Suomi tuomitsee Hollannin turkistarhauskiellon

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomi tuomitsee Hollannin aikeet turkistarhauksen kieltämiseksi maassa. Hallituksen EU-ministerivaliokunnan mukaan kielto voisi häiritä EU:n sisämarkkinoiden toimintaa.
Hollanti on ajanut turkistarhauksen kieltämistä aikaisemminkin, mutta edellinen lakihanke vuodelta 2001 kaatui. Suomi on aikaisemmin vastustanut myös Britannian ja Ruotsin vastaavia kieltohankkeita.

Hollannin ehdotus koskee eläintenpitoa. Laki kieltäisi turkiseläinten pitämisen, tappamisen ja tapattamisen siirtymäkauden jälkeen. Se ei estäisi tuomasta maahan, myymästä tai markkinoimasta turkiksia.

Laki vaikuttaisi
etenkin minkintarhaukseen
 

Laki vaikuttaisi ennen kaikkea minkintarhaukseen, sillä Hollanti on ollut merkittävä minkinnahkojen tuottaja Euroopassa. Suomen mukaan suuren tuottajajan poistuminen markkinoilta häiritsisi markkinoiden toimintaa ja vaikuttaisi jäsenmaiden väliseen kauppaan.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hallitus katsoo, että ehdotus voi haitata suomalaisia elinkeinonharjoittajia ja turkistoimialaa. Suomen mielestä yksittäisten EU-maiden ei myöskään pitäisi kieltää elinkeinoa, joka muualla on täysin laillinen.

Kielto estäisi suomalaisia turkistuottajia myymästä Hollantiin siitoseläimiä ja rehua. Suomi on huolissaan myös siitä, että eurooppalaisen turkisalan kilpailukyky voisi heikentyä suhteessa Euroopan ulkopuolisiin maihin, joissa eläinsuojelun taso on alhaisempi. Esimerkiksi Kiina on kasvattanut tuotantoaan merkittävästi.

Suomen lausunto
lykkää lakia 


Ministerivaliokunta päätti torstaina, että Suomi antaa Hollannille yksityiskohtaisen lausunnon lakiehdotuksesta. Hollanti on EU-sääntöjen mukaisesti ilmoittanut muille jäsenmaille ja komissiolle lakihankkeestaan jo luonnosvaiheessa. Lausunnon vuoksi Hollannin pitää lykätä lain voimaantuloa puolella vuodella.

Hallitus ei pitänyt asiasta ministerivaliokunnan kokousta, vaan asia hyväksyttiin kirjallisesti. Asia kuuluu työ- ja elinkeinoministeriössä työministeri Tarja Cronbergille (vihr.), joka tosin on tällä viikolla kesälomalla.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Karri, 31, viihtyy töissä Varsovassa – ”Voi elää leveämmin”

    2. 2

      Ruotsin keskuspankki varoittaa taas velasta – yhä useammalla velkaa yli 600 prosenttia tuloihinsa verrattuna

    3. 3

      Kommentti: Säpsähdys kesti tunnin ja 16 minuuttia – markkinat eivät piittaa Saksan hallituskriisistä

    4. 4

      Euro ylitti 10 kruunun rajan ensi kertaa tänä vuonna

    5. 5

      Sipilä: Pienipalkkaisen työn lisääntyminen tosiasia

    6. 6

      Fortumin toimitusjohtaja Uniperin lausunnosta: ”Emme näe mitään syytä nostaa hintaa”

    7. 7

      Osa suomalaisista peruu jo varhennettuja eläkkeitään – ”Täysin uusi ilmiö”

    8. 8

      Ericsson irtisanoo 51 Suomessa yt-neuvottelujen päätteeksi

    9. 9

      Kuuden lapsen äiti Seija tilaa kaikki joululahjat verkosta – säästää satoja euroja vuodessa

    10. 10

      Uniper aikoo hylätä Fortumin ostotarjouksen – korotusta ei luvassa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Osa suomalaisista peruu jo varhennettuja eläkkeitään – ”Täysin uusi ilmiö”

    2. 2

      Kuuden lapsen äiti Seija tilaa kaikki joululahjat verkosta – säästää satoja euroja vuodessa

    3. 3

      Näin paljon sama suosikkilahja maksaa eri verkkokaupoissa – katso vertailu

    4. 4

      Technopolis jättää Jyväskylän – liiketoiminta myydään 104,5 miljoonalla eurolla

    5. 5

      Karri, 31, viihtyy töissä Varsovassa – ”Voi elää leveämmin”

    6. 6

      Oletko yksi 55 000 suomalaisesta, jonka tilinumero puuttuu verottajalta? Pari päivää aikaa ilmoittaa, jotta saa tilille veronpalautuksen

    7. 7

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    8. 8

      Uniper aikoo hylätä Fortumin ostotarjouksen – korotusta ei luvassa

    9. 9

      Ruotsin keskuspankki varoittaa taas velasta – yhä useammalla velkaa yli 600 prosenttia tuloihinsa verrattuna

    10. 10

      PAU: Vuokratyövoiman käyttö työtaistelussa voi tulla Postille kalliiksi – pilottitapauksesta päätös hovioikeudesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    3. 3

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    4. 4

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    5. 5

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    6. 6

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    7. 7

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    8. 8

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    9. 9

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    10. 10

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    11. Näytä lisää