Vakuutushuijaus kelpaa joka viidennelle

Julkaistu: , Päivitetty:

Finanssialan keskusliiton mukaan jopa kymmenen prosenttia maksetuista vakuutuskorvauksista on perusteettomia.
Lähes joka viides suomalaisista hyväksyy vahinkojen liioittelun vakuutuskorvausta haettaessa, ilmenee kolmannen kerran julkaistusta Finanssialan keskusliiton vakuutusalan tutkimuksesta.

Liiton arvion mukaan 5–10 prosenttia maksetuista korvauksista on perusteettomia.

– Turhat korvaukset nostavat vakuutusmaksuja ja ovat poissa muilta, FK:n varatoimitusjohtaja Esko Kivisaari sanoo huijauksista. 

Vakuutusalalla on käytössä Suomen asiakastiedon ylläpitämä musta lista eli rekisteri, johon kerätään vakuutuspetosta yrittäneiden tai sellaisen tehneiden nimiä. Listalla on 420 henkilön tiedot.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Määrä on mitätön verrattuna siihen, mikä se voisi olla, FK:n rikostorjunnan asiantuntija Risto Karhunen sanoo.

Karhusen mukaan pieni luku johtuu siitä, että vakuutusyhtiöt ovat laiskoja ilmoittamaan epäiltyjä listalle.

Vakuutusyhtiöiden ei tarvitse myöntää listalle päätyneille vapaaehtoisia vakuutuksia. Pakolliset vakuutukset on sen sijaan pakko myöntää. 

Suomi on
vakuuttamisen kääpiö

Selvityksen mukaan Suomi on edelleen vakuuttamisen kääpiö EU-maiden keskiarvoon verrattuna, vaikka vakuutusten määrä ja korvausten hakeminen on lisääntynyt.

Suomessa vakuutetaan lähes yhtä vähän kuin Puolassa ja Unkarissa eli reilu kolmannes vähemmän kuin EU:ssa keskimäärin.

Esimerkiksi vuokralla asuvista suomalaisista vain puolella on kotivakuutus.

Kivisaarta ihmetyttää myös metsävakuutusten heikko menekki, vaikka esimerkiksi Ruotsissa on saatu viime aikoina varoittavia esimerkkejä myrskyn aiheuttamista metsätuhoista.

– Se johtuu ehkä siitä, että metsänomistajat ovat pääosin kaupunkilaisia ja metsät kaukana, eikä niitä niin ajatella, Kivisaari pohtii.

Suurinta arvostelua vakuutusala keräsi selvityksessä liian epäselvistä vakuutusehdoista. Yli 70 prosenttia vastaajista piti vakuutuksia tai niiden ehtoja vaikeina ymmärtää.

Korvausten
hakeminen kasvussa

FK:n selvityksen mukaan vakuutuskorvausten hakeminen on viime vuosina lisääntynyt. Joka neljännelle suomalaiselle on sattunut kuluvana vuonna vahinko, josta on haettu vakuutuskorvausta.

Vuonna 2000 korvauksia haki vajaa viidennes tutkimukseen osallistuneista. Tänä vuonna hakijoita oli neljännes.

Eniten korvauksia on haettu autovakuutuksesta, sairaus- tai sairauskuluvakuutuksesta ja matkavakuutuksesta.

FK:n mukaan vakuutusyhtiöt ovat korvanneet tänä vuonna jo yli miljoona vahinkoa.

Selvitystä varten haastateltiin 981 suomalaista.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    2. 2

      Myrskylän taksiyrittäjät kertovat, miksi Kela-kyydit eivät houkuttele: ”Siitä ei tullut muuta kuin tappiota”

    3. 3

      Kommentti: Finnair rakensi keinon, jolla ilmastotietoiset voivat kompensoida lentämisen päästöjä – mutta suhteellisuuden nimissä kannattaa huomioida pari asiaa

    4. 4

      Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

    5. 5

      Jan Hurrin kommentti: Nollakorko voi olla uusi normaali – ja se on huono uutinen

    6. 6

      Facebookin ex-johtaja Mäkeläinen puolustaa entistä työantajaansa: ”Markilla on sydän paikallaan”

    7. 7

      Koodauskoulu Hiven opiskelijat eivät oikeutettuja opintotukeen – opintojen uhkana aktiivimalli ja jopa karenssi

    8. 8

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    9. 9

      Ex-pomo kertoo: Kiinteistö­kuningatar-Kaisaan satsattiin ”niin paljon kuin rahkeet kesti” – huippu­palkka, kalliita autoja ja koulutuksia

    10. 10

      Kahden rakennusalan yrityksen epäillään laiminlyöneen miljoonien verot – rikostarkastaja: ”Suurin harmaan talouden juttu vuosikymmeneen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    2. 2

      Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

    3. 3

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    4. 4

      Jan Hurrin kommentti: Nollakorko voi olla uusi normaali – ja se on huono uutinen

    5. 5

      Myrskylän taksiyrittäjät kertovat, miksi Kela-kyydit eivät houkuttele: ”Siitä ei tullut muuta kuin tappiota”

    6. 6

      Kahden rakennusalan yrityksen epäillään laiminlyöneen miljoonien verot – rikostarkastaja: ”Suurin harmaan talouden juttu vuosikymmeneen”

    7. 7

      Facebookin ex-johtaja Mäkeläinen puolustaa entistä työantajaansa: ”Markilla on sydän paikallaan”

    8. 8

      Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

    9. 9

      Koodauskoulu Hiven opiskelijat eivät oikeutettuja opintotukeen – opintojen uhkana aktiivimalli ja jopa karenssi

    10. 10

      Kommentti: Finnair rakensi keinon, jolla ilmastotietoiset voivat kompensoida lentämisen päästöjä – mutta suhteellisuuden nimissä kannattaa huomioida pari asiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    2. 2

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    3. 3

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    4. 4

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    5. 5

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    6. 6

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    7. 7

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    8. 8

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”