EU saattaa nostaa uusia syytteitä Inteliä vastaan

Julkaistu:

Euroopan unioni suunnittelee uusien monopolisyytteiden nostamista puolijohdevalmistaja Inteliä vastaan.


Euroopan komissio saattaa esitellä jo torstaina uusia syytteitä puolijohdevalmistaja Inteliä vastaan, talouslehti Wall Street Journal kertoo.

Lehden lähteiden mukaan komissio tulee syyttämään Inteliä siitä, että yhtiö on kannustanut suuria eurooppalaisia elektroniikan jälleenmyyjiä välttämään kilpailevan puolijohdevalmistaja AMD:n tuotteita sisältävien tietokoneiden myymistä.

Euroopan komissio on tutkinut Intelin toimintaa jo kahdeksan vuoden ajan määräävän markkina-aseman väärinkäyttöä koskevassa jutussa.

Viime vuonna komissio syytti Inteliä siitä, että tämä oli rohkaissut erilaisilla taloudellisilla kannustimilla tietokonevalmistajia olemaan käyttämättä AMD:n siruja.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Jatkamme komission kanssa työskentelemistä. Emme todella tiedä, mitä komissio aikoo tehdä seuraavaksi, Intelin edustaja Chuck Mulloy kommentoi väitteitä uusista syytteistä WSJ:lle.

EU:n kilpailukomissaari Neelie Kroesin edustajan mukaan komission Intel-tutkimukset jatkuvat.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    2. 2

      Viro korotti alkoholi­veroa ja viinaralli siirtyi Latviaan – Tulli: Kyllä sitä jouset pohjassa tuodaan

    3. 3

      Rakennuslehti: Uudisasunnon hinta pomppasi 55 000 euroa – ”kasinopeli” nostaa nyt asuntojen hintoja

    4. 4

      Suomalaiset hyönteisleivät nousivat uutisiin BBC:llä

    5. 5

      Arvaisitko, minne Suomesta viedään lonkeroa tai tillivotkaa? ”Suomi on jälkijättöinen maa”

    6. 6

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    7. 7

      Skodaa oli päästö­manipuloitu, ostaja vaati 17 000 euron hinnan­alennusta – Viranomainen: Arvon alentumisesta ei näyttöä

    8. 8

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    9. 9

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    10. 10

      Syksyn yhteishaun tulokset julki: näihin ammattikorkeakouluihin oli vaikeinta päästä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    2. 2

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    3. 3

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    4. 4

      Arvaisitko, minne Suomesta viedään lonkeroa tai tillivotkaa? ”Suomi on jälkijättöinen maa”

    5. 5

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    6. 6

      Viro korotti alkoholi­veroa ja viinaralli siirtyi Latviaan – Tulli: Kyllä sitä jouset pohjassa tuodaan

    7. 7

      Skodaa oli päästö­manipuloitu, ostaja vaati 17 000 euron hinnan­alennusta – Viranomainen: Arvon alentumisesta ei näyttöä

    8. 8

      Rakennuslehti: Uudisasunnon hinta pomppasi 55 000 euroa – ”kasinopeli” nostaa nyt asuntojen hintoja

    9. 9

      TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

    10. 10

      Purkupäätös: Kojamon kerrostalo vajosi nopeasti 10 cm – ”Jotain siellä on tapahtunut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    2. 2

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    3. 3

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    4. 4

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    5. 5

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    6. 6

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    7. 7

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    8. 8

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    9. 9

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    10. 10

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    11. Näytä lisää