Miljoonalasku ei ollut liikaa

Julkaistu: , Päivitetty:

Asianajaliiton päätöksen mukaan suursummia laskuttanut asianajaja Kai Kotiranta ja viisi muuta asianajajaa eivät laskuttaneet liikaa hoitamistaan talousrikosjutuista. Palkkiokohun kohteeksi joutuneet asianajajat selvisivät varoituksella ja huomautuksilla.
Asianajajaliitto antoi asianajaja Kai Kotirannalle varoituksen ja kahdelle muulle asianajajalle huomautuksen siitä, että näiden laskuttamat oikeudenkäyntikulut eivät olleet riittävän eriteltyjä.

Kantelun kohteena olleet asianajajat eivät Asianajajaliiton mukaan kuitenkaan toimineet palkkiolaskutuksen määrän osalta olleet vastoin hyvää asianajajatapaa.

– Asianajajalla ja päämiehellä on oikeus sopia laskutuksen perusteista ja siitä, mitä toimenpiteitä asianajaja toimeksiantoa hoitaessaan tekee, liitto toteaa tiedotteessaan.

Sen sijaan valvontalautakunnalla oli huomautettavaa oikeudenkäyntikululaskujen erittelyistä. Asianajaja Kai Kotiranta sai varoituksen laskujen riittävän erittelyn puuttumisesta sekä huolimattomuudesta oikeudenkäyntiasiassa.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Asianajajat Ari Kantor ja Carita Wallgren-Lindholm saivat huomautukset samoin riittävien laskuerittelyjen puuttumisesta.

Asianajajat Harri Hynninen, Patrik Lindfors ja Jan Waselius eivät valvontalautakunnan ratkaisun mukaan rikkoneet kantelun kohteena olleissa asioissa miltään osin hyvää asianajajatapaa eivätkä he saaneet kurinpitoseuraamuksia.

Asianajajaliiton valvontalautakunta julkisti tänään maanantaina ratkaisunsa apulaisvaltakunnansyyttäjä Jorma Kalskeen palkkiokanteluun. Kalske kanteli viime keväänä Suomen Asianajajaliiton valvontalautakuntaan asianajajien poikkeuksellisen korkeista palkkioista.

Kantelu koski kuuden asianajajan laskutuksia suurissa, arvopaperimarkkinarikoksia käsitelleissä oikeudenkäynneissä. Helsingin hovioikeus otti kantaa korkeisiin asianajopalkkioihin ennen apulaisvaltakunnansyyttäjän kantelua.

Vuoden lopussa hovioikeus leikkasi ohjelmistoyhtiö TJ Groupin rikosasiassa syytteistä vapautettujen oikeudenkäyntikuluja. Esimerkiksi Kai Kotirannan laskua hovioikeus vähensi 80 prosenttia 109 000 euroon. Käräjäoikeudessa Kotiranta esitti yli puolen miljoonan euron laskun. Yhteensä Kotirannan ja kahden muun asianajajan lasku kohosi yli miljoonaan euroon.

Oikeudenkäymiskaaren mukaan häviäjä maksaa tuomioistuimen määräämät kohtuulliset ja tarpeelliset oikeudenkäyntikulut. Hovioikeus tulkitsi asianajajien palkkiot kohtuuttoman suuriksi häviäjän eli valtion maksettavaksi.

Syyttäjä valitti oikeudenkäyntikuluista hovioikeuteen, vaikka käräjäoikeus hyväksyi suurimmista laskuista vain puolet. Myös vastaajat vaativat hovioikeudessa oikeudenkäyntikulujensa palauttamista alkuperäiselle tasolle.

Hovioikeus arvioi vastaajien avustamisen asian käsittelyssä edellyttäneen erityistä asiantuntemusta arvopaperimarkkinoista ja arvopaperimarkkinarikoksista.

Asianajajaliiton valvontalautakuntaan kuuluu puheenjohtaja ja kahdeksan jäsentä, joista kolme on asianajajakunnan ulkopuolelta. Asianajajille voidaan määrätä kurinpidollisina seuraamuksina huomautus, varoitus, seuraamusmaksu tai liitosta erottaminen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Yhden Kari Voutilaisen tekemän rannekellon hinnalla saa kymmenen Rolexia

    2. 2

      Kaksi sai lähteä Uganda-tapauksen vuoksi – Patria-johtaja kertoi alaisensa lähdöstä vain tunteja ennen omaa eroaan

    3. 3

      Sunnuntailisistä nautittu 100 vuotta – joko riittää?

    4. 4

      Venäläiset ostivat halvan kakkoskodin Suomesta: ”Rahan saaminen tänne on suurin ongelma”

    5. 5

      Dollari luisuu – taustalla sijoittajien epävarmuus Yhdysvaltojen taloudesta

    6. 6

      Bitcoin toipuu jättiromahduksesta – arvo noussut jo yli 10000 dollariin

    7. 7

      Nokia irtisanoi rajusti kesällä 2012: työntekijät menivät oluelle ja perustivat yrityksen – työllistää jo 80 ihmistä

    8. 8

      Vertailimme 10 hiihtokeskuksen hintoja – pelkät rinneliput perheelle jopa yli 500 euroa

    9. 9

      Katso keskipalkat 15 eri toimialalla – ”63–64 % suomalaisista saa pienempää palkkaa kuin keskiarvo”

    10. 10

      Raju piikki tänä vuonna: vitamiinien myyjistä runsaasti yhteydenottoja viranomaisille

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yhden Kari Voutilaisen tekemän rannekellon hinnalla saa kymmenen Rolexia

    2. 2

      Vertailimme 10 hiihtokeskuksen hintoja – pelkät rinneliput perheelle jopa yli 500 euroa

    3. 3

      Venäläiset ostivat halvan kakkoskodin Suomesta: ”Rahan saaminen tänne on suurin ongelma”

    4. 4

      Raju piikki tänä vuonna: vitamiinien myyjistä runsaasti yhteydenottoja viranomaisille

    5. 5

      Tällaisia ovat sopeutumiseläkettä nostavan Suvi Lindénin bisnekset

    6. 6

      Kaksi sai lähteä Uganda-tapauksen vuoksi – Patria-johtaja kertoi alaisensa lähdöstä vain tunteja ennen omaa eroaan

    7. 7

      Nokia irtisanoi rajusti kesällä 2012: työntekijät menivät oluelle ja perustivat yrityksen – työllistää jo 80 ihmistä

    8. 8

      Katso keskipalkat 15 eri toimialalla – ”63–64 % suomalaisista saa pienempää palkkaa kuin keskiarvo”

    9. 9

      Bitcoin toipuu jättiromahduksesta – arvo noussut jo yli 10000 dollariin

    10. 10

      PAM määräsi kaupan alalle ylityökiellon

    11. Näytä lisää
    1. 1

      34 800 suomalaista saa pian kirjeen Kelalta – keskimäärin 1 300 euron lasku odottaa

    2. 2

      Pariskunta elää yhden palkalla – näin he kerryttävät 114 000 euroa vain 3 vuodessa

    3. 3

      Jukka kyllästyi sähköyhtiöiden ”rosvoukseen”: asensi katolleen 29 aurinkopaneelia – säästöä 443 euroa vuodessa

    4. 4

      Tällaisia ovat sopeutumiseläkettä nostavan Suvi Lindénin bisnekset

    5. 5

      Yrittäjä joutui ulosottoon summasta, jolla saa käytetyn Corollan: maksanut 5 vuodessa yli 60 000 euroa – eikä velka ole lyhentynyt

    6. 6

      3 säästäjää valitsi 500 eurolle sijoituskohteet syksyllä – miten kävi, kun pörssissä rytisi tällä viikolla?

    7. 7

      Sydämen pallolaajennus maksoi potilaalle 43,80 €, yhteiskunnalle lasku oli todella paljon enemmän – näin paljon julkinen sairaanhoito oikeasti maksaa

    8. 8

      Katso keskipalkat 15 eri toimialalla – ”63–64 % suomalaisista saa pienempää palkkaa kuin keskiarvo”

    9. 9

      Ministeriö julkisti yksityiskohdat: Tällaista perhevapaauudistusta hallitus kaavaili

    10. 10

      Tämän verran kunta-alalla korvataan leikattuja lomarahoja – katso, paljonko voit saada

    11. Näytä lisää