Palon syttymissyy hämärän peitossa

Julkaistu: , Päivitetty:

Superministeriön palossa tärveltyi kolmasosa ministeriön tiloista. Elinkeinoministeri ja kansliapäällikkö joutuvat evakkoon Eteläesplanadille.

Työ- ja elinkeinoministeriön palon syttymissyytä selvitetään viikonlopun ajan. Poliisi ei vielä lauantaina halunnut kertoa tutkimuksista. Samaan aikaan Senaatti-kiinteistöt etsii evakkoon joutuville työntekijöille uusia työtiloja.

Palokunta sai jälkisammutuksen päätökseen noin viiden aikaan lauantaiaamuna.

Ministeriön turvallisuuspäällikkö Raimo Hintsalan mukaan elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen ja kansliapäällikkö Erkki Virtanen yritetään sijoittaa esikuntineen ministeriön toisiin tiloihin Eteläesplanadille. Hintsala arvioi, että evakkoon joutuu kymmeniä työntekijöitä. Heille etsitään uudet työtilat maanantaiksi.

Senaatti-kiinteistöjen asiakaspäällikkö Mika Kankainen kertoi, että palossa vahingoittui kolmannes ministeriön tiloista Presidentinlinnan naapurissa. Tuli tuhosi talon ylimmän kerroksen Mariankadun puolelta käyttökelvottomaksi, ja siiven alemmat kerrokset turmeli vesi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kankainen arvioi palon vahinkojen olevan satojen tuhansien eurojen luokkaa. Vahinkojen suuruus tarkentuu ensi viikon aikana.

Sen sijaan talon Aleksanterin kadun puoleinen siipi säästyi. Osa ministeriön väestä voi palata tähän siipeen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Ministeriö linjasi: Aktiivimalli ei iske pienituloisimpiin – toimeentulotuki korvaa leikkauksen

    3. 3

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    4. 4

      Professori patistaa ihmisiä muuttamaan työn perässä – lukijat kommentoivat: ”Jos on kouluttautunut kirkonkattomaalariksi...”

    5. 5

      Pihlajalinna aloittaa yt-neuvottelut – koskee 240 työntekijää

    6. 6

      Saksan ja USA:n poliittiset pulmat heiluttavat valuuttoja ja korkoja

    7. 7

      Vihreä Lanka: Aktiivimalli voi iskeä myös työkyvyttömään – Kela vahvistaa tilanteen ”jota lait eivät ota huomioon”

    8. 8

      IEA povaa ”räjähdysmäistä kasvua” USA:n öljyntuotantoon

    9. 9

      Haluatko parhaimman tuoton osakkeillesi? Tutkimus: Analyytikkojen kuunteleminen ei kannata

    10. 10

      Professori HS:ssa: ”Yhteiskunnan tehtävä ei ole tarjota koulutusta vastaavaa työtä”

    11. Näytä lisää

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Radiojuontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Oletko sinä ammatissa, jonka eläkeikä yhtäkkiä nousi? Katso lista

    3. 3

      Nyt pääministeri Sipilä kommentoi kuohuntaa aiheuttanutta aktiivimallia: ”Työttömän näkökulmaa tässä on haettu”

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    6. 6

      Työttömiä on jäänyt pois vapaapalokuntien toiminnasta – liiton mukaan syynä aktiivimalli

    7. 7

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    8. 8

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    9. 9

      93 neliön vuokra-asunnossa asunut pariskunta väitti yhtäkkiä asunnon olevan 38,5 neliötä pienempi

    10. 10

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    11. Näytä lisää