EA:n Rock Band tulee Eurooppaan keväällä

Julkaistu: , Päivitetty:

Electronic Artsin odotettu Rock Band -peli julkaistaan Euroopassa kesäkuun loppuun mennessä. Samalla peli julkaistaan myös Nintendo Wiille.
Tarkempia julkaisu- tai hintatietoja pelin Wii-versiosta ei toistaiseksi ole saatavilla. Aikavälillä huhti-kesäkuussa ilmestyvien PS2-, PS3 -ja Xbox360-versioiden on arvioitu maksavan hieman alle 200 euroa.

Amerikassa pelin myötä syntyneitä virtuaaliyhtyeitä on ainakin myyntilukujen perusteella paljon. NPD Groupin mukaan marraskuun loppupuolella julkaistua peliä myytiin Yhdysvalloissa vuoden 2007 loppuun mennessä yli miljoona kappaletta. Xbox360:lle peliä myytiin 775 000 ja PS3-versiota 250 000 kappaletta.

Rock Band ja sen kilpailija Gutar Hero III ovat menestyksensä myötä lisänneet myös digitaalisten musiikkikappaleiden myyntiä. Peleihin on nimittäin mahdollista ladata maksua vastaan uusia kappaleita, kun vanhat alkavat kyllästyttää. Rock Bandin pelaajat ovat ostaneet yli kaksi ja puoli miljoonaa lisäkappaletta. Guitar Heron lisäkappaleita on Activisionin mukaan myyty yli viisi miljoonaa.

Game Reactorissa julkaistun uutisen mukaan musiikkipelien yhteenlaskettu myynti ylitti viime vuonna jopa ladattavan musiikin myynnin. Uutisen mukaan rokkipelikaupan rahallinen arvo oli yhteensä noin 935 miljoonaa dollaria. Digitaalisten musiikkikauppojen, iTunes mukaanluettuna, yhteenlasketut myyntitulot olivat 835 miljoonaa dollaria, eli sata miljoonaa dollaria vähemmän.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    2. 2

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    3. 3

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    8. 8

      Nuoret yhä useammin yrittäjiksi – ideat usein arjen tarpeista tai omista harrastuksista

    9. 9

      Yrityskaupat poikivat uusia miljonäärejä – kauppaa käydään vilkkaasti tänäkin vuonna

    10. 10

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    2. 2

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    3. 3

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    4. 4

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    5. 5

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    6. 6

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    7. 7

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    8. 8

      Kuusi Persianlahden maata ottaa käyttöön 5 prosentin arvonlisäveron – syynä öljyn hinnan lasku

    9. 9

      Mikko Kuitunen halusi perustaa firman, jonne ei potuta mennä töihin – ”Suomessa esiintyy liikaa vääränlaista vallanhimoa”

    10. 10

      Tekoäly Alicia on istunut vuoden Tiedon johtoryhmässä – ”Lyö faktat pöytään ja sanoo, että sinä olet väärässä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    6. 6

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    9. 9

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    10. 10

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    11. Näytä lisää