Musiikkipelit ovat kyllä olleet viime aikoina muodissa, kiitos etenkin Guitar Hero -sarjan. Mutta merkille pantavaa on, että SingStar SuomiRock ilmestyi ainoastaan vanhalle PlayStation 2:lle, mikä kertoo hyvin myyneen konsolin edelleen vankasta suosiosta.
Figma on julkaissut säännöllistä myyntilistaa noin vuoden päivät, eikä toiminnanjohtaja Riku Olkkonen muista, että puhdas PS2-peli olisi aikaisemmin ollut kärjessä.
- SingStar on konseptina aika mielenkiintoinen. Ja musiikki oikein paketoituna näyttää edelleen myyvän aika hyvin, Olkkonen vihjaa Suomen musiikkialalle.
- Tässä osutaan [suomalaisittain oikeaan] hermoon. Kotimainen musiikki, karaoke ja riittävä laitekanta johtavat yhdessä siihen, että PS2-peli on yllättäen kärjessä.
Soul Calibur putosi kahdeksanneksi
Muita uusia julkaisuja ei nähty viikot 33 ja 34 kattavalla top10-listalla. Kakkosena on yhden pykälän noussut Grand Theft Auto IV ja kolmantena Wii Fit. Guitar Hero III: Legends Of Rock löytyy tällä kertaa neljänneltä sijalta, kun taas PC:n Counter-Strike: Source teki paluun listalle päästen viidenneksi.
Loput viisi olivat järjestyksessä Beijing 2008, Call of Duty 4: Modern Warfare, viime listan ykkönen Soul Calibur IV, Battlefield: Bad Company ja LEGO Indiana Jones: The Original Adventures.