Nokia-Qualcomm –ottelu siirtyy Delawareen

Julkaistu:

Yhdistyneitten Kuningaskuntien High Court –tuomioistuin on hylännyt Qualcommin kanteen Nokiaa vastaan. Samalla se tyrmäsi yhtiön vaatimuksen kieltää Nokian matkapuhelimien maahantuonnin.


Oikeuden mukaan Qualcommin gsm-patentit eivät ole päteviä. Nokia voitti jo viime viikolla vastaavan oikeudenkäynnin Yhdysvalloissa.

Nokian talousjohtajan Rick Simonsonin mukaan päätökset ovat osoitus siitä, etteivät Qualcommin vaateet ole oikeutettuja. Yhtiöt ovat kiistelleet patenteista jo pitkään.

Qualcommin kanteet
Yhdysvaltain kansainvälisessä kauppakomissiossa ja brittiläisen oikeusistuimessa ovat olleet hakuammuntaa, sanoo japanilaisen Nomura-pankin analyytikko Richard Windsor. Hänen mukaansa Qualcomm on toivonut voittoa, jota se voisi käyttää neuvotteluvalttina Nokia vastaan, uutisoivat Cellular-News ja Dow Jones Newswires.

- Tärkeä oikeudenkäynti on heinäkuussa Delawaressa alkava 3G-patenteja koskeva oikeudenkäynti. Meidän näkemyksemme mukaan Qualcomm ei tule menestymään myöskään siellä, Windsor sanoo.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Yllättäen myös Qualcommin
Euroopan johtaja Andrew Gilbert oli samaa mieltä Windsorin kanssa. Hänen mukaansa toisen sukupolven gsm-teknologiaa koskeva kiista on sivujuonne Delawaren pääoikeudenkäynnissä.

Nokia ja Qualcomm ovat monipolvisessa oikeustaistelussaan päässeet yksimielisyyteen yhdestä asiasta: Keskinäisten syytteiden nostaminen ja ajaminen keskeytetään kunnes Delaware Chancery Court –oikeusistuin on antanut päätöksensä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    2. 2

      Suomen tyly meininki kismittää työnhakijoita: ”Hakemuksiin ei vastata lähes koskaan, yhtään mitään”

    3. 3

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    4. 4

      Kysely: Enemmistö suomalaisista ei lämpene matalapalkkatyölle

    5. 5

      Virtuaalivaluutan hurja joulukuu: suomalaiset piensijoittajat vaihtoivat Nokian bitcoiniin

    6. 6

      Hotellihuoneista iski pula – ”Riippuu myös siitä, mitä lentoyhtiö itse on valmis niistä tarjoamaan”

    7. 7

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    8. 8

      Kotipizza aikoo levitä No Pizzalla kansainvälisille markkinoille

    9. 9

      Jan Hurrin kommentti: Bitcoin-kupla muuttui juuri vaaralliseksi – taustalla haamu maataloudesta

    10. 10

      Pohjois-Karjalassa vireillä kaivoshanke – tuottaisi kobolttia sähköautojen akkuihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    2. 2

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    3. 3

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    4. 4

      Jan Hurrin kommentti: Bitcoin-kupla muuttui juuri vaaralliseksi – taustalla haamu maataloudesta

    5. 5

      Suomen tyly meininki kismittää työnhakijoita: ”Hakemuksiin ei vastata lähes koskaan, yhtään mitään”

    6. 6

      Yli 13 000 suomalaista jää korvauksetta tuontiautojen verotuskiistassa – KKO ei myöntänyt valituslupaa

    7. 7

      Suomen talous kasvaa, mutta ministeri Orpo haluaisi kiristää finanssi­politiikkaa – ”Pitäisi saada jotain säästöön”

    8. 8

      Ruotsissa saa suomalaisen keskipalkasta 2 200 euroa enemmän käteen – näin palkkoja verotetaan eri maissa

    9. 9

      Hotellihuoneista iski pula – ”Riippuu myös siitä, mitä lentoyhtiö itse on valmis niistä tarjoamaan”

    10. 10

      Venäjän pakastealtaisiin suomalaistäytettä: Apetit saa tuotteitaan paikallisiin Prismoihin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Perhe osti valmistalon, jossa he eivät voi asua: ”Kotimme arvo on pankin mukaan 0 euroa”

    2. 2

      Perheenisä Pasi pelkää talvea: Avaimet käteen -talo sai energialuokan G – ”Ei varaa muuttaa terveempään taloon”

    3. 3

      ”Autojobbari Antti tienaa yli 70 000 euroa vuodessa ja viettää luksuselämää” – verottajalle vyöryy vinkkejä autokaupasta

    4. 4

      Halkoja, aurausta, mökin laajennusta – näin tavallinen kansa välttelee veroja

    5. 5

      Työttömyystukiin tulee uusi leikkuri – näin toimii kiistelty ”aktiivimalli”

    6. 6

      Annu lähetti 127 työhakemusta – tyrmistyi rekrytoijien käytöksestä

    7. 7

      23 000 asukkaan ruotsalaiskunta muuttaa pois kaivoksen alta – Sirkka kertoo: ”Heti Suomen puolelle, kun pääsemme eläkkeelle”

    8. 8

      Kiinteistönvälittäjä kahmi itselleen 164 000 euron välityspalkkiot

    9. 9

      Perheyhtiö lahjoittaa jokaiselle työntekijälleen 1000 euroa – tuhannen hengen työporukka riemuitsi: ”Meillä oli ilo rajaton”

    10. 10

      Kellokortin leimaus, päiväksi omille asioille ja ylityötunnit päälle – näin työpaikoilla rötöstellään

    11. Näytä lisää