"Härmälä ei nauti valtion luottamusta"

Julkaistu: , Päivitetty:

Valtio-omistaja haluaa Stora Enson entisen toimitusjohtajan Jukka Härmälän ulos Rautaruukin hallituksesta. Valtiota edustava Pekka Timonen sanoi yhtiökokouksessa, ettei Härmälä nauti enää valtion luottamusta.
Valtio teki parhaillaan käynnissä olevassa yhtiökokouksessa uuden ehdotuksen hallituksesta, jossa Härmälä pudotettaisiin pois.

Valtiota kokouksessa edustava omistajaohjausyksikön johtaja Pekka Timonen perusteli ehdotusta sillä, ettei Härmälä enää nauti valtion luottamusta. Härmälä sanoi ennen kokouksen alkua uutistoimisto Startelille, että valtio ei ole ollut häneen yhteydessä.

Muutoin Rautaruukin nimitysvaliokunnan ehdotus kelpaisi valtiolle, joten hallitus kutistuisi yhdellä jäsenellä.

Hallituksen puheenjohtajaksi esitetään edelleen Jukka Viinasta ja varapuheenjohtajaksi Reino Hanhista. Muut hallituksen jäsenet ovat Maarit Aarni-Sirviö, Christer Granskog, Pirkko Juntti, Kalle J. Korhonen ja Liisa Leino.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Yhtiökokouksessa käytiin hallituksen palkkioista vilkas keskustelu.

– Hallituksen palkkioiden korotus korjaa jälkeenjääneisyyttä, valtion omistajaohjausyksikön johtaja Pekka Timonen puolusti ehdotusta kokoukselle.

Parhaillaan vielä käynnissä oleva yhtiökokous on ilmoittautumisten perusteella Rautaruukin historian suurin.

Rautaruukki toisti tilinpäätöksessään kerrotut näkymät alkaneelle vuodelle. Yhtiö ennakoi yhä liikevaihtonsa kasvavan yli kymmenen prosenttia ja liikevoiton paranevan viime vuodesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    2. 2

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    3. 3

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    6. 6

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    7. 7

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    10. 10

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    11. Näytä lisää

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    7. 7

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    8. 8

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    9. 9

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    10. 10

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    11. Näytä lisää