Toinen nappasi Tuomas Teinilän MediaComista

Julkaistu: , Päivitetty:

Mediatoimisto MediaComin toimitusjohtajaksi syyskuussa nimitetty Tuomas Teinilä siirtyy kontaktointitoimisto Toisen johtoon.


MediaCom on ryhtynyt etsimään uutta toimitusjohtajaa. Siihen asti tehtävää hoitaa varatoimitusjohtajaksi nimitetty Lea Lås. Lås on toiminut aiemmin MediaComin yhteysjohtajana.

Låsin mukaan MediaCom etsii johtoonsa näkemyksellistä ja sitoutunutta toimitusjohtajaa.

– Edellytämme sitoutumista meille tärkeisiin painopisteisiin, kuten kansainvälistymiseen, digitalisoitumiseen ja osaamisen jatkuvaan kehittämiseen, Lås sanoo tiedotteessa.

Toinen on ollut ilman toimitusjohtajaa marraskuun lopusta, jolloin yhtiötä reilut kaksi vuotta vetänyt Tomi Hilvo siirtyi kutsuvierastapahtumiin erikoistuneen Management Eventsin palvelukseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    3. 3

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    4. 4

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    5. 5

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    6. 6

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    7. 7

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    8. 8

      Suomen Pankin Rehn: Euroalueen kansalliset talletussuojat ovat riittämättömiä

    9. 9

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    10. 10

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    2. 2

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    3. 3

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    4. 4

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    5. 5

      Ilpo Kokkila: Hyvän johtajan iso palkka on kaikkien etu

    6. 6

      Pankkien konttoreista käydään nostamassa jopa alle 20 euron summia – voi kannattaa

    7. 7

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    8. 8

      Kokkilan kesätyö vastaavana mestarina päättyi onnettomuuteen – ”Meillä ei ollut niin vaikeasta työstä minkäänlaista kokemusta”

    9. 9

      Uuden ammattibarometrin Top 15 -listat: Näillä aloilla työntekijöistä on pulaa – eniten tarjokkaita sihteereiksi

    10. 10

      Kirsti Paakkanen täsmentää: Testamenttia ei ole tehty – ”Saa kai minulla unelmia olla”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    6. 6

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    7. 7

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    8. 8

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    9. 9

      Sairauslomalisä, tunturityölisä, tunnelilisä – saatko sinäkin erikoisia palkanlisiä?

    10. 10

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    11. Näytä lisää