Aamukommentti: Suuntaa haetaan, Aasia laskussa

Julkaistu: , Päivitetty:

Katsaukset
Markkinat viettivät eilisen vailla selkeää suuntaa. Sekä korot että valuutat sahailivat, ja osakekurssien nousu Yhdysvalloissa hiipui yhden yrityksen varoitukseen heikentyneestä kehityksestä. Aasiassa Sichuanin maanjäristys pitää edelleen epävarmuutta yllä, ja epävarmuus tuhojen laajuudesta ja niiden vaikutuksesta Kiinan talouteen on voimakasta. Epävarmuuden kasvu on vahvistunut jeniä jonkin verran, ja tuore tieto Saksan tuottajahintojen noustua on nostanut euroa Euroopan valuuttamarkkinoiden avautuessa.
Yhdysvaltojen eilen julkistama ennakoiva suhdanneindeksi oli hieman ennakoitua vahvempi.

Sen tärkein tieto oli ehkä kuitenkin se, että mittaus kertoi kuluttajien odotusten heikentyneen hutikuussa jyrkästi.
Tämä on omiaan jarruttamaan Yhdysvaltojen kotitalouksien kulutusta entisestään.

Se myös heikentää tässä kuussa tulevista veronpalautuksista kulutukselle toivottua tukea merkittävästi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY
Tilanteen heikentymistä pelkäävät kuluttajat säästävät veronpalautukset pahan päivän varalle todennäköisemmin kuin kuluttava net, etenkin jos asuntolainan vakuutena olevan asunnon hinta on laskupaineessa ja lainan korko nousussa rahoitusmarkkinoiden kriisin vuoksi.


Korkoja pitää nousupaineessa myös raakaöljy. West Texas, joka perjantaina jäi 126,1 dollariin avasi eilisiltana 127 dollarissa johon myös palasi käytyään 126,1 dollarin tuntumassa tynnyriltä.
Brent puolestaan laski eilen 124 dollarista 122 kautta 123,2 dollariin josta on Aasiassa luisunut 123,1 dollariin tynnyriltä.
Samalla hinta on laskenut eilisen 79,8 eurosta 78,4 euron kautta 79,3 euroon tynnyriltä.

Wall Streetin nousu
hiipui, Aasia luisussa

Yhdysvaltojen osakemarkkinat avasivat viikon reippaassa nousussa, joka kuitenkin hiipui kaupankäynnin lopulla.
Dow Jones, joka korkeimmillaan kävi jo 1,2 prosentin nousussa päätyi 0,3 prosentin nousuun. Runsaan prosentin edennyt S&P 500 päätti kaupan 0,1 prosenttia vahvistuneena, ja 0,9 prosentin nousussa käynyt Nasdaq päätyi 0,5 prosentin laskuun.
Alimmillaan Dow kävi 0,2, S&P 0,3 ja Nasdaq 0,9 prosenttia pakkasen puolella.

Kurssinousun hyytymisen suurin syy oli SanDiskin ilmoitus huhtikuun myyntinsä jäämisestä selvästi ennakoitua heikommaksi.
Ilmoitus painoi kaikkia teknologiaosakkeita. Rahoitusalaa painoi Citigroupin julkistama ennuste, jonka mukaan johtajien investointipankkien tulokset jäävät aiemmin ennustetuista. Öljy vauhditti energiantuottajia.


Aasian osakemarkkinoita painavat öljy, Yhdysvaltojen huonot uutiset finanssi- ja teknologia-alojen tulosnäkymistä ja Kiinan maanjäristys.

Nikkei on laskenut 0,8 ja laajempi Topix 0,3 prosenttia.  Kospi on miinuksella 0,7 ja Hang Seng 1,9 prosenttia.
Shanghain pörssin yleisindeksi on painunut kaksi  ja Shenzhenin 2,2 prosenttia.

Eurooppa etsii suuntansa korkojen nousupaineen, vahvistuvan euron ja öljyn hintakehityksen lomasta.

Korko- ja valuuttamarkkinat
väreilevät hermostuneesti


Korko- ja valuuttamarkkinat ovat poukkoilleet vailla selkeää suuntaa.
Yhdysvaltojen kaksivuotinen viitelainatuotto on Aasiassa laskenut 2,40 prosentista 2,38 prosenttiin painuttuaan eilen 2,45 prosentista 2,40 ja 2,47 kautta 2,39 prosenttiin.
Kymmenvuotinen lainatuotto on Aasiassa pysynyt 3,82 prosentin tuntumassa johon se eilen 3,85 prosentista laski käytyään 3,81 ja 3,87 prosentissa.

Saksan kaksivuotinen lainatuotto laski eilen ensin neljästä prosentista 3,98 prosenttiin jota kuitenkin iltapäivällä kiipesi 4,02 prosenttiin.
Kymmenvuotinen nousi 4,19 prosentista 4,15 kautta 4,22 prosenttiin. Tänään tuotoissa on nousupainetta Saksan tuottajahintalukujen vuoksi.

Vuoden eurotalletuksen tuotto on kivunnut 5,02 prosenttiin eilisen euriborin jäätyä 4,98 prosenttiin.

3 kk korko on 4,83 ja 6 kk 4,85 prosentissa, niiden kolmen kuukauden termiinit 4,78 ja 4,82 prosentissa ja kuuden kuukauden termiinit 4,73 ja 4,72 prosentissa.
Luottamus rahoituskriisin päättymiseen näyttää siis heikentyneen eilisestä.
Öljyn hinta pitää korkoja nousupaineissa, ja tänään saatavat huhtikuun tuottajahintatiedot Yhdysvalloista ja Saksasta antavat aineistoa inflaatio-odotuksiin.


Dollari on Aasiassa laskenut 104,5 jenistä 104,2 jeniin käytyään aluksi 104 jenissä. Euro on painunut 162,2 jenistä 161,8 jeniin ja nousut 1,55 dollarista 1,556 dollariin.

Eilen dollari vaihteli 103,6 ja 104,6 jenin välillä euron pysyessä 162 jenin ympärillä. Samalla yhteisvaluutta luisui eilen 1,56 dollarista 1,55 dollariin.

Dollari on Aasian markkinoilla kivunnut 6,97 juanista 6,98 juaniin ja euro 10,81 juanista 10,83 juaniin. Korkeimmillaan dollari on aamusta käynyt 6,985 juanissa ja euro 10,85 juanissa.
Eilen dollari painui 6,99 juanista 6,975 juaniin ja euro 10,90 juanista 10,80 kautta 10,81 juaniin.

Tuottajahintatiedot
pääosassa tänään


Saksan jo satujen tuottajahintalukujen lisäksi euroalueelta saadaan tänään Italian teollisuuden maaliskuun tilauskanta, ja Saksan finanssialan odotuksia mittaava ZEW-indeksi.

Yhdysvallat julkistaa myös hutikuun tuottajahinnat. Niiden ennakoidaan nousseen reippaasi, mutta hieman maaliskuuta hitaammin.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    2. 2

      Helsinki–Tallinna-tunnelista uusia yksityiskohtia: Pituus rikkoisi ennätyksiä

    3. 3

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    4. 4

      Tullimaksu voi yllättää tylysti: nettisivulla edullisempi saattaa tulla reilusti kalliimmaksi – 3 esimerkkiä

    5. 5

      Joululahjat Kiinasta? Posti: Kohta on kiire – mm. Black Friday, Cyber Monday ja 1212 ruuhkauttavat

    6. 6

      2 500 euron korvausta perhevapaasta on haettu vasta vähän

    7. 7

      100 euroa lisää liksaa – tarkista paljonko jää käteen

    8. 8

      ”Helsinkiin mahtuu ilman mitään markkinahäiriöitä joka vuosi noin 300-huoneinen hotelli lisää”

    9. 9

      Kommentti: Talouskasvun varjopuoli: euroalueen ylijäämä on jo epänormaalin suuri

    10. 10

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    2. 2

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    3. 3

      Helsinki–Tallinna-tunnelista uusia yksityiskohtia: Pituus rikkoisi ennätyksiä

    4. 4

      Kuntoalan yrittäjä Sanna sai apua eläkepäiviään viettävältä konkarilta: ”Hän ei syyllistä, että oletpa sinä tyhmä”

    5. 5

      Rovaniemellä asuva Marko, 44, osti kaupunkikämpän Tallinnasta – ”Tarkoitus myös käyttää paljon itse”

    6. 6

      2 500 euron korvausta perhevapaasta on haettu vasta vähän

    7. 7

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    8. 8

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    9. 9

      Suomi ei päässyt jatkoon kisassa EU:n lääkevirastosta

    10. 10

      Joululahjat Kiinasta? Posti: Kohta on kiire – mm. Black Friday, Cyber Monday ja 1212 ruuhkauttavat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Rainer, 62, aikoo muuttaa halvempaan maahan – ”45 vuotta töitä Suomessa kerrytti vain 1 000 euron eläkkeen”

    3. 3

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    4. 4

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    5. 5

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    6. 6

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    7. 7

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    8. 8

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    9. 9

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    10. 10

      Cheekin firmalla miljoonien kassa – ura loppuu, mutta rahaa riittää

    11. Näytä lisää