Antakaa Sukarin Ideaparkille mahdollisuus

Julkaistu: , Päivitetty:

Kolumni
Poliitikot ovat hölmöilleet pimittäessään liikemiehiltä saamiaan vaalirahoja. Se ei kuitenkaan tee Toivo Sukarin kauppakeskushanketta hölmöksi.
Kun ykkösrivin poliitikot pääministeri Matti Vanhanen etunenässä ovat pimittäneet vaalirahoitusta, on syntynyt ansaittu kohu. Poliitikkojen huonon moraalin ei kuitenkaan pitäisi automaattisesti leimata liikemies Toivo Sukarin hanketta rakentaa kauppakeskus Vihtiin.

Hanketta vastustava Jan Vapaavuori (kok.) on luvannut jo vaalikampanjassaan puolustaa Helsingin etuja. Ministeri on myös toteuttanut lupaustaan innokkaammin kuin poliitikot keskimäärin tekevät: kaapannut naapurikunnan maat ja tehnyt työtä estääkseen lähialueiden kehityshankkeita.

Mutta onko Helsinki todella niin avuton reppana, että se nousee valtakunnan ykkösalueeksi vain sillä, että lainsäädännöllä ja ministerin lihaksilla estetään muita kehittymästä? Onko Helsingin kaupungin johto huomannut olevansa niin kyvytöntä, että pääkaupunki voi erottua edukseen vain kun muut kurjistetaan?

Jos Helsingin kilpailuetu perustuu vain lainsäädäntöön, ei kaupungilla ole menestymisen mahdollisuuksia kansainvälisessä kilpailussa.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Vastustukselle
ristiriitaisia perusteita


Vihdin Ideaparkia on vastustettu sillä, että jättimäinen kauppakeskus synnyttää hillittömän liikennerallin, joka on ympäristölle vahingollista. Perusteeseen kannattaa suhtautua vakavasti, vaikka sana ”ympäristö” ministerin suusta kuultuna saakin poistamaan varmistimen.

Samaan aikaan hanketta on vastustettu sillä, että sinne ei riittäisi asiakkaita. Näissä kahdessa perustelussa on jonkinmoinen ristiriita.

Kannattavuus on
Sukarin ongelma


Huono kannattavuus ei tosin pitäisi olla julkisen keskustelun aihe ylipäätänsäkään. On tietenkin herttaista, että kansalaiset pohtivat, riittääkö Topin myymälään asiakkaita.

Mutta mitä se kuuluu muille kuin Sukarille? Jos yrittäjä rakentaa bisneksen omilla rahoillaan, on asiakkaiden riittävyys kai lähinnä yrittäjän päänsärky. Poliitikot, toimittajat ja muut keskiverto kansalaiset eivät ole tähänkään mennessä osoittaneet osaamistaan hyvien liikeideoiden rakentamisessa.

Yhteiskunnallinen päänsärky Ideaparkin kannattavuudesta voi toki tulla, jos hankkeeseen laitettaisiin veronmaksajien rahoja. Se vaara suomalaisissa investoinneissa on myös aina olemassa.

Jos esimerkiksi kunta hankkii itselleen hankaluuksia rakentamalla yrittäjälle hallin, kaatuvat ongelmat pahimmillaan kaikkien veronmaksajien niskaan.

Sydämestäni toivonkin, että Vihdin Ideaparkiin ei työnnettäisi julkista rahaa. Mutta yhteiskunnan ei pitäisi evätä Sukarilta mahdollisuutta vaikkapa hävitä rahojaan hankkeessa, jos hän on valmis riskin ottamaan.

Ympäristövaikutuksia
ei ole arvioitu


Sen sijaan Ideaparkin ympäristövaikutukset ovat kansalaisten yhteinen asia. Kaavoittajan tehtävä on arvioida tällaisen hankkeen vaikutuksia. Tuo arviointi sisältää myös ympäristövaikutusten analyysin.

Ministeri Vapaavuori pystyi ottamaan kantaa ympäristövaikutuksiin jo ennen kuin ensimmäistäkään alustavaa selvitystä asiasta oli tehty. Siksi epäilevälle maallikolle syntyy kuva, että ministerin linjavalinta perustui aivan muuhun kuin ympäristökysymyksiin.

Itse en osaa arvioida hankkeen ympäristövaikutuksia yhtä nopeasti kuin ministeri. Helsingin kantakaupungissa asuvana olisin kuitenkin lähinnä tyytyväinen, jos keskusta-alueen liikenne jopa hivenen vähenisi. Pelko Helsingin keskustan kuolemasta on joka tapauksessa ennenaikainen, sillä ainakaan itselleni ei tulisi mielenkään lähteä Vihtiin ostoksille tai ruokailemaan valmistui sinne millainen puisto tahansa.

Sen sijaan monelle Vihdin lähettyvillä asuvalle paikallinen ostosparatiisi voisi olla syy jättää ajamatta Helsinkiin. Siksi liikenne ei välttämättä lisääntyisi Ideaparkin myötä aivan hirmuisesti. Vihdissä liikenne lisääntyisi, mutta ainakin kohtalainen osa tuosta lisäliikenteestä siirtyisi todennäköisesti Vihtiin muualta.

Vihdin Ideaparkista on tullut jättimäinen poliittinen kiista jo ennen kuin asian faktat ovat pöydässä. Pelkästään se antaa perusteet poikkeuksellisen perusteelliseen analyysiin, jota ennen päättäjien kannattaisi olla naulaamatta kantaansa. Hankkeelle pitäisi antaa mahdollisuus tuohon analyysiin saakka. Muuten tulee tunne, että tosiasiat eivät ratkaise päätöksiä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    3. 3

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    4. 4

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    5. 5

      Fortumin toimitusjohtaja Ylelle: Uniperin hyökkäys kauppaa vastaan hieman hämmentävä

    6. 6

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    7. 7

      Osakekauppa Tukholmassa on helpompaa kuin takavuosina – valuutta ja verotus mietityttävät piensijoittajia

    8. 8

      Tv-draama johti ostoryntäykseen pörssissä – kirja paljastaa Kiinan talouden erikoisuudet

    9. 9

      Kuparin hinta kohosi yli 7 000 dollarin ensi kertaa vuoden 2014 jälkeen

    10. 10

      90-luvun lama iski myös seuraavaan sukupolveen – vaikutti uravalintoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    3. 3

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    4. 4

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    5. 5

      90-luvun lama iski myös seuraavaan sukupolveen – vaikutti uravalintoihin

    6. 6

      Fortumin toimitusjohtaja Ylelle: Uniperin hyökkäys kauppaa vastaan hieman hämmentävä

    7. 7

      Tanskan TV2: H&M ja muut tunnetut vaatemerkit polttavat tonneittain uusia vaatteita

    8. 8

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    9. 9

      Ophelia-myrsky rantautui Irlantiin – lentoyhtiöt peruvat lentojaan

    10. 10

      Tv-draama johti ostoryntäykseen pörssissä – kirja paljastaa Kiinan talouden erikoisuudet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    2. 2

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    3. 3

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    4. 4

      Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

    5. 5

      Margit osti talon 30 000 eurolla ja remontoi sitä nyt ilman lainaa – ”Säästän suunnittelemalla ostokseni”

    6. 6

      Heli Juupajoelta teki arkisesta ongelmasta miljoonabisneksen – ”Mieletöntä, miten pitkälle olen päässyt”

    7. 7

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    8. 8

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    9. 9

      Taloyhtiölainoista isoja ongelmia – ”Monessa yhtiössä on osakkaana käytännössä maksukyvyttömiä henkilöitä”

    10. 10

      Sadat kodit vasaran alla ympäri Suomea – Oulussa pariskunta ei lyhennysvapaan jälkeen kyennyt lyhentämään lainaansa

    11. Näytä lisää