Lehdistötuki sisällytetään puoluetukeen

Julkaistu:

Hallitus päätti torstaina, että puoluelehtien saama lehdistötuki sisällytetään jatkossa yleiseen puoluetukeen. Tänä vuonna puolueet saavat "tiedotustoiminnan ja viestinnän tukemiseen" 18 miljoonaa euroa.
Hallitusohjelmaan kirjatun muutoksen mukaisesti tuen suuruus riippuu kansanedustajien määrästä. Tähän asti vain puolet tuesta on määräytynyt kansanedustajien määrän mukaan. Loput on jaettu valikoivana tukena.

Hallituksen päätökseen on vaikuttanut EU:n lainsäädäntö. Nykyistä erilliseltä lehdistötukimomentilta jaettavaa tukea pidetään EU:ssa yritystukena.

Puolueille parlamentaarisesti annettava avustus viestinnän ja tiedotustoiminnan tukemiseen on sen sijaan poliittisen toiminnan tukemista, jota EU ei katso ongelmalliseksi.

Harkinnanvaraiseen lehdistötukeen varataan 500 000 euroa. Siitä päättää liikenne- ja viestintäministeriö.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Jakoperusteena on jatkossa rahojen käyttäminen valtakunnallisilla vähemmistökielillä julkaistavien sanomalehtien tukemiseen.

Tuki sisältää edelleenkin ruotsinkielisen uutistoiminnan tuen. Tukea saa myös Ahvenanmaan maakunta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    2. 2

      Tero Sarkkinen, 46, käyttää yrityskaupasta saamiaan rahoja enkelisijoituksiin – ”Samoilla rannekelloilla tässä mennään”

    3. 3

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    4. 4

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    5. 5

      Omistajaohjausosaston päällikkö ei hae jatkokautta – ”Kohti uusia haasteita”

    6. 6

      Nordea: Kilpailun kiristyminen näkyy teleoperaattorien tuloksissa

    7. 7

      Uniperin talousjohtaja: ”Emme halua omistajaa, joka kertoo meille mitä tehdään” – E.ONin ei tarvitsisi myydä koko osakepottia Fortumille

    8. 8

      Timo Tirroniemi, 62, haki alkupääoman pankin takaoven kautta ja on nyt miljonääri

    9. 9

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    10. 10

      Fortum: Olemme edelleen sitoutuneita Intian aurinkovoimaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    2. 2

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    3. 3

      Tero Sarkkinen, 46, käyttää yrityskaupasta saamiaan rahoja enkelisijoituksiin – ”Samoilla rannekelloilla tässä mennään”

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    6. 6

      3 perhettä kiisteli homepommista, keskimmäinen joutui maksajaksi – ”Tuomioiden takana on paljon inhimillistä kärsimystä”

    7. 7

      Kommentti: Pitäisikö ”työn välttelijöiltä” viedä tuet? Ei mitään hyötyä

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    10. 10

      Kommentti: 10 sytykettä seuraavaan finanssikriisiin

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    4. 4

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    7. 7

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    8. 8

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    9. 9

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    10. 10

      Viljami, 15, puhdistaa vanhoja golfpalloja ja myy ne voitolla – ”Olen suunnitellut jo vähän laajentamistakin”

    11. Näytä lisää