F1-pomo voitti oikeudenkäynnin seksivideosta

Julkaistu: , Päivitetty:

F1:n MM-sarjaa hallinnoivan Kansainvälisen autoliiton puheenjohtaja Max Mosley voitti torstaina oikeudenkäyntinsä brittiläistä News of the World -lehteä vastaan.
Tuomioistuimen mukaan lehti oli loukannut Max Mosleyn yksityisyydensuojaa kertoessaan tämän natsihenkisiksi mainituista seksiorgioista.

Lehti kertoi joutuvansa maksamaan Mosleylle 60 000 puntaa. Lehden mukaan tuomari sanoi, että Mosleyn osallistuminen orgioihin prostituoitujen kanssa on monen mielestä "vastuutonta ja lähes itsetuhoisaa".

Mosley haastoi News of the Worldin oikeuteen lehden kerrottua, että orgioista kuvatulla videolla Mosley ja viisi naista olivat pukeutuneet natsien keskitysleirin vangeiksi ja vartijoiksi.

Mosley sanoi oikeudelle, että vaikka videolla kuultiin saksankielistä puhetta ja nähtiin sadomasokistisia toimia, orgioilla ei ollut mitään tekemistä natsimielisyyden kanssa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Videon oli kuvannut salaa yksi orgioihin osallistuneista naisista. Video oli saatavilla News of the Worldin verkkosivustolta.

Mosleyn isä Oswald Mosley perusti 1932 Britannian natsipuolueen. Hän oli vankilassa suurimman osa toista maailmansotaa. Adolf Hitler oli vieraana Oswald Mosleyn ja tämän toisen vaimon – Max Mosleyn äidin – häissä.

Videossa esiintyneet naiset kiistivät orgioiden natsiviittaukset. Oikeudenkäynnissä todistajana esiintynyt saksalaisnainen sanoi, että "saksalaisen" sekoittaminen "natsiin" on loukkaus.

News of the Worldin päätoimittaja Colin Myler sanoi, että lehti ei ollut itse keksinyt Mosleyn orgioiden natsimielisyyttä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    2. 2

      Purkupäätös: Kojamon kerrostalo vajosi nopeasti 10 cm – ”Jotain siellä on tapahtunut”

    3. 3

      Rovion osake rajussa syöksyssä pörssissä – ”Brutaali pettymys”

    4. 4

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    5. 5

      Alennuksessa jopa autoja ja asuntoja – Black Friday vyöryttää tarjouksia jo torstai-iltana

    6. 6

      TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

    7. 7

      Syksyn yhteishaun tulokset julki: näihin ammattikorkeakouluihin oli vaikeinta päästä

    8. 8

      Hiihto­keskusten työ­riitaa sovitellaan ensi tiistaina

    9. 9

      Kela päätti: yksi ihminen tekee kahden työt – sitten todellisuus iski

    10. 10

      Rovion toimitusjohtaja ei kannata naiskiintiöitä – toivoo naisille rohkeutta pyrkiä johtotehtäviin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    2. 2

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    3. 3

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    4. 4

      Rovion osake rajussa syöksyssä pörssissä – ”Brutaali pettymys”

    5. 5

      TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

    6. 6

      Nyt tarkkana tv-ostoksilla – varmista, ettei laite vanhene parissa vuodessa

    7. 7

      Kaleva: Rukan työntekijät marssivat ulos työpaikaltaan – syynä työnantajan työsulku

    8. 8

      Purkupäätös: Kojamon kerrostalo vajosi nopeasti 10 cm – ”Jotain siellä on tapahtunut”

    9. 9

      Suomesta lähtee tänään 800 metriä pitkä junakuljetus Kiinaan

    10. 10

      Ulkomaisten verkkokauppojen 3 sudenkuoppaa – Tulli ohjeistaa: Älä haksahda näihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    3. 3

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    4. 4

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    5. 5

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    6. 6

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    7. 7

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    8. 8

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    9. 9

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    10. 10

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    11. Näytä lisää