Suomi hotkii jäätelöä yhä enemmän talvella

Julkaistu: , Päivitetty:

Suomalainen syö jäätelöä yli 13 litraa vuodessa. Entistä enemmän jäätelöä kuluu talvisin. Kesän epävakaus rokotti jäätelönsyöntiä viime vuonna.
Suomi säilyttää paikkansa maailman jäätelönsyöjien kärkimaana. Suomen Jäätelöteollisuus ry:n tuoreen tilaston mukaan Suomessa syötiin viime vuonna yli 70 miljoonaa litraa jäätelöä.

Jäätelön syönti on edelleen maailman kärkeä, vaikka kulutus laski hieman edellisvuodesta.

Kulutusta rokottivat kesäkuukausien epävakaat säät. Yleensä kesällä syödään puolet vuoden jäätelöstä. Nyt suomalaiset ovat ryhtyneet syömään jäätelöä myös talvikuukausina.

Kulutuksen lasku näkyi tuotteiden suosiossa. Kotiin myytävien pakkausten osuus kasvoi, kun taas herätetuotteiden osuus laski.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Vienti varsinkin
Venäjälle kasvaa


Jäätelön vienti kasvoi yli 30 prosenttia. Vienti lisääntyi etenkin Venäjään. Suomesta viedään jäätelöä myös Ruotsiin, Tanskaan ja Viroon.

Jäätelön tuonti kasvoi 13 prosenttia. Suomeen tuodaan jäätelöä Saksasta, Belgiasta, Tanskasta ja Ruotsista.

Jäätelönvalmistajat tuovat täksi kesäksi yli 50 uutta jäätelöä. Eniten uutuuksia on täyteläisissä jäätelöpuikoissa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      AKT ja Rakennusliitto päättivät: Työt seis 2. helmikuuta

    2. 2

      Kuluttaja: Näin nopeasti television hinta putoaa jopa 57 prosenttia

    3. 3

      Taksikilpailu vapautuu pian – Kovanen aloittaa kympin taksimatkat Helsingissä

    4. 4

      Maailman vastuullisimmat yritykset listattiin: Neste ja Outotec aivan kärkikahinoissa

    5. 5

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    6. 6

      Matti kertoi yli 100 000 euron tuloistaan ja rahapulasta – tämän takia ”rikkaiden köyhien” ongelmat jäävät piiloon

    7. 7

      Asiantuntija-arvion mukaan Suomen talouspolitiikka jopa suhdanteita kärjistävää –  Orpo ei niele kritiikkiä

    8. 8

      Orionin talousjohtaja: Diagnosticaa ei ole pakko myydä

    9. 9

      4 554 euroa enemmän käteen – näin asuinpaikka vaikuttaa keskituloisen perheen verotukseen

    10. 10

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    2. 2

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    3. 3

      Taksikilpailu vapautuu pian – Kovanen aloittaa kympin taksimatkat Helsingissä

    4. 4

      Nordean pankkineuvoja käski asiakasta painumaan kotimaahansa – pankki ei perkaa virkailijan aiempia lainakeskusteluja

    5. 5

      AKT ja Rakennusliitto päättivät: Työt seis 2. helmikuuta

    6. 6

      Matti kertoi yli 100 000 euron tuloistaan ja rahapulasta – tämän takia ”rikkaiden köyhien” ongelmat jäävät piiloon

    7. 7

      4 554 euroa enemmän käteen – näin asuinpaikka vaikuttaa keskituloisen perheen verotukseen

    8. 8

      Ruotsissa asuntojen hinnat pudonneet jopa 1 000 euroa per neliö – ”Suomessa varoitellaan ihan turhaan”

    9. 9

      Kuluttaja: Näin nopeasti television hinta putoaa jopa 57 prosenttia

    10. 10

      Pakastemaissista löytyi listeriabakteeria – palauta tyhjä paketti kauppaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Ylen juontaja haki asuntolainaa Nordeasta, virkailija kehotti palaamaan kotimaahan – näin vastaa pankki

    2. 2

      Koti vain puolison nimissä, mutta molemmat maksavat lainaa ja 6 muuta tapaa hankkia ongelmia

    3. 3

      15 kysymystä: Testaa, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      Työttömän Jukan, 59, työmatka aktiivimallin tähden: 140 km per suunta – ”Palkka menee bensaan ja pysäköintiin”

    5. 5

      Yli 100 000 euroa vuodessa tienaavan Matin rahapula kummastuttaa – ”Että kehtaatkin valittaa”

    6. 6

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    7. 7

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    8. 8

      Lähihoitaja Pirjo, 56, muutti Portugalin lämpöön – myy nyt karjalanpiirakoita Algarvessa

    9. 9

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    10. 10

      Trump lätkäisi isot tuontitullit pesukoneille ja aurinkopaneeleille – näin markkinat reagoivat

    11. Näytä lisää