Muutos ristiriidassa mietinnön hengen kanssa - Taloussanomat - Ilta-Sanomat

Teosto haluaisi operaattorit mukaan piraattijahtiin

EU-parlamentin mietintö ei halua estää piraattienkaan pääsyä nettiin. Tästä huolimatta Teosto on pääosin tyytyväinen mietintöön.

Teosto muistuttaa, että mietintö kehottaa laittoman kopioinnin torjumiseen.

18.4.2008 11:10 | Päivitetty 18.8.2008 12:49

Säveltäjien, sanoittajien, sovittajien ja musiikinkustantajien tekijänoikeusjärjestö Teosto on pääosin tyytyväinen EU-parlamentin viikko sitten hyväksymään mietintöön kulttuuriteollisuudesta.

– Mietintö ja parlamentin hyväksymät teesit ovat äärimmäisen myönteisiä luovan alan kannalta, viestintäjohtaja Satu Kaarenoja Teostosta sanoo.

Mietinnössä europarlamentti vauhditti yhteisten eurooppalaisten sisältömarkkinoiden luomista. Samalla parlamentti otti kantaa myös tekijänoikeuksien valvomiseen netissä.

Teosto kaipaa operaattoreita kitkemään piratismia

Parlamentin hyväksymässä mietinnössä todetaan, ettei voittoa tavoittelemattomien kuluttajien harjoittamaa nettikopiointia ole fiksua kriminalisoida.

Tiukassa äänestyksessä mietinnöstä jäi pois musiikkiteollisuuden lobbaama ajatus piratismiin toistuvasti syyllistyneiden sulkemisesta kokonaan pois netistä.

Se korvattiin muutoksella, jossa parlamentti kehottaa EU-komissiota torppaamaan kaikki yritykset estää internetiin pääsy.

EU-parlamentin hyväksymää mietintöä onkin pidetty tekijänoikeuksien haltijoiden piirissä laitevalmistajia ja teleoperaattoreita suosivana.

Kaarenojan mukaan on valitettavaa, mikäli operaattoreilla ei ole minkäänlaista omaa roolia laittoman kopioinnin torjunnassa.

– Koko mietinnön henki kun muuten on se, että jäsenvaltioita kehotetaan tekemään kaikki tarvittava tekijänoikeuksien kunnioittamisen ja suojaamisen edistämiseksi, Kaarenoja sanoo.

Kaarenoja myös muistuttaa, ettei mietintö oikeastaan sido EU:n jäsenmaita.

– On toivottavaa, että aiheesta käydään eri osapuolten kesken vuoropuhelua ja että operaattorit tulisivat vähitellen yhteistyöhön tekijänoikeuksia loukkaavan toiminnan kitkemiseksi.

Myös äänilevyteollisuutta edustava IFPI ehti jo kommentoimaan mietintöön tehtyä muutosta. Järjestön mukaan muutos on huonosti kirjoitettu ja ristiriidassa muun raportin kanssa.

Mietintö kehottaa laittomankopioinnin torjumiseen

Pääpiirteissään Teostossa ollaan kuitenkin tyytyväisiä mietinnön sisältöön.

– Mietintö korostaa luovan työn tekijöiden oikeutta korvauksiin, kun heidän työtään hyödynnetään kaupallisesti, Kaarenoja kertoo.

Lisäksi mietintö kehottaa pyrkimään sisältöjen saatavuuden ja suojan balanssiin.

Osion tuoreimmat

Luitko jo nämä?