Talentum myy tv-tuotantoyhtiönsä

Julkaistu: , Päivitetty:

Mediayhtiö Talentum myy tv-sisällöntuotantoon keskittyvän Varesvuo Partnersin pääomasijoitusyhtiö CapManin rahaston perustamalle yhtiölle ja toimivalle johdolle. Moskito Televisionin toimitusjohtajasta Roope Lehtisestä tulee Varesvuo Partnersin toimitusjohtaja.
Kauppaan ei sisälly 59 prosentin osuus Filmiteollisuus Fine -alakonsernin emoyhtiöstä, joka siirtyy Talentumin tytäryhtiöksi. Yrityskaupan velaton kauppahinta on 11 miljoonaa euroa.

Talentum keskittyy strategiansa mukaisesti kustannustoimintaan.

Varesvuo Partnersin tytäryhtiöt tekevät tv-ohjelmia ja mainoksia sekä vuokraavat kuvauskalustoa. Tytäryhtiöitä ovat muun muassa Moskito Television, Woodpecker Film, Kaivopuiston Grillifilmi, Angel Films ja Ondline.

Talentum hankki Varesvuo Partnersista vajaat puolet vuonna 1997 ja loput vuosina 2002 ja 2005.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Kaupan toteutuminen edellyttää kilpailuviranomaisen hyväksyntää.

CapManin tavoitteena on yhdessä yhtiön johdon kanssa rakentaa Varesvuo Partnersista merkittävä itsenäinen tuotantoyhtiö. Yhtiön tuotevalikoimaa kasvatetaan ja sitä pyritään laajentamaan maantieteellisesti.

– CapMan on meille erinomainen partneri kehittämään ja kasvattamaan kansainvälistä ja innovatiivista yhtiötä, sanoo Roope Lehtinen tiedotteessa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      HS: Mehiläinen keksi keinon päästä hoitamaan oululaisia verovaroilla

    2. 2

      Rkp:n Henriksson Ylen Ykkösaamussa: Sotesta on syntymässä kaaos maahan

    3. 3

      Suomalainen Ville osti kahden miljoonan taalan aterian – ja antaa sen pois

    4. 4

      Työntekijöille ei enää riitä asuntoja Inarissa – meteoriitti voi laajentaa asuntopulan myös Nellimiin

    5. 5

      Eläinlääkärissä käynti on kallistunut selvästi 10 vuodessa – ketjuuntuminen uhkaa nostaa hintoja lisää

    6. 6

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    7. 7

      Arvaisitko, minne Suomesta viedään lonkeroa tai tillivotkaa? ”Suomi on jälkijättöinen maa”

    8. 8

      Viro korotti alkoholi­veroa ja viinaralli siirtyi Latviaan – Tulli: Kyllä sitä jouset pohjassa tuodaan

    9. 9

      Orjatöitä vai rentoa meininkiä yli tonnin palkalla? Näin lukijat ajattelevat työkokeiluista

    10. 10

      Rakennuslehti: Uudisasunnon hinta pomppasi 55 000 euroa – ”kasinopeli” nostaa nyt asuntojen hintoja

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    2. 2

      Orjatöitä vai rentoa meininkiä yli tonnin palkalla? Näin lukijat ajattelevat työkokeiluista

    3. 3

      Matkahuollon vika nyppii yrittäjää Black Fridayna – pieni verkkokauppa teki ”radikaalin ratkaisun”

    4. 4

      HS: Mehiläinen keksi keinon päästä hoitamaan oululaisia verovaroilla

    5. 5

      Viro korotti alkoholi­veroa ja viinaralli siirtyi Latviaan – Tulli: Kyllä sitä jouset pohjassa tuodaan

    6. 6

      Suomalainen Ville osti kahden miljoonan taalan aterian – ja antaa sen pois

    7. 7

      Rakennuslehti: Uudisasunnon hinta pomppasi 55 000 euroa – ”kasinopeli” nostaa nyt asuntojen hintoja

    8. 8

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    9. 9

      Arvaisitko, minne Suomesta viedään lonkeroa tai tillivotkaa? ”Suomi on jälkijättöinen maa”

    10. 10

      Onko lompakkosi sisältö kuin saksalaisella vai lähempänä portugalilaista?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    2. 2

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    3. 3

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    4. 4

      Verkkokauppa.com julkaisi palautetuimpien tuotteiden Top 25 -listan

    5. 5

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    6. 6

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    7. 7

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    8. 8

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    9. 9

      Luvattomat poissaolot ovat työ­paikkojen vakio­riidanaiheita –”selkeä irtisanomis­peruste”

    10. 10

      Tullimaksu voi yllättää tylysti: nettisivulla edullisempi saattaa tulla reilusti kalliimmaksi – 3 esimerkkiä

    11. Näytä lisää