Junavaunut suistuivat Stora Enson tehdasalueelle

Julkaistu: , Päivitetty:

Viisi tyhjää tavarajunan vaunua suistui lauantai-iltana kiskoilta Anjalankoskella. Tapahtuman yhteydessä ei sattunut henkilövahinkoja.
Tapaus sattui Stora Enson tehdasalueen ratapihalla Inkeroisissa puoli kuuden aikoihin alkuillasta.

Kouvolan poliisi pitää mahdollisena, että onnettomuuden aiheutti väärään asentoon ilkivaltaisesti väännetty vaihde. Rikoskomisario Juha Paukkusen mukaan risteyskohdan vaihde oli ilmeisesti käännetty sellaiseen asentoon, että vaunut putosivat kiskoilta.

– Juna työnsi 20:tä tyhjää vaunua edellään. Viisi niistä ehti pudota ennen kuin juna saatiin pysähtymään, kertoi Paukkunen sunnuntaina.

Tapahtumapaikalta löydettiin pienten jalkineiden jäljet.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Veturimiesten kertoman mukaan lähistöllä oli liikkunut kaksi pientä poikaa. Vaihteiden luota löytyneet jäljet eivät missään tapauksessa olleet aikuisten jättämiä, kertoi Paukkunen. Poikia ei ollut tavoitettu vielä sunnuntaina iltapäivällä.

Tapausta tutkitaan alustavasti vahingontekona tai törkeänä vahingontekona. Poliisi selvittää onnettomuutta ja syntyneitä vahinkoja.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    2. 2

      Kaleva: Rukan työntekijät marssivat ulos työpaikaltaan – syynä työnantajan työsulku

    3. 3

      Nyt tarkkana tv-ostoksilla – varmista, ettei laite vanhene parissa vuodessa

    4. 4

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    5. 5

      Suomesta lähtee tänään 800 metriä pitkä junakuljetus Kiinaan

    6. 6

      Ulkomaisten verkkokauppojen 3 sudenkuoppaa – Tulli ohjeistaa: Älä haksahda näihin

    7. 7

      Virossa hallitus pui alkoholiveron korotuksen perumista – kyseessä pienempi korotus kuin heinäkuussa

    8. 8

      Kommentti: Kännykkäni pimeni puoleksitoista vuorokaudeksi – arki meni aivan sekaisin

    9. 9

      Olli Rehn: Kryptovaluutoissa selvä hintakupla

    10. 10

      Scandicin Restel-kaupan käsittely KKV:ssä jatkuu joulukuulle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    2. 2

      Ulkomaisten verkkokauppojen 3 sudenkuoppaa – Tulli ohjeistaa: Älä haksahda näihin

    3. 3

      Karri, 31, muutti töihin Varsovaan: ”Voi elää leveämmin” – asuu kommunistisen Puolan aikaisessa talossa

    4. 4

      Kaleva: Rukan työntekijät marssivat ulos työpaikaltaan – syynä työnantajan työsulku

    5. 5

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    6. 6

      Nyt tarkkana tv-ostoksilla – varmista, ettei laite vanhene parissa vuodessa

    7. 7

      Black Friday on monille kaupoille vuoden kovin myyntipäivä – osa otti jo varaslähdön

    8. 8

      Suomesta lähtee tänään 800 metriä pitkä junakuljetus Kiinaan

    9. 9

      Ruotsin keskuspankki varoittaa taas velasta – yhä useammalla velkaa yli 600 prosenttia tuloihinsa verrattuna

    10. 10

      Osa suomalaisista peruu jo varhennettuja eläkkeitään – ”Täysin uusi ilmiö”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    3. 3

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    4. 4

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    5. 5

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    6. 6

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    7. 7

      Lääketesteissä kuoli 5 ihmistä – tapaukset saattavat liittyä suomalaisyrityksen lääkkeeseen

    8. 8

      Puolustusvoimien luolan hinta yllätti myyjän – kolme ostajaa kiritti toisiaan läpi illan

    9. 9

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    10. 10

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    11. Näytä lisää