Venäjällä äänestettiin aiempaa vilkkaammin

Julkaistu: , Päivitetty:

Venäjän johdon toive ahkerasta äänestämisestä näytti sunnuntai-iltana toteutuvan. Venäjän keskusvaalilautakunnan puheenjohtajan Vladimir Tshurovin mukaan äänestysvilkkaus oli nousemassa varsin korkeaksi.


– Lähes kaikilla alueilla äänestysvilkkaus on ollut suurempaa kuin duuman vaaleissa, Tshurov totesi lausunnossaan. Joulukuisissa duuman vaaleissa äänestysinto oli reilut 63 prosenttia.

Ennen vaaleja useat politiikan tutkijat arvelivat, että äänestysvilkkauden pitäisi nousta duuman vaaleja suuremmaksi eli yli 64 prosenttiin. Viralliseksi tavoitteeksi on asetettu 70 prosenttia.

Tshetshenian presidentti Ramzan Kadyrov ehti jo vakuuttaa uutistoimisto Reutersille, että Tshetshenian äänestysprosentiksi tulee tasan sata.

– Ei ole salaisuus, että kannatan Medvedeviä. Uskon, että äänestysprosentti tulee tänään olemaan sata. Minun perheeni ja koko Tshetshenian kansa ovat hänen puolellaan, Kadyrov sanoi.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Duuman vaaleissa Tshetshenian äänestysprosentiksi tuli reilut 99, ja annetuista äänistä 99,4 prosenttia meni Yhtenäiselle Venäjälle.

Viranomaisten toiveikkaista lausunnoista huolimatta ainakin alkuilta näytti useilla äänestyspaikoilla varsin rauhalliselta.

Sää ei ainakaan houkutellut äänestämään: Moskovassa äänestäjien piti uhmata lumisohjoa ja räntäsadetta.

– Lähinnä täällä on käynyt eläkeläisiä, kertoi moskovalaisen Tverskajan alueen äänestyspaikkaa valvova, nimettömänä pysyttelyt miliisi STT:lle.

– Varmasti sääkin vaikuttaa, mutta ihmiset eivät taida muutenkaan olla kovin aktiivisia.

Venäläisen Golos- kansalaisjärjestön mukaan vaaleissa oli pahoja puutteita. Vaalitarkkailijoilta muun muassa kiellettiin pääsy useisiin vaalitoimistoihin ja ihmisiä pakotettiin äänestämään useilla alueilla.

Golos on tarkkaillut vaaleja koko kampanjan ajan. Sillä on noin 2 500 vapaaehtoista tarkkailijaa eri puolilla Venäjää.

Golosin jäseniä oli käännytetty muun muassa eteläiseltä Astrakhanin alueelta, huolimatta aiemmin annetusta luvasta tarkkailla vaaleja.

Pietarissa puolestaan pidätettiin Kansalaisen ääni -lehden reportteri, jota syytettiin journalistisen työn tekemisestä ilman työnantajan virallista valtuutusta. Kansalaisen ääni on osa Golos-järjestöä.

Samantapainen tilanne nähtiin järjestön mukaan myös Tseljabinskissa, jossa Golosin edustaja pidätettiin puuttuvien asiakirjojen takia - tosin vain puoleksi tunniksi. Tarkkailija sai myös määräyksen poistua äänestyspaikalta.

Pskovissa pidätettiin Toinen Venäjä -oppositiopuolueen edustaja. Järjestön mukaan hän oli pidätettäessä rauhallisesti jakamassa yksinvaltaa vastustavia lehtisiä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    3. 3

      Tutkija: ”Suuret ikäluokat rahoittavat aikuisten lasten elämää”

    4. 4

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    5. 5

      EU voi antaa kovan iskun mänty­öljylle – vaikuttaisi 200 työn­tekijän tehtaaseen Lappeen­rannassa

    6. 6

      ”Puolalaisen putkimiehen” rahoista väännetty koko päivä

    7. 7

      Valiokunta linjasi: Turvemailta korjattu puu kestävää bioenergiaksi

    8. 8

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    9. 9

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    10. 10

      Henkilöstön vuokraus kasvaa ennätysvauhtia

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    3. 3

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    4. 4

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    5. 5

      Tero Sarkkinen, 46, käyttää yrityskaupasta saamiaan rahoja enkelisijoituksiin – ”Samoilla rannekelloilla tässä mennään”

    6. 6

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    7. 7

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    8. 8

      Tutkija: ”Suuret ikäluokat rahoittavat aikuisten lasten elämää”

    9. 9

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    10. 10

      HOK-Elannon ex-päällikköä epäillään 800 000 euron lahjusten ottamisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    3. 3

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    4. 4

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    7. 7

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    10. 10

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    11. Näytä lisää