Katso miten jenkkikännykät säteilevät

Julkaistu:

Matkapuhelinvalmistaja Motorolan puhelimet keikkuvat kärkisijoilla, kun verrataan USA:ssa myytävien kännyköiden säteilymääriä. Tutkimukset säteilyn vaikutuksista ovat kuitenkin yhä ristiriitaisia.


Matkapuhelinvalmistaja Motorolan V195s-kännykkä on eniten säteilevä puhelinmalli Yhdysvaltain markkinoilla.

Simpukkapuhelin V195s:n ominaisabsorptionopeus eli niin sanottu SAR-arvo on 1,6.

Tämä tarkoittaa sitä, että puhelimen radiotaajuisesta sähkömagneettisesta kentästä absorboituu energiaa 1,6 watin teholla kilogrammaan kännykänkäyttäjän kudosta.

Motorolan puhelin asettuu mittausarvollaan Yhdysvaltain telehallintovirasto FCC:n asettaman 1,6 watin säteilyrajan yläpäähän. Suomessa ja muualla Euroopassa säteilyraja on kaksi wattia kilogrammaa kohti.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Tieto V195s:n ominaisabsorptionopeudesta löytyy CNET-uutissivuston kokoamasta palvelusta. Palvelusta voi etsiä 10 eniten ja vähiten säteilevää matkapuhelinta Yhdysvaltain markkinoilla. Lisäksi säteilyarvoja voi tutkia valmistajakohtaisesti.

Uutissivuston listan mukaan vähiten säteilevä puhelin on LG:n KG800-kännykkä, jonka ominaisabsorptionopeus on 0,135 wattia kilogrammaa kohti.

Säteilyä löytyy,
löytyykö vaikutuksia?


Uutissivuston kokoaman palvelun listoja tutkiessa on hyvä muistaa, että tutkimustulokset kännykkäsäteilyn mahdollisista vaikutuksista ovat keskenään monin paikoin ristiriitaisia ja väärinymmärrettyjä.

Kiistattomasti tunnustettuja tutkimustuloksia pitkäaikaisesta altistumisesta säteilylle ei ole myöskään toistaiseksi saatavilla.

Uutispalvelun listalta löytyvien tuttujen puhelinmallien säteilyarvot voivat erota Suomessa myytävien puhelinten säteilyarvoista, koska testaukset tehdään molemmissa maissa paikallisilla matkapuhelintaajuuksilla.

Säteilyturvakeskuksen mukaan ihmiskehon kudokset eivät lämpene merkittävästi, eikä muista terveydelle haitallisista ole tieteellistä näyttöä, kun absorptionopeus on alle kaksi wattia kilogrammaa kohden.

CNET-uutispalvelun lista tarjonnee kuitenkin ainakin näppärän tavan vertailla Yhdysvalloissa myytävien kännyköiden säteilyarvoja keskenään.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    3. 3

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    4. 4

      HOK-Elannon ex-päällikköä epäillään 800 000 euron lahjusten ottamisesta

    5. 5

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    6. 6

      Tutkija: ”Suuret ikäluokat rahoittavat aikuisten lasten elämää”

    7. 7

      Joka kolmas arvioi hallituksen onnistuneen – arvosanat niukassa nousussa

    8. 8

      Siili Solutionsin toimitusjohtaja vaihtuu – Kuula lähtee toisen työnantajan palvelukseen

    9. 9

      Radio Helsinki: Digelius-levykaupan Ilkka ”Emu” Lehtinen on kuollut

    10. 10

      Suomen aseyritykset odottavat miljardien eurojen ratkaisuja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    2. 2

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    3. 3

      Tero Sarkkinen, 46, käyttää yrityskaupasta saamiaan rahoja enkelisijoituksiin – ”Samoilla rannekelloilla tässä mennään”

    4. 4

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    5. 5

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    6. 6

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    7. 7

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    8. 8

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    9. 9

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    10. 10

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    7. 7

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    8. 8

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    9. 9

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    10. 10

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    11. Näytä lisää