Järjestö: Lex Karpela on hengenvaarallinen

Julkaistu: , Päivitetty:

Ahvenanmaan maakuntahallituksen internet-yhteyden katkaiseminen perjantaina olisi voinut osua sairaalan yhteyksiin ja aiheuttaa hengenvaaran, arvioi Electronic Frontier Finland.
Kansalaisten sanavapautta ja yksityisyyden suojaa haukan lailla vahtiva Electronic Frontier Finland, eli Effi, arvostelee voimakkaasti tekijänoikeuslakia.

Effin kritiikki kohdistuu niin kutsutun Lex Karpelan säännökseen, jonka perusteella tuomioistuin voi määrätä internet-yhteyden katkaistavaksi tekijänoikeusloukkauksen ehkäisemiseksi.

Tekijänoikeuden tiedotus- ja valvontakeskus TTVK onnistui katkaisemaan Ahvenanmaan maakuntahallituksen internet-yhteyden, koska maakuntahallituksen työntekijä oli käyttänyt vertaisverkko-ohjelmaa.

Effin tietojen mukaan kyseessä oli tiettävästi ensimmäinen kerta, kun verkkoyhteys katkaistaan tekijänoikeuslain perusteella EU:ssa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

– Tuomioistuimen päätös osoittaa, että tekijänoikeuslaki nykymuodossaan mahdollistaa palvelunestohyökkäystä vastaavan toiminnan. Nyt onneksi katkaisusta ei koitunut kuin kiusaa. Entä jos kyseessä olisi ollut sairaala tai muu laitos, jonka viestintäyhteyksien katkaisemisella ihmisiä olisi joutunut todelliseen hengenvaaraan?, Effin puheenjohtaja Tapani Tarvainen kommentoi.

Tarvainen vettää tapahtuneesta sen johtopäätöksen, että lakiin tarvitaan välitön muutos.

– Tuomioistuinten tietotaito ei riitä selvästi tällaisten päätösten tekemiseen ja TTVK:ta ei voisi vähempää kiinnosta toimiensa "sivullishaitat". Erityisen pelottavaa on, ettei tapauksessa ilmeisesti konsultoitu ensin yhteydestä vastaavaa internet-operaattoria.

Suomalainen
erikoispiirre


Lex Karpelaa säädettäessä lain puolustajat vetosivat siihen, että lakiesitys täyttää EU:n vaatimukset. Effin mukaan Suomi on kuitenkin tiettävästi ensimmäinen maa EU:ssa, jonka tekijänoikeuslaista löytyy säännös verkkoyhteyden katkaisemiseksi. Ranskassa ja Englannissa on käynnissä hankkeet, joissa verkkoyhteys voitaisiin katkaista, jos kansalainen jää kiinni kolmesti jakelusta.

Effin varapuheenjohtaja Ville Oksanen muistuttaa, että kyseinen 60c-pykälä lisättiin tekijänoikeuslakiin lakivaliokunnassa täysin poikkeuksellisessa menettelyssä.

– Valiokunta ei kuullut ketään ulkopuolisia asiantuntijoita vaan hyväksyi virkamiesten väitetysti kolmessa päivässä valmisteleman esityksen sellaisenaan osaksi lakia.

– Normaalisti tämän kokoluokan asioista laaditaan ensin komiteamietintö, jonka pohjalta valmistellaan hallituksen esitys, joka käy useammallakin kommenttikierroksella ennen eduskunnan valiokuntakuulemisia. Kyseessä onkin yksi likaisimmista lainsäädäntökuvioista, mihin olen törmännyt, Oksanen sanoo.

Tuija Braxin
toiveajattelua


Effi vetää tilille myös nykyisen oikeusministeri Tuija Braxin, joka silloin toimi valiokunnan puheenjohtajana.

– Tuija Brax väitti, että pykälää ei voitaisi käyttää internet-yhteyden katkaisemiseen. Braxin mukaan pykälä korosti kohtuullisuusharkintaa ja tuomioistuimen olisi aina pitänyt harkita ensin kohtuullisuusperiaatteen mukaisesti vähemmän haitallisia keinoja kuin yhteyden katkaisemista kokonaan. Ahvenanmaan päätöksen perusteella kyseessä oli valitettavasti selkeä toiveajattelu, jossa ei tunnettu suomalaisen tuomioistuinlaitoksen realiteetteja, Effi sanoo kannanotossan.

Oksanen huomauttaa, että EU-parlamentti otti juuri selkeän kannan, ettei pelkkä ei-kaupallinen tiedostonjako voi olla peruste internet-yhteyden katkaisemiselle.

– Selkeä enemmistö suomalaisista eurokansanedustajista oli myös kannan takana. Onko turha toivoa, että tämä viesti kuultaisiin opetusministeriössä? Oksanen kyselee.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Matti kertoi yli 100 000 euron tuloistaan ja rahapulasta – tämän takia ”rikkaiden köyhien” ongelmat jäävät piiloon

    2. 2

      Kreikka etenee kohti lainaohjelman päättymistä – 7 miljardia maksuun

    3. 3

      Pakastemaissista löytyi listeriabakteeria – palauta tyhjä paketti kauppaan

    4. 4

      Ministeriö linjasi: Aktiivimalli ei iske pienituloisimpiin – toimeentulotuki korvaa leikkauksen

    5. 5

      Superrikkaiden varallisuus paisui edelleen: 42 ihmistä vauraampia kuin puolet maailmasta

    6. 6

      Ruotsissa asuntojen hinnat pudonneet jopa 1 000 euroa per neliö – ”Suomessa varoitellaan ihan turhaan”

    7. 7

      Lehdet: Nordea kieltää työntekijöiltään bitcoinin

    8. 8

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    9. 9

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    10. 10

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    2. 2

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    3. 3

      Matti kertoi yli 100 000 euron tuloistaan ja rahapulasta – tämän takia ”rikkaiden köyhien” ongelmat jäävät piiloon

    4. 4

      Lehdet: Nordea kieltää työntekijöiltään bitcoinin

    5. 5

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    6. 6

      Pakastemaissista löytyi listeriabakteeria – palauta tyhjä paketti kauppaan

    7. 7

      Superrikkaiden varallisuus paisui edelleen: 42 ihmistä vauraampia kuin puolet maailmasta

    8. 8

      Ekonomisti HS:lle: ”Omista tuistaan huolehtivat tahot sanovat, että ainakaan heidän tuistaan ei saa ottaa”

    9. 9

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    10. 10

      Ruotsissa asuntojen hinnat pudonneet jopa 1 000 euroa per neliö – ”Suomessa varoitellaan ihan turhaan”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    6. 6

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    7. 7

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    8. 8

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    9. 9

      Uusia ilmalämpö­pumppuja ei tarvitse sammuttaa pakkasella, mutta yksi asia on hyvä muistaa – ”Pumppu voi luulla, että on kesä”

    10. 10

      Kolmen osakkaan taloyhtiössä yksi ei halunnut korjata tukimuuria – 35 000 euron sijaan maksoi lopulta 200 000 euroa

    11. Näytä lisää