Uusia vuokratilastoja tulossa

Vuokramarkkinoiden isot toimijat suunnittelevat omia vuokratilastojaan, koska heidän mukaansa Tilastokeskus on etääntynyt todellisuudesta.

21.8.2008 14:03 | Päivitetty 21.8.2008 14:05

Tilastokeskuksen mukaan vuokrat nousivat tämän vuoden toisella neljänneksellä 4,1 prosenttia. Pääkaupunkiseudun vapaarahoitteisten asuntojen keskivuokra oli sen mukaan 12,52 euroa.

Asuntoa itselleen etsivän on kuitenkin vaikea uskoa lukuja todeksi. Uusien vuokrasopimusten neliöhinnat tuntuvat liikkuvan lähempänä kahtakymmentä kuin kahtatoista euroa.

– Tilastokeskus sotkee keskenään vanhojen vuokrasopimusten indeksikorotukset ja uusien vuokrasopimusten tason, asuntovälitysyhtiö Vuokraturvan hallituksen puheenjohtaja Timo Metsola sanoo.

Metsolan mukaan uusimmassa tilastossa oli Helsingin osalta mukana vain alle sata kappaletta uusia vuokrasopimuksia, siis noin yksi sopimus per postinumeroalue. Lukumääräisesti enemmän tilastossa on mukana vanhoja vuokrasopimuksia, joiden korotukset perustuvat yleensä elinkustannusindeksiin.

– Jotta sitten saataisiin joku luku, jota kelpaisi esitellä, uudet vuokrasopimukset sotketaan vanhojen kanssa. Lopputulos ei kerro sitten oikeastaan enää mistään mitään.

Metsola sanookin, että vuokramarkkinoiden suuret yhtiöt suunnittelevat omaa tilastoaan.

– Ei kai tässä auta muu kuin yhdistää omat tietokantamme.

Seuraa ja lue artikkeliin liittyviä aiheita

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?