Classic Radion määräysvaltaa ei saa siirtää

Julkaistu: , Päivitetty:

Valtiovalta ei hyväksy klassista musiikkia radiossa esittävän Classic Radion määräysvallan siirtämistä toiselle omistajalle.


Valtioneuvosto teki torstaina ennakkopäätöksen peruuttaa Classic Radion omistajalle Metroradio Finlandille myönnetty toimilupa, jos Classic Radion määräysvalta muuttuu.

Metroradio Finland siirsi helmikuussa tappiollisen Classic Radion toimiluvan tytäryhtiölleen Profisolle. Konsernin sisällä toimilupa voidaan siirtää. Sitä ei voi kuitenkaan suoraan myydä ilman viranomaisten lupaa.

Tämän jälkeen Metroradio Finland teki 4Radion kanssa sopimuksen siitä, että Profison koko osakekanta ja Classic Radion toimilupa siirretään 4Radiolle, jos valtioneuvosto hyväksyy määräysvallan muutoksen. Tämä suunnitelma ei siis toteudu.

Kielteistä päätöstä perustellaan sillä, että 4Radio ei ole esittämissään suunnitelmissa varautunut toimintansa olennaiseen laajentumiseen eikä siten lisäkustannuksiin tai mahdollisiin tappioihin. Yhtiön taloudellinen kantokyky on päätöksen mukaan vähäinen suhteessa suunnitellun liiketoiminnan riskeihin.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kolmen yksityishenkilön omistama 4Radio perustettiin toissa vuonna. Se on harjoittanut paikallista radiotoimintaa lyhytaikaisilla luvilla Turussa ja Helsingin seudulla. Sillä on ollut myös lyhytaikaista televisiotoimintaa. Liikenne- ja viestintäministeriössä ei tiedetä, millä keinoin 4Radio voisi saada Classic Radion toiminnan kannattavaksi.

Ei päätöksiä
lakkauttamisesta


Metroradio Finland haluaa päästä eroon Classic Radiosta. Radion liiketoiminta on ollut viime vuosina raskaasti tappiollista, mikä vaarantaa siten Metroradion muiden radioasemien toimintaa. Classic Radion toimilupa on voimassa vuoden 2011 loppuun. Metroradiolla on kolme valtakunnallista toimilupaa.

Metroradion toimitusjohtaja Pekka Hurme ei halunnut kertoa tappioiden suuruutta. Selväksi hänen mukaansa on kuitenkin tullut, ettei Classic Radio sovi yhtiön radioasemien kokonaisuuteen.

Hurme kuitenkin toivoo, että Classic Radio voisi jatkaa toimintaansa Suomessa. Joka tapauksessa kielteisen päätöksenkin jälkeen radioasema jatkaa entisellään toistaiseksi. Mitään päätöksiä kanavan lakkauttamisesta ei hänen mukaansa ole tehty.

Metroradio Finlandilla ja 4Radiolla on mahdollisuus valittaa päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen. Hurmeen mukaan Metroradio ei ainakaan näillä näkymin valita.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Suuren omakotitalon Helsingistä ostanut pariskunta hämmästyi: minne katosi 140 neliötä?

    2. 2

      Tuhansia hoitajia on paennut muille aloille – ”Työajan pitäisi mennä hoitamiseen, mutta...”

    3. 3

      Jan Hurrin kommentti: EVM-kiista on vasta lämmittelyä – vielä isompi mullistus tulossa

    4. 4

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    5. 5

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    6. 6

      Suomalaisia ensihoitajia värvätään Tukholmaan – palkka jopa 1 500 euroa parempi

    7. 7

      Tällaisia palkkoja hoiva-alalla maksetaan – kunnissa isommat palkat ja pidemmät lomat, erot yksityisiin jopa satoja euroja

    8. 8

      Jan Hurrin kommentti: Suomi alistumassa yhä kaksinaamaisempaan europolitiikkaan

    9. 9

      Verottaja jätti Suomen suurimpiin kuuluvasta tapahtumajärjestäjästä konkurssihakemuksen

    10. 10

      Pasilaan avataan Pohjoismaiden suurin kauppakeskus – Triplan uusi johtaja kertoo: Näin alun vaikeudet vältetään

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suuren omakotitalon Helsingistä ostanut pariskunta hämmästyi: minne katosi 140 neliötä?

    2. 2

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    3. 3

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    4. 4

      Tuhansia hoitajia on paennut muille aloille – ”Työajan pitäisi mennä hoitamiseen, mutta...”

    5. 5

      Suomalaisia ensihoitajia värvätään Tukholmaan – palkka jopa 1 500 euroa parempi

    6. 6

      Jan Hurrin kommentti: EVM-kiista on vasta lämmittelyä – vielä isompi mullistus tulossa

    7. 7

      Jan Hurrin kommentti: Suomi alistumassa yhä kaksinaamaisempaan europolitiikkaan

    8. 8

      Pasilaan avataan Pohjoismaiden suurin kauppakeskus – Triplan uusi johtaja kertoo: Näin alun vaikeudet vältetään

    9. 9

      Verottaja jätti Suomen suurimpiin kuuluvasta tapahtumajärjestäjästä konkurssihakemuksen

    10. 10

      Lentoyhtiö Norwegianin tulevaisuus on epäselvä ja tappiot kasvavat – Pitääkö matkailijan olla huolissaan?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kulta Katriina mainosti herkällä kuvalla – somessa puhkesi täysi myrsky

    2. 2

      Verottaja jätti Suomen suurimpiin kuuluvasta tapahtumajärjestäjästä konkurssihakemuksen

    3. 3

      Ravintolabisnes vei Janin, 44, konkurssiin ja vuosikausien ulosottoon – teki juuri miljoonakaupat

    4. 4

      Suuren omakotitalon Helsingistä ostanut pariskunta hämmästyi: minne katosi 140 neliötä?

    5. 5

      Hyvätuloinen pariskunta vietti komeat häät lainarahalla – lopulta käsiin levisi 430 000 euron velkapotti

    6. 6

      ”Rappioveli” sai osansa perinnöstä – Hovioikeus: Äidin 137 000 euron siirrot suosikkipojalleen olivat törkeä kavallus

    7. 7

      Lento myöhästyi 3 tuntia, eikä Ulla, 53, ehtinyt pitkälle jatkolennolleen – OP tai Finnair eivät korvaa yli 700 euron lisäkuluja

    8. 8

      Jethro Rostedt avaa oman ravintolan – tältä yökerhossa näytti neljä tuntia ennen avaamista

    9. 9

      Kohutun hoivayhtiö Attendon osake syöksyy – tulos alitti alhaisimmatkin ennusteet

    10. 10

      Pasilaan avataan Pohjoismaiden suurin kauppakeskus – Triplan uusi johtaja kertoo: Näin alun vaikeudet vältetään

    11. Näytä lisää