjaamaan

    3. 3

      S-ryhmä päätti alentaa kotimaisen kalan hintaa – Katso vertailu: Kuinka vastaavat Kesko ja Lidl?

    4. 4

      Suomalaisgini valittiin maailman parhaaksi, Valvira kielsi tuotteen markkinoinnin – virkamies esittää maarajoitusta Suomelle

    5. 5

      Inderes: Länsikuluttajat saattavat jättää Huawein hyllylle Trumpin takia

    6. 6

      Fortum rakentaa Närpiöön ensimmäisen oman tuulivoimapuistonsa Suomessa

    7. 7

      OP: ”Kauppasodan kärjistyminen kiristää Suomen näkymiä muita maita enemmän” – talouskasvu hidastuu vähitellen

    8. 8

      Ford aikoo irtisanoa 7 000 työntekijää – joka kymmenes saa lähteä

    9. 9

      ”Yksinasuvia ei pidä erityisesti tukea, mutta ei rangaistakaan” – asiantuntija pitää leskeneläkettä syrjivänä

    10. 10

      Yhdysvallat lykkää vientikieltoa Huaweille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisgini valittiin maailman parhaaksi, Valvira kielsi tuotteen markkinoinnin – virkamies esittää maarajoitusta Suomelle

    2. 2

      Pyöräliitto varoittaa ilmaisista polkupyöristä – laatu niin huono, ettei huoltamokaan suostu korjaamaan

    3. 3

      S-ryhmä päätti alentaa kotimaisen kalan hintaa – Katso vertailu: Kuinka vastaavat Kesko ja Lidl?

    4. 4

      Lukija: Kotimyyjä kauppasi eläkeläiselle hormin ”perusteellisen korjauksen” – parin tunnin urakka maksoi 3 500 euroa

    5. 5

      Ford aikoo irtisanoa 7 000 työntekijää – joka kymmenes saa lähteä

    6. 6

      Kommentti: Saksa voisi opettaa jotain korvaamatonta Suomen hallitus­neuvottelijoille

    7. 7

      ”Yksinasuvia ei pidä erityisesti tukea, mutta ei rangaistakaan” – asiantuntija pitää leskeneläkettä syrjivänä

    8. 8

      Yrittäjät käy yllättäen taistoon paikallisen sopimisen puolesta kesken hallitusneuvotteluiden: ”Elämme kriittisiä tunteja”

    9. 9

      Yhdysvallat lykkää vientikieltoa Huaweille

    10. 10

      Helsingin telakan kauppa sinetöity –  uusi venäläisomistaja uskoo pakoteasian ratkenneen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kokenut kassa: Uusi lähimaksuraja laukaisi asiakkaissa omituisen piirteen – lisää riskejä ja hidastaa asiointia

    2. 2

      Haluaisitko eläkkeelle etuajassa? Vaihtoehtoja on neljä – ja niillä jopa kymmenientuhansien eurojen erot

    3. 3

      Näin SAK:n ”verotsunami” osuisi suomalaisiin: ”Kostomentaliteetti tästä paistaa”

    4. 4

      Suomalaisgini valittiin maailman parhaaksi, Valvira kielsi tuotteen markkinoinnin – virkamies esittää maarajoitusta Suomelle

    5. 5

      Yksi tekstiviesti sinetöi Reino-tossujen kohtalon – ”Tosi surkea homma, että tämän teit”

    6. 6

      Yrittäjä osoittaa selvän syyn Suomea vaivaavaan hitsaajapulaan: ”Kävin pajassa, jossa en olisi päivääkään töissä”

    7. 7

      Lehdenjakaja nosti 56 lainaa ja osti 37 000 euron auton – silloin velkojien mitta täyttyi

    8. 8

      Pyöräliitto varoittaa ilmaisista polkupyöristä – laatu niin huono, ettei huoltamokaan suostu korjaamaan

    9. 9

      Simo oli yli 40 vuotta työelämässä ja jäi osaeläkkeelle – määrättiin uudestaan työnhakijaksi: ”Tilanne on hiukka pöljä”

    10. 10

      Perheyrittäjältä täysmyllytys SAK:n verolinjauksille: ”Eivät ne voi olla noin tyhmiä!”

    11. Näytä lisää