Torstaina julkistettu Antti-Pekka Pietilän kirja Pankkikriisin peitellyt paperit antaa kuvan, että SYP ja sen johtokunnan jäsen Björn Wahlroos pelasivat pankkikriisin aikoihin montaa peliä yhtaikaa.
1990-luvun vaihteessa SYP kauppasi asiakkailleen miljardeittain valuuttakoriluottoja. Samaan aikaan pankki kaatoi suurilla operaatioilla markkaa kohti devalvaatiota, jonka pankki tiesi aiheuttavan valuuttaluottoja ottaneille asiakkailleen kasapäin konkursseja.
Pankki itse suojasi oman valuutta-asemansa, koska ennusti markan taipuvan jossain vaiheessa. Sen sijaan asiakkailleen SYP:n johtajat vakuuttivat, että lainojen taustalla oleva valuuttakori antaa riittävän suojan.
Pankille itselleen devalvaatiosta ja asiakkaiden valuuttaluotoista ei siis tullut tappiota, vaan suuria voittoja. Asiakkaiden konkursseista tappioita tuli sitten sitäkin enemmän.
Kun ongelmat muuttuivat kriisiksi, perusteli juuri Björn Wahlroos arvovaltaisille päättäjille, miksi pankit pitäisi pelastaa. Wahlroosilla oli myös ratkaiseva rooli, kun pankinjohtajista koostuvat ryhmä päätti, miten valtio pelastaisi pankit niiden itsensä aiheuttamista ongelmista.
Näin siis markan kaatumiseen keskeisesti vaikuttaneista miehistä tuli maan hallituksen tärkeitä neuvonantajia, kun piti korjata markan kaatumisen aiheuttamat tuhot.
Eikä tässä vielä kaikki. Valtiovarainministeriössä heräsi ajatus, että valtion antama pankkituki voitaisiin vaihtaa osakkeiksi. Silloin SYP alkoi kiireellä suunnitella konsernirakenteen myllertämistä niin, että valtio ei pääsisi käsiksi yhtiön omaisuuteen. Tämän projektin vetäjä oli kirjan mukaan Wahlroos.
Kymmenen miljardiatukea vahingossa
A-P Pietilän kirja antaa raadollisen kuvan siitä, miten poliitikot, pankkivalvojat ja oikeuslaitoskin olivat pankkien juoksutettavissa. pankkikriisin aikaan.
Uskomaton esimerkki tästä on pankkien saama anteeksianto maksamattomista veroista. Verottajan mukaan pankit olivat jättäneet maksamatta leimaverot liikkeelle laskemistaan sijoitustodistuksista.
Tuolloinen valtiovarainministeri Iiro Viinanen sai 4.2.1993 Verohallituksen laskelmat, että kymmeneltä vuodelta maksamatta jääneiden leimaverojen yhteissumma oli jopa 10 miljardia markkaa eli yli 1,5 miljardia euroa.
Viinanen ymmärsi, että pelkästään tieto tuosta voisi kaataa suurissa vaikeuksissa olevia pankkeja ja aiheuttaa hätätilan. Yksikään pankki ei olisi pystynyt maksamaan laiminlyöntejään.
Viinanen ja valtiovarainministeriön valtiosihteeri Eino Keinänen päättivät, että leimaverot on pakko antaa anteeksi.
Anteeksiannosta laadittiin pikaisesti lakiesitys, joka eteni keväällä eduskuntaan. Pietilän mukaan kansanedustajat olivat tietämättömiä ongelman laajuudesta. Hallituksen lakiesityksessä todettiin, että lainmuutoksella ei ollut taloudellisia vaikutuksia.
Eduskunta hyväksyi lain juhannuksen alla kansanedustajien loman alla ilman sen suurempaa huomiota.
Oikeuslaitos päätti pankin tarpeen mukaan
Oikeuslaitoksen juoksuttamisesta kirja antaa herkullinen esimerkin, joka liittyy pankkien asiakkailleen myymiin valuuttakoriluottoihin. Suuri osa noista luotoista oli vekseleitä.
Korkein oikeus oli jo kuitenkin vuonna 1989 päättänyt, että vaihtuvaan pääomaan perustuva korivaluuttavekseli on pätemätön. Pietilän kirjan mukaan kymmenet tuhannet lainasopimukset perustuivat pätemättömiin papereihin.
Siitä huolimatta pankit kauppasivat vastaavia tuotteita kiihtyvällä tahdilla. Yksi vekselimuodon suosion syy oli, että niistä ei pitänyt maksaa leimaveroa.
Kun devalvaatio räjäytti asiakkaiden valuuttavelan markka-arvon pilviin, alkoi erikoinen kiista. Osa asiakkaista huomasi, että lain mukaan vekselivelan määrä pitää olla tiedossa jo sopimusta tehtäessä. Devalvaatio ei siis voi nostaa vekselivelkaa sovittua suuremmaksi, vaan asiakkaan pitäisi selvitä velasta maksamalla vain vekselissä sovittu markkasumma.
Tällainen kanta jäi voimaan eräässä kiistassa Kemin raastuvanoikeudessa ja Rovaniemen hovioikeudessa. Korkein oikeus ei antanut pankille valituslupaa.
Tuosta päätöksestä välittämättä pankit vaativat kaikilta muilta asiakkailtaan devalvaatiolisän. Myöhemmässä vaiheessa pankit kuitenkin väittivät, että vekseli ei olekaan enää vekseli vaan normaali luotto. Pankit saivat oikeuslaitoksen puolelleen.
Kun verottaja puolestaan vaati luotoista maksamattomia veroja, onnistui pankki todistamaan oikeudessa että kyseessä on vekseli.
Näin siis SYP onnistui Pietilän mukaan vakuuttamaan korkeimmalle hallinto-oikeudelle, että kyseessä olivat vekselit ja korkeimmalle oikeudelle, että kyseessä ovat luotot. Suomen korkeimmat tuomioistuimet pitivät papereita erilaisina aina sen mukaan, mikä oli pankille edullisinta.
Pietilän pankkisarjan jatko-osa Aiemminkin pankkikriisistä kirjoittanut A-P Pietilä kuvaa hurjalla tavalla, miten pankkien aiheuttamat ongelmat kaadettiin kotimarkkinayritysten niskaan. Kymmenien tuhansien yritysten konkurssit nostivat työttömien määrän yli 400 000 henkeen.
Yrittäjillä ja työttömillä ei ollut kirjan mukaan mitään merkitystä, kun talouden selkärankana toiminut pankkijärjestelmä piti pelastaa.
Pietilä on Suomen Lehtiyhtymän julkaisujohtaja, joka on toiminut aiemmin myös Taloussanomien ja Ilta-Sanomien vastaavana päätoimittajana.