MTV3 tarjoaa ladattavaksi musiikkivideoita

Julkaistu: , Päivitetty:

MTV3 avasi tänään tiistaina ensimmäisenä Suomessa musiikkivideopalvelun osaksi musiikinlatauskauppaansa. Yhtiön mukaan tarjolla on tuhansia kotimaisia ja kansainvälisiä videoita. Videot palveluun toimittaa Warner Music. .
MTV3 ilmoittaa, että palvelun avaamisen yhteydessä mainostetaan Madonnan uutta albumia Hard Candy jonka digitaalinen julkaisu oli maanantaina. Valikoimasta löytyy videoita myös muilta tunnetuilta artisteilta. Listalla ovat muun muassa Green Day, R.E.M, Graig David ja Red Hot Chili Peppers.

Yhtiö korostaa, että valikoima kasvaa koko ajan ja mukaan palveluun on tarkoitus saada mukaan nopealla aikavälillä muutkin levy-yhtiöt.

- Palvelu on ensimmäinen laatuaan Suomessa. Tähän mennessä musiikkivideoita on voinut katsoa esimerkiksi YouTubesta, kuitenkin melko huonolaatuisena striiminä. Nyt kuluttajat voivat ostaa omakseen hyvälaatuisia musiikkivideoita ja tehdä näistä esimerkiksi tilanteisiin sopivia omia soittolistojaan. Tarjolla on yksittäisten musiikkivideoiden lisäksi myös konserttitaltiointeja. Jatkossa videoita voi myös siirtää kannettaviin musiikkisoittimiin, tuotepäällikkö Annika Brander kertoo.

Samalla kun uusi musiikkivideolatauspalvelu avataan, MTV3:n nykyinen verkkomusiikkikauppa www.mtv3.fi/download saa uuden graafisen ilmeen. Myös käytettävyyden parantamiseen on panostettu

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    3. 3

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    4. 4

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    5. 5

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    6. 6

      Kirsti Paakkanen täsmentää: Testamenttia ei ole tehty – ”Saa kai minulla unelmia olla”

    7. 7

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    8. 8

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    9. 9

      Metsäteollisuus: Neuvotteluja Paperiliiton kanssa jatketaan perjantaina

    10. 10

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    3. 3

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    4. 4

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    5. 5

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    6. 6

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    7. 7

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    8. 8

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    9. 9

      Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

    10. 10

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    6. 6

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    7. 7

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”