Kännykkätutkimus jäi ilman rahoitusta

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomessa ei ole löytynyt rahoitusta kännyköiden vaaroja selvittävälle kansainväliselle suurtutkimukselle, vaikka Ruotsissakin rahoitusta saatiin jopa operaattoreilta.


Säteilyturvakeskuksen oli tarkoitus aloittaa vuonna 2006 Maailman terveysjärjestö WHO:n alulle panema kansainvälinen seurantatutkimus kännyköiden terveysvaaroista. Cosmos-nimellä kulkeva tutkimus on tähän mennessä maailman laajin kännyköiden yhteyttä eri sairauksiin selvittävä hanke.

Muissa tutkimuksessa mukana olevissa maissa eli Ruotsissa, Tanskassa, Hollannissa ja Britanniassa tutkimukselle on löydetty rahoittajat, ja sen tekeminen on aloitettu tai aloitetaan lähiaikoina. Suomessa Cosmos ei ole kuitenkaan edennyt pilottitutkimusta pidemmälle rahoituksen puuttuessa.

Säteilyturvakeskuksen epidemiologisen laboratorion johtajan Päivi Kurttion mukaan rahoitusta on tuloksetta haettu Suomen Akatemialta, Emil Aaltosen säätiöltä ja kahdesti sosiaali- ja terveysministeriöltä. Kurttio pitää tilannetta erikoisena varsinkin siksi, että muissa maissa samalle tutkimukselle on löydetty rahoittajat.

– Suomi on tässä nyt vähän jälkijunassa, Kurttio pohtii.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Nokian kanssa
vielä neuvotellaan


Kurttion mukaan Ruotsissa tutkimus on saanut rahoitusta matkapuhelinoperaattoreilta ja Suomen Akatemiaa vastaavalta Vetenskapsrådetilta. Britanniassa tutkimukselle on myönnetty rahaa terveysministeriöltä ja operaattoreilta. Myös Tanskassa rahoitusta on saatu valtiolta.

Säteilyturvakeskus neuvottelee tällä hetkellä yhteistyöstä muun muassa operaattoreiden ja Nokian kanssa.

– Emme tietenkään voi tehdä tutkimusta suoraan teollisuudelle, jotta tutkimus olisi riippumaton. Operaattoreilta toivomme etenkin työpanosta, eli että saisimme tutkittavat heidän asiakasrekistereidensä avulla. Nokian kanssa on neuvoteltu, ja joskus sieltä on saatu vihreää valoa ja joskus vähän eri väristä, Kurttio muotoilee.

Seuranta-aika
kymmenen vuotta
 

Suomessa toteutettavassa osuudessa olisi tarkoitus seurata tuhansien suomalaisten kännykän käyttöä ja terveyttä yli kymmenen vuoden ajan.

Aikaisemmissa tutkimuksissa ongelmaksi ovat muodostuneet juuri liian pienet otokset ja lyhyet seuranta-ajat. Cosmos eroaa aikaisemmista tutkimuksista myös siten, että siinä tutkitaan kännykän yhteyttä kaikkiin sairauksiin, ei vain syöpiin.

Budjetiksi on laskettu vajaat 400 000 euroa vuodessa ensimmäisen neljän vuoden ajan. Kurttio uskoo, että tutkimuksen pitkä kesto voi pelottaa rahoittajia.

– Toisaalta sekin on mahdollista, että rahoittajat eivät kiinnostu, koska mitään kovin hälyttäviä tuloksia ei ole aikaisemmista pienemmistä tutkimuksista saatu.

Rahoitus tökkii
muillakin tutkimusaloilla


Kännyköiden terveyshaittoja selvittäneitä tutkimusohjelmia vetänyt professori Jukka Juutilainen Kuopion yliopistosta myöntää, että tutkimusrahoituksen saaminen on aina ongelmallista. Hän ei kuitenkaan usko, että kännyköiden vaaroja selvittävään tutkimukseen olisi muita vaikeampaa saada rahoitusta.

– Joskus rahoitusta ei saa, vaikka alueella olisikin tiedon tarvetta.

Juutilaisen vetämät tutkimukset ovat saaneet rahoitusta EU:lta ja Tekesiltä.

Tähän mennessä tutkimuksia on tehty pääasiassa eläinkokeilla, soluviljelmillä sekä laboratorioissa koehenkilöiden kanssa. Juutilaisen mukaan kännykänkäyttäjillä tehtävä seurantatutkimus olisi tervetullut.

– Toteutuessaan Cosmoksesta voidaan saada vastauksia, joita voi pitää luotettavampina, kuin aikaisempia kännykän käyttäjien sairauksia selvittäneiden tutkimusten tuloksia, Juutilainen sanoo.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    2. 2

      Siili Solutionsin toimitusjohtaja vaihtuu – Kuula lähtee toisen työnantajan palvelukseen

    3. 3

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    4. 4

      Radio Helsinki: Digelius-levykaupan Ilkka ”Emu” Lehtinen on kuollut

    5. 5

      HOK-Elannon ex-päällikköä epäillään 800 000 euron lahjusten ottamisesta

    6. 6

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    7. 7

      ”Tekoäly kuin uusi sähkö” – Ministeri Lintilä: Kaksi vuotta sitten kukaan ei puhunut mitään

    8. 8

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    9. 9

      Venäläinen Deripaska vie yrityksensä pörssiin – En+ Groupin arvo jopa yli 7,2 miljardia euroa

    10. 10

      Tero Sarkkinen, 46, käyttää yrityskaupasta saamiaan rahoja enkelisijoituksiin – ”Samoilla rannekelloilla tässä mennään”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    2. 2

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    3. 3

      Tero Sarkkinen, 46, käyttää yrityskaupasta saamiaan rahoja enkelisijoituksiin – ”Samoilla rannekelloilla tässä mennään”

    4. 4

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    5. 5

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    6. 6

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    7. 7

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    8. 8

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    9. 9

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    10. 10

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    7. 7

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    8. 8

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    9. 9

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    10. 10

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    11. Näytä lisää