Härmälä lähtee Outokummun hallituksesta

Julkaistu: , Päivitetty:

Ole Johansson korvaa Stora Ensosta eläkkeelle jääneen Jukka Härmälän Outokummun hallituksen johdossa.
Outokummun hallituksen puheenjohtajana vuodesta 2006 toiminut Jukka Härmälä jättää yhtiön hallituksen tulevassa yhtiökokouksessa.

Härmälä jäi vastikään eläkkeelle Stora Enson toimitusjohtajan tehtävästä. Viime kuukausina on julkisuudessa keskusteltu runsaasti metsäyhtiön epäonnistuneista Amerikan-yrityskaupoista, jotka tehtiin Härmälän kaudella. Parhaillaan Stora Enso käy läpi kovaa saneerauskuuria.

Myös valtion edustaja Outokummussa vaihtuu, kun vuodesta 2006 jäsenenä ollut Taisto Turunen jää hallituksesta.

Outokummun osakkeenomistajien nimitysvaliokunta ehdottaa yhtiökokoukselle, että hallituksen jäseniksi valitaan edelleen Evert Henkes, Ole Johansson, Victoire de Margerie, Anna Nilsson-Ehle, Leo Oksanen ja Leena Saarinen. Uusina jäseninä aloittavat valtion omistajaohjauksen Jarmo Kilpelä ja hallitusammattilainen Anssi Soila.
Mainos (Teksti jatkuu alla)
Mainos päättyy

Valiokunta ehdottaa hallituksen puheenjohtajaksi Wärtsilän konsernijohtajaa Ole Johanssonia ja varapuheenjohtajaksi Anssi Soilaa.

Puheenjohtajaksi nouseva Johansson kehuu yhtiön tiedotteessa vuolaasti Jukka Härmälän aikaa.

– Puheenjohtaja Härmälän kaudella Outokummussa on tehty suuria strategisia valintoja ja niiden toteuttaminen on ollut määrätietoista ja tuloksellista. Suunta yhtiön tulevalle kehitykselle on näin selkeä. Outokummun kunnianhimoinen tavoite pyrkiä ruostumattoman teräksen globaaliksi johtajaksi tekee hallituksen tehtävästä vaativan ja mielenkiintoisen, Johansson toteaa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Orpo tyrmäsi Ykkösaamussa eläkeläisten lisärahat: "Minä en sellaista lupausta voi antaa"

    2. 2

      Ilkka Herlin povaa vaikeita aikoja suomalaisille: ”Kasvun rajat on saavutettu”

    3. 3

      Taksijohtaja varoittaa uudesta ilmiöstä: lyhyt pikkujoulumatka saattaa sisältää ison hintalapun – ”Kannattaa skarpata hiukan”

    4. 4

      ”Olin aluksi liian varovainen” – naissijoittajat kehottavat aloittamaan sijoittamisen pelosta huolimatta

    5. 5

      Tässä on Suomen pienin eläke – pärjäisitkö tällä summalla?

    6. 6

      Ilkka myi Otavalle ison potin Alma Median osakkeita – Otavasta Alman suurin omistaja

    7. 7

      Avoimia työpaikkoja oli heinä–syyskuussa yli 12 000 enemmän kuin vuotta aiemmin

    8. 8

      Poliittinen epävarmuus laskee korkoja varsinkin Saksassa

    9. 9

      Yli 200 lounastaukoa työnantajan piikkiin – kellokortilla kikkailu tuli duunarille kalliiksi

    10. 10

      Viking Linen tulos polki paikallaan – kilpailu lisää hintapaineita edelleen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Orpo tyrmäsi Ykkösaamussa eläkeläisten lisärahat: "Minä en sellaista lupausta voi antaa"

    2. 2

      Ilkka Herlin povaa vaikeita aikoja suomalaisille: ”Kasvun rajat on saavutettu”

    3. 3

      ”Tyydyttäväkuntoinen” mökki olikin umpilaho – kauppakirjan yksi merkintä tuli ostajalle todella kalliiksi

    4. 4

      Taksijohtaja varoittaa uudesta ilmiöstä: lyhyt pikkujoulumatka saattaa sisältää ison hintalapun – ”Kannattaa skarpata hiukan”

    5. 5

      ”Olin aluksi liian varovainen” – naissijoittajat kehottavat aloittamaan sijoittamisen pelosta huolimatta

    6. 6

      Yli 200 lounastaukoa työnantajan piikkiin – kellokortilla kikkailu tuli duunarille kalliiksi

    7. 7

      Poliittinen epävarmuus laskee korkoja varsinkin Saksassa

    8. 8

      Tässä on Suomen pienin eläke – pärjäisitkö tällä summalla?

    9. 9

      Ensin joensuulaisfirmaan ei soittanut kukaan, sitten soitti pankinjohtaja – konttorissa istui huijari tyhjentämässä yhtiön tiliä

    10. 10

      Ilkka myi Otavalle ison potin Alma Median osakkeita – Otavasta Alman suurin omistaja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Nainen tyrmistyi, kun kylpyhuoneeseen ilmestyi putkiremontissa 16 sentin kynnys – nyt taloyhtiötä odottaa kallis lasku

    2. 2

      Dieselautoilijoiden mitta täyttyi: ”Onko tässä enää mitään järkeä?”

    3. 3

      Välittäjä vaati kauppakirjaan ratkaisevan ehdon – mökkiseikkailu maksoi ostajalle 200 000 euroa

    4. 4

      Tässä on Suomen pienin eläke – pärjäisitkö tällä summalla?

    5. 5

      Padasjokelaisen omakotitalon hinnalla saisi 13 neliötä Helsingin kalliilta alueelta – ”On mahdotonta hyväksyä, ettei löydy ostajaa”

    6. 6

      ”Tyydyttäväkuntoinen” mökki olikin umpilaho – kauppakirjan yksi merkintä tuli ostajalle todella kalliiksi

    7. 7

      Yksin asuvan menoihin riittää 1130 e/kk pk-seudun ulkopuolella – katso, paljonko eri kotitaloudet tarvitsevat rahaa elämiseen

    8. 8

      Trokarit iskivät Fazerin uutuuteen – laatikollisesta suklaata pyydetään 299 euroa

    9. 9

      Jos dieselvero poistetaan, niin täällä se eniten vaikuttaa – katso, kuinka moni ajaa sinun kotiseudullasi dieselillä

    10. 10

      Ensin joensuulaisfirmaan ei soittanut kukaan, sitten soitti pankinjohtaja – konttorissa istui huijari tyhjentämässä yhtiön tiliä

    11. Näytä lisää