Mainosmiehet uskaltautuivat insinöörien keskelle

Julkaistu: , Päivitetty:

Louderin Juha Aallon perustaman uuden mainostoimiston 358:n idea ja väki selvisi tänään, kun yhtiö lanseerasi nettisivunsa. Aalto on saanut mukaansa esimerkiksi Hasan & Partnersin Ale Lauraéuksen ja Peter Barmerin sekä Taivaan copywriterin Verneri Leimun.


Ajan taksissa Espoon Keilaniemeen ja ajattelen, että onpa omituinen paikka mainostoimistolle. Täällä insinöörimaailmassa – Nokian lasitalojen, Fortumin tornien ja Koneen hissien keskellä.

Vastassa ei kuitenkaan ole hiljaisia nörttejä, vaan ryhmä trendikkäästi pukeutuneita, sanavalmiita miehiä – ja suuri valoisa toimisto, jossa sisustus on vielä aika lailla kesken.

– Tämä on 358. Jos haluaa soittaa Suomeen, niin nimen muistaa, esittelevät Ale Lauraéus ja Erkki Izarra uuden mainostoimiston nimeä.

Kuuden miehen
sixpack


Partnereita on yhteensä kuusi. Toimitusjohtaja ja samalla yksi partnereista on elämysmarkkinointitoimisto Louderin omistajana ja kasvuyrittäjänä tunnettu Juha Aalto. Hän jätti viime vuoden lopulla toimitusjohtajuuden Louderissa kehittääkseen jotain ihan uutta.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Ale Lauraéus on puolestaan Hasan & Partnersin entinen AD. Samasta firmasta tulee myös Peter Barmer, joka oli yksi Hasan & Partnersin osakkaista. Neljäs partneri on Alen pitkäaikainen copywriter-pari Erkki Izarra, joka on viimeksi ollut töissä Hollannissa KesselsKramerilla. Cannesin Young Creatives -kilpailun vuonna 2002 Niklas Liljan kanssa voittanut Antero Jokinen on 358:n osakkaista viides. Hän on työskennellyt 180-toimistossa Amsterdamissa ja Los Angelesissa. Tänään joukkoon astui vielä mainostoimisto Taivaan copywriter ja osakas Verneri Leimu.

– Juha otti ensin yhteyttä Aleen, sitten Ale Verneriin ja minuun, Erkkiin ja Anteroon. Meillä oli kaikilla hyvin samanlainen näkemys siitä, millainen toimiston pitäisi olla. Juha on se tekijä, mikä meiltä oli toimiston luomiseksi puuttunut, se meidän Ami Hasan, Ale Lauraéus sanoo.

Toimistosta 30 prosenttia omistaa Louder. Mitään elämystaikureiden sivuhaaraa mainostoimistosta ei kuitenkaan olla tekemässä.

– Me olemme itsenäinen yhtiö, eikä meillä ole mitään velvollisuuksia puolin tai toisin. Totta kai Louderista voi olla meille hyötyä joissain keisseissä. Meidän nykyisestä kuudesta asiakkaastamme vain yksi on Louderin kanssa yhteinen, kertoo Barmer.

Kasapäin
ideoita


Miesten ajatuksena on luoda toimisto, joka keskittyy hyvien ideoiden tarjoamiseen asiakkaille Suomessa ja ulkomailla. Asiakkaiden luokse ei käveltäisi tarjoten vain mainosfilmiä ja printtimainosta, vaan toteutettaisiin idea, joka parhaiten vastaa asiakkaan ongelmiin, oli se sitten vaikka tv-show tai vaatemallisto.

– Me olemme kaikki tuottaneet tarpeeksi mainoksia, se ei ole enää se juttu, vaan nyt pitää päästä tekemään parempia ideoita, sanoo Antero Jokinen.

Peter Barmerin mukaan oma toimisto oli ainoa vaihtoehto, sillä suomalaisten mainostoimistojen infrastruktuuri ei olisi taipunut ideatehtaaksi.

– Se olisi ollut niille liian suuri muutos.

Varsinaisen tuottamisen toimisto aikoo hoitaa niin oman väen kuin ulkopuolisten kumppaneiden kanssa. Kuuden partnerin lisäksi tuottajia toimistossa on tähän mennessä yksi, mutta lisää aiotaan palkata.

– Meistä tulee parinkymmenen ihmisen toimisto, sanoo Ale Lauraéus.

Tili-sana on
toimistossa pannassa


Uusi toimisto ei lähde hakemaan isoja mainostilejä, vaan luottaa siihen, että asiakkaat haluavat shoppailla monien toimistojen joukossa hyviä ideoita etsiessään.

– Shoppaillessa asiakas tulee vähäksi aikaa ja sitten lähtee. Se aiheuttaa epävarmuutta, joka aiheuttaa monille ahdistusta, mutta meille se on mahdollisuus, sanoo Antero Jokinen.

Partneritiimillä on kasapäin kansainvälistä kokemusta, joten 358 ei aio keskittyä pelkästään Suomen markkinoihin.

– Tavoite voisi olla 50 prosenttia Suomesta. Kansainvälinen voi olla myös niin, että auttaa myös suomalaisia brändejä ulkomaille, Barmer kaavailee.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Katariina, 47, myi puutalokotinsa ja muutti vuokralle pieneen yksiöön – ”Olin asunut lähinnä keittiössä ja makuuhuoneessa”

    2. 2

      Myrskylän taksiyrittäjät kertovat, miksi Kela-kyydit eivät houkuttele: ”Siitä ei tullut muuta kuin tappiota”

    3. 3

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    4. 4

      Kommentti: Finnair rakensi keinon, jolla ilmastotietoiset voivat kompensoida lentämisen päästöjä – mutta suhteellisuuden nimissä kannattaa huomioida pari asiaa

    5. 5

      Koodauskoulu Hiven opiskelijat eivät oikeutettuja opintotukeen – opintojen uhkana aktiivimalli ja jopa karenssi

    6. 6

      Jan Hurrin kommentti: Nollakorko voi olla uusi normaali – ja se on huono uutinen

    7. 7

      Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

    8. 8

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    9. 9

      Facebookin ex-johtaja Mäkeläinen puolustaa entistä työantajaansa: ”Markilla on sydän paikallaan”

    10. 10

      Kahden rakennusalan yrityksen epäillään laiminlyöneen miljoonien verot – rikostarkastaja: ”Suurin harmaan talouden juttu vuosikymmeneen”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    2. 2

      Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

    3. 3

      Myrskylän taksiyrittäjät kertovat, miksi Kela-kyydit eivät houkuttele: ”Siitä ei tullut muuta kuin tappiota”

    4. 4

      Katariina, 47, myi puutalokotinsa ja muutti vuokralle pieneen yksiöön – ”Olin asunut lähinnä keittiössä ja makuuhuoneessa”

    5. 5

      Jan Hurrin kommentti: Nollakorko voi olla uusi normaali – ja se on huono uutinen

    6. 6

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    7. 7

      Kommentti: Finnair rakensi keinon, jolla ilmastotietoiset voivat kompensoida lentämisen päästöjä – mutta suhteellisuuden nimissä kannattaa huomioida pari asiaa

    8. 8

      Facebookin ex-johtaja Mäkeläinen puolustaa entistä työantajaansa: ”Markilla on sydän paikallaan”

    9. 9

      Kahden rakennusalan yrityksen epäillään laiminlyöneen miljoonien verot – rikostarkastaja: ”Suurin harmaan talouden juttu vuosikymmeneen”

    10. 10

      Suomessa on jo 900 000 lämpöpumppua – näitä pumppuja ostettiin eniten

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kaarinalla, 40, on Suomen yleisin palkka: kertoo, mihin 2 600 euroa riittää – ”Se jatkuva miettiminen saa minut varpailleni”

    2. 2

      Suomalaisten sähkölaskut kallistuivat rajusti yhdessä vuodessa – tuusulalainen Jukka turvautui omiin konsteihin: ”Minulla ei hinta nouse!”

    3. 3

      Li Andersson hämmästyi epäsuhtaa sähkölaskussaan: ”Sähkön osuus oli 8 euroa ja sähkönsiirto pitkälle yli 50 euroa”

    4. 4

      Tämä mies tuntee huonot pomot, koska oli itse sellainen: ”20 prosenttia johtajista pitäisi potkia heti pois”

    5. 5

      Osaatko sanoa, paljonko kevytmaito maksaa? Testaa 10 kysymyksellä, kuinka vieraantunut olet arjesta

    6. 6

      Onko 2 600 euroa kuukaudessa ylellisyyttä? Näin lukijat kommentoivat: ”On päiviä jolloin elän pelkällä kahvilla ja leivällä”

    7. 7

      Oletko matala-, keski- vai korkeatuloinen? Yksi kuva näyttää miten tienaat ikäluokkaasi verrattuna

    8. 8

      Junatyöntekijä tuskastui: ansaitsee 15 vuoden työkokemuksella 2 000 euron palkan – ”1980-luvulla tämä oli vielä arvostettua matkatyötä”

    9. 9

      Kommentti: Palkka jopa 7 000 e/kk ja varma työ – kaikki alkoi 2,5 tunnin testistä

    10. 10

      Sairaala eri maakunnassa, Kela-taksi jätti tulematta – muistisairaan Raimon, 86, matkan hinta nousi pilviin

    11. Näytä lisää