Sähkön hinta halutaan joustavaksi

Julkaistu:

Sähkön kuluttajahinnat voisivat nousta ja laskea joustavammin, jos muutoksista ilmoittaminen ei olisi niin kankeaa, sanoo Energiateollisuus. Ministeriön työryhmä pohtii parhaillaan asiaa. Kuluttajaviranomaiset vastustavat sähköyhtiöiden toivetta.
Viimeksi keskiviikkona Fortumin toimitusjohtaja Mikael Lilius moitti Ylen A-plus-ohjelmassa jähmeää hinnanmuutosjärjestelmää.

Sähköyhtiöiden etujärjestö Energiateollisuus teki vuosi sitten silloiselle kauppa- ja teollisuusministeriölle aloitteen siitä, että hintojen muutosten ilmoittamisesta tehtäisiin joustavampaa. Nykyisin sähköyhtiöiden on ilmoitettava kuluttajille henkilökohtaisella kirjeellä hinnanmuutoksista kuukausi etukäteen.

Energiateollisuus haluaisi, että ilmoitusaika lyhenisi kahteen viikkoon ja että muutoksista voisi tiedottaa esimerkiksi ilmoituksella keskeisissä tiedotusvälineissä. Näin kuluttajahinnat voisivat nopeammin seurata sähkön tukkuhintoja samaan tapaan kuin Ruotsissa ja Norjassa.

– Meillä ne muutokset ovat, jos vähän liioittelee, kuin kuolleen sydänkäyrä sekä ylös että alas mennessä, rinnastaa toimitusjohtaja Juha Naukkarinen Energiateollisuus ry:stä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Naukkarisen mukaan pörssisähkön hintaa nopeammin seuraava hinnoittelu voisi ainakin teoriassa johtaa edullisempaan kuluttajahintaan.

– Mitä nopeammin hinta vaihtelee pörssin mukaan, sitä pienempi riskilisä siihen sisältyy.

Nykyinen sähkömarkkinalaki estää Energiateollisuuden mielestä paitsi hintojen nopeat korotukset, myös alennukset. Järjestö tulkitsee lakia niin, että myös alennuksista on ilmoitettava kuukautta etukäteen. Energiamarkkinavirasto ja Kuluttajavirasto tyrmäävät tämän ajatuksen.

– Laissa todetaan, että säännöksestä ei saa poiketa kuluttajan vahingoksi, kertoo ylijohtaja Asta Sihvonen-Punkka Energiamarkkinavirastosta.

Näin ollen kuukauden ilmoittamisaikaa ei tarvitse Sihvonen-Punkan mukaan noudattaa, jos hintoja alennetaan.

Työ- ja elinkeinoministeriön asettama työryhmä on viime keväästä saakka pohtinut muun muassa näitä kysymyksiä. Työn pitäisi valmistua helmikuun puolenvälin jälkeen.

Apulaisjohtaja Päivi Seppälä Kuluttajavirastosta huomauttaa, että kuluttajalle on tärkeää sekä sähkön kohtuullinen hinta että hinnan ennakoitavuus.

Kuluttajavirastossa ei lämmetä sille, että hinnanmuutoksista kerrottaisiin lehdissä. Seppälän mukaan kuluttajan olisi vaikea pysyä kärryillä, mitä sähkö milloinkin maksaa.

Sähköyhtiötkään eivät ole täysin yksimielisiä muutosten tarpeellisuudesta. Johtaja Jukka Niemi Helsingin Energiasta sanoo, että joustavuudesta voi hyötyä kunnolla vasta sitten, kun etäluettavat mittarit ovat laajasti käytössä.

Hänen mielestään mittarinluenta kerran vuodessa antaa mahdollisuuden korkeintaan neljälle hinnanmuutokselle vuodessa.

– Toinen asia on, miten usein asiakas haluaa, että hinta muuttuu. Monet arvostavat vakautta, Niemi sanoo.

Ruotsissa laki velvoittaa pikapuoliin, että mittarin lukemat pitää saada kerran kuukaudesta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    4. 4

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    5. 5

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    8. 8

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    9. 9

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    10. 10

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    2. 2

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    3. 3

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    4. 4

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    5. 5

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    6. 6

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    7. 7

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    8. 8

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    9. 9

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    10. 10

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    8. 8

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    9. 9

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    10. 10

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    11. Näytä lisää