Uudestisyntynyt Eve jatkaa Jouhkien rahalla

Julkaistu: , Päivitetty:

Megastore Eve kaatui omistajiensa mukaan huonoon sijaintiin Vantaanportissa. Uusi kosmetiikka-Eve tulee Espoon Leppävaaraan, naisten kauppakeskukseen.
Eve-kosmetiikkamyymälä käynnistää toimintansa uudestaan. Loppusyksyllä konkurssiin kopsahtanut liike aloittaa uudelleen vahvoin taustavoimin. Nimi on sama, mutta omistajat uudet.

Uusi liike tulee kauppakeskus Selloon, Espoon Leppävaaraan. Yrityksen toimitusjohtajana on Sanna Kujansuu. Kujansuu on toiminut Kauppalehden brändijohtajana ja markkinointijohtajana Elisassa. Kujansuu ennätti olla puolisen vuotta myös Vantaan-Evessä markkinoinnissa.

Nousun takana ovat tutut rahoittajat, Dreadnought Finance, joka on Jouhkin suvun sijoitusyhtiö. Heille sopi jatkaa vanhalla nimellä.


– Pohdimme asiaa pitkään. Meistä Eve-nimi kuvaa bisnestä. Se on naisellinen, kaunis – ja kansainvälinen, Kujansuu sanoo.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Kujansuu kertoo, että Even uusi konsepti testataan Sellossa. Konseptin kirkastuksessa arkisempi kosmetiikka on pyyhkäisty pois. Liike keskittyy, kuten Kujansuu sanoo alan tapaan, selektiiviseen kosmetiikkaan. Se tarkoittaa kalliimpia merkkituotteita.

Uusi Eve ei paljasta laajentumissuunnitelmiaan. Vantaan Evessä puhuttiin heti alussa ketjulaajentumisesta Suomeen sekä Venäjälle ja Baltiaan. Kujansuun puheet ovat varovaisemmat, mutta eivät sulje kasvamista pois.

– Eiväthän Jouhkien kaltaiset rahoittajat ole kiinnostuneita yhdestä liikkeestä. Täytyy olla skenaarioita.

Eve saattaa nyt olla liikkeellä oikeaan aikaan. Kaupan liiton tällä viikolla julkaistuissa luvuissa kovaa kasvua näyttävät day spa -kauneushoitolat ja terveystuotteiden kauppa.


– Luonnonkosmetiikan myynti on tuplannut viime vuonna. Meille tulee muun muassa Dr. Hauschkaa, Weledaa ja Sante. Day Spalle annetaan viisi hoitohuonetta.

Kujansuun kehuu estoitta Sellon sijaintia: Se on loistava.Ympyrän sisään jää ostovoimainen väestö. Leppävaara on liikenteen risteyskohta, sitä ei voinut sanoa Retail Parkista.

Kilpailua Kujansuu ei uudelle liikkeelle juuri näe.

– Tällä konseptilla ei ole kilpailijaa. Meidän ostosympäristömme on viihtyisä ja elämyksellinen. Kauneutta ja hyvinvointia. Ei pelkkä mikään kemppari.

Liike aukeaa huhtikuussa. Se työllistää noin 20 henkilöä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Rakennusalalla pula tekijöistä: Vastavalmistuneet pyytävät enemmän kuin kokeneet – ”Odotus, että maksettaisiin 6000 e/kk heti”

    2. 2

      Kommentti: Mikä on, kun ei työnteko kiinnosta?

    3. 3

      Tarkastusten tyly saldo: ulkomaisilla siivoojilla ei aina työlupia, palkka alle minimin, ei vuorolisiä...

    4. 4

      Jännittääkö psykologinen testi? Asiantuntija antaa parhaan neuvonsa työtä hakevalle

    5. 5

      Lukijat ymmärtävät ulosottoon joutunutta yrittäjää: ”Ihme piti selväjärkisenä – maksuun meni 20 vuotta”

    6. 6

      Katso keskipalkat 15 eri toimialalla – ”63–64 % suomalaisista saa pienempää palkkaa kuin keskiarvo”

    7. 7

      Venäläisten palkat kasvoivat odotettua kovempaa – myös kaupan vauhti yllätti

    8. 8

      Yksi asia unohtuu talvella – 3 vinkkiä: Näin suojelet arvokasta ilmalämpöpumppuasi

    9. 9

      Kryptovaluutta Ripplen arvo nousi viime vuonna 36 000 % – erilaisia virtuaalirahoja on jo yli 1 500

    10. 10

      Teräsyhtiöt nosteessa Helsingin pörssissä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Yksi asia unohtuu talvella – 3 vinkkiä: Näin suojelet arvokasta ilmalämpöpumppuasi

    2. 2

      Kommentti: Mikä on, kun ei työnteko kiinnosta?

    3. 3

      Yhden Kari Voutilaisen tekemän rannekellon hinnalla saa kymmenen Rolexia

    4. 4

      Rakennusalalla pula tekijöistä: Vastavalmistuneet pyytävät enemmän kuin kokeneet – ”Odotus, että maksettaisiin 6000 e/kk heti”

    5. 5

      Autokoululiitto: Lakimuutos uhkaa nostaa halvimpien ajokorttien hintoja 300–400 euroa

    6. 6

      Metsä Groupin Jordan muistelee yhtiön rankkaa aikaa – ”Oli jännitysnäytelmä pysyykö ostaja koukussa kiinni”

    7. 7

      Jännittääkö psykologinen testi? Asiantuntija antaa parhaan neuvonsa työtä hakevalle

    8. 8

      Lukijat ymmärtävät ulosottoon joutunutta yrittäjää: ”Ihme piti selväjärkisenä – maksuun meni 20 vuotta”

    9. 9

      Älä mokaa työhakemuksessa – 3 tuttua sanaa, joita ei pidä käyttää

    10. 10

      Venäläiset ostivat halvan kakkoskodin Suomesta: ”Rahan saaminen tänne on suurin ongelma”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      34 800 suomalaista saa pian kirjeen Kelalta – keskimäärin 1 300 euron lasku odottaa

    2. 2

      Pariskunta elää yhden palkalla – näin he kerryttävät 114 000 euroa vain 3 vuodessa

    3. 3

      Tällaisia ovat sopeutumiseläkettä nostavan Suvi Lindénin bisnekset

    4. 4

      Jukka kyllästyi sähköyhtiöiden ”rosvoukseen”: asensi katolleen 29 aurinkopaneelia – säästöä 443 euroa vuodessa

    5. 5

      Yrittäjä joutui ulosottoon summasta, jolla saa käytetyn Corollan: maksanut 5 vuodessa yli 60 000 euroa – eikä velka ole lyhentynyt

    6. 6

      Sydämen pallolaajennus maksoi potilaalle 43,80 €, yhteiskunnalle lasku oli todella paljon enemmän – näin paljon julkinen sairaanhoito oikeasti maksaa

    7. 7

      Yksi asia unohtuu talvella – 3 vinkkiä: Näin suojelet arvokasta ilmalämpöpumppuasi

    8. 8

      Yhden Kari Voutilaisen tekemän rannekellon hinnalla saa kymmenen Rolexia

    9. 9

      Katso keskipalkat 15 eri toimialalla – ”63–64 % suomalaisista saa pienempää palkkaa kuin keskiarvo”

    10. 10

      Ministeriö julkisti yksityiskohdat: Tällaista perhevapaauudistusta hallitus kaavaili

    11. Näytä lisää