Hevosbuumi synnyttää runsaasti yrityksiä

Julkaistu: , Päivitetty:

Hevostalous on kasvanut nopeasti Suomessa. Kasvu heijastuu myös maatalouteen ja yrittäjien määrään. Tiheimmin asutuilla alueilla hevostalli saattaa löytyä naapuritontilta.

Suomen hevostalous kasvaa nopeasti. Maassamme on tällä hetkellä reilut 70 000 hevosta, ja määrä kasvaa 1 000-2 000 hevosella vuodessa. Kymmenen viime vuoden aikana hevosten määrä on lisääntynyt 40 prosentilla.

Hevosten asettuminen asuinalueiden läheisyyteen on tuonut vaatimuksia myös kuntien kaavoitukselle. Joissain kunnissa on kaavoitettu asuinalueita tallien läheisyyteen. Osaa asukkaista naapuritontille sijoitettu hevostalli häiritsee. Jokamiehenoikeuksiin kuuluu, että ratsain voi liikkua kaikkialla, myös yksityisteillä.

Hevosten määrän kasvu tuntuu myös maataloudessa. Suomessa asuvien hevosten rehuntuotantoon tarvitaan noin 90 000 hehtaaria peltoa.

– Se on suurempi peltopinta-ala kuin mitä käytetään esimerkiksi perunan tai sokerijuurikkaan tuotantoon, kuvailee Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksen erikoistutkija Markku Saastamoinen.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Hevosten rehun kasvattaminen tuo monelle maanviljelijälle sivutuloja. Jos heinäntuotanto keskitettäisiin tietyille viljelijöille, noin 5 000 viljelijää saisi pääsääntöisen toimeentulonsa heinän myymisestä.

Hevosille syötettävän heinän tuotantoon käytetään noin 40 000 hehtaaria peltoalaa.

Kasvavan hevostalouden työllistävät vaikutukset heijastuvat maataloutta laajemmalle. Suomeen syntyy vuosittain yli 200 uutta hevostalouteen liittyvää yritystä. Saastamoisen mukaan suuri osa niistä myy ratsastus-, hevosenhoito- tai valmennuspalveluja. Lisäksi viime vuosina on perustettu runsaasti maahantuontiin, varustekauppaan ja kengityksiin liittyviä yrityksiä.

– Tyypillisesti alalla siirrytään yrittäjiksi harrastuksen kautta, Saastamoinen kuvailee.

Suurin osa uusista yrityksistä työllistää yhden tai kaksi ihmistä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Kirsti Paakkanen täsmentää: Testamenttia ei ole tehty – ”Saa kai minulla unelmia olla”

    3. 3

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    4. 4

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    5. 5

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    6. 6

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    7. 7

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    8. 8

      Metsäteollisuus: Neuvotteluja Paperiliiton kanssa jatketaan perjantaina

    9. 9

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    10. 10

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    3. 3

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    4. 4

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    5. 5

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    6. 6

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    7. 7

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    8. 8

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    9. 9

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    10. 10

      Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    6. 6

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    7. 7

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”