Joka kuudennessa perheessa ladataan piraatteja

Julkaistu: , Päivitetty:

Nuorista tai näiden perheenjäsenistä joka kolmas on ladannut pelejä, elokuvia tai musiikkia netistä, ilmenee Luovan työn tekijät ja yrittäjät (Lyhty) -järjestön selvityksestä.
Joka kuudennessa suomalaisperheessä ladataan piraatteja internetistä, ilmenee Luovan työn tekijät ja yrittäjät (Lyhty) -järjestön kesäkuussa tekemästä selvityksestä.

Piratismia harrastetaan ja se hyväksytään etenkin nuorten keskuudessa. Nuorista joka kolmas kertoo, että hän tai hänen perheenjäsenensä on imuroinut nettiin luvatta laitettua musiikkia, elokuvan tai tietokonepelin viime vuoden aikana.

Lyhty vaatii teleoperaattoreita osallistumaan taisteluun nettipiratismia vastaan. Järjestön mielestä teleoperaattoreiden pitäisi varoittaa laittoman materiaalin imuroijia ja irtisanoa heidän sopimuksensa, jollei imurointi lopu.

Tällä hetkellä ainoa tapa puuttua laittomuuksiin on poliisitutkinta. Se on Lyhdyn mielestä kuitenkin turhan järeä keino, sillä suuri osa laittomasti ohjelmia lataavista on nuoria.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Olisi paljon parempi, että kotiin lähetettäisiin varoitus, jonka myös vanhemmat näkisivät, ja he voisivat sitten puuttua asiaan, sanoo projektinjohtaja Lauri Kaira Lyhdystä.

Lyhdyn mukaan valloillaan rehottava nettipiratismi estää tietoyhteiskunnan kehittymisen. Yhdistys toivoo, että musiikin, pelien ja elokuvien ostaminen ja esimerkiksi videonvuokraus voitaisiin tehdä netin kautta - laillisesti.

– Verkkokauppaa ei ole helppo pyörittää, jos samaa kamaa saa ilmaiseksi verkosta. Emme halua ihmisiä linnaan, vaan etteivät he jaa verkossa toisen ihmisen töitä, siis sellaisia töitä, joiden avulla toiset yrittävät elää, Kaira sanoo.

Tunnistetietojen käsittelemiseen
tarvitaan lupa

Sähköisen viestinnän tietosuojalaki kuitenkin kieltää teleoperaattoreita käsittelemästä tunnistetietoja. Piraattien lataaja saa toimia rauhassa niin kauan, kunnes tekijänoikeuksien haltija tekee asiasta tutkintapyynnön poliisille.

Tekijänoikeuden haltijat saavat tietoonsa ainoastaan lataajan ip-tunnuksen ja kellonajan, jolloin lataaminen on tapahtunut, sekä tiedon siitä, minkä operaattorin asiakas hän on. Tuomioistuin voi antaa määräyksen, joka velvoittaa teleoperaattorin antamaan tiedon ip-tunnuksen takana olevasta henkilöstä.

– Meillä kyllä lukee toimitusehdoissa, että laittoman sisällön välittäminen on kiellettyä. Asiaa ei voi kuitenkaan käsitellä, jos laki ei anna oikeutta tunnistetietojen käsittelemiseen, sanoo turvallisuuspäällikkö Arttu Lehmuskallio Telia Sonerasta.

Liikenne- ja viestintäministeriöstä kerrotaan, että periaatteessa teleoperaattori voisi kyllä käsitellä tunnistetietoja ilman lainmuutostakin, mutta silloin siihen tarvittaisiin asiakkaan lupa.

– Käytännössä se olisi mahdollista niin, että suostumus otettaisiin asiakassopimuksiin, sanoo neuvotteleva virkamies Jussi Mäkinen.

Johtava lakimies Anne Vainio Elisasta katsoo, ettei operaattori voi toimia asiakkaan viestinnän valvojana.

– Operaattorin rooliin ei kuulu rajanvedon tekeminen siitä, mikä on laillista ja mikä laitonta.

Hän kuitenkin sanoo, että teleyritykset voivat osallistua yleiseen, piratismia koskevaan tiedotukseen. Siinäkin päävastuun pitää Vainion mielestä olla tekijänoikeuksien haltijoilla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Ministeriö linjasi: Aktiivimalli ei iske pienituloisimpiin – toimeentulotuki korvaa leikkauksen

    3. 3

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    4. 4

      Professori patistaa ihmisiä muuttamaan työn perässä – lukijat kommentoivat: ”Jos on kouluttautunut kirkonkattomaalariksi...”

    5. 5

      Pihlajalinna aloittaa yt-neuvottelut – koskee 240 työntekijää

    6. 6

      Saksan ja USA:n poliittiset pulmat heiluttavat valuuttoja ja korkoja

    7. 7

      Vihreä Lanka: Aktiivimalli voi iskeä myös työkyvyttömään – Kela vahvistaa tilanteen ”jota lait eivät ota huomioon”

    8. 8

      IEA povaa ”räjähdysmäistä kasvua” USA:n öljyntuotantoon

    9. 9

      Haluatko parhaimman tuoton osakkeillesi? Tutkimus: Analyytikkojen kuunteleminen ei kannata

    10. 10

      Professori HS:ssa: ”Yhteiskunnan tehtävä ei ole tarjota koulutusta vastaavaa työtä”

    11. Näytä lisää

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Oletko sinä ammatissa, jonka eläkeikä yhtäkkiä nousi? Katso lista

    3. 3

      Nyt pääministeri Sipilä kommentoi kuohuntaa aiheuttanutta aktiivimallia: ”Työttömän näkökulmaa tässä on haettu”

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    6. 6

      Työttömiä on jäänyt pois vapaapalokuntien toiminnasta – liiton mukaan syynä aktiivimalli

    7. 7

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    8. 8

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    9. 9

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    10. 10

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    11. Näytä lisää