Microsoft taas EU:n kartellitutkimuksiin

Julkaistu:

Euroopan komissio kertoo aloittavansa kaksi uutta kartellitutkimusta yhdysvaltalaista ohjelmistojättiä Microsoftia vastaan, kertoo Ylen Uutiset ulkomaisiin uutistoimistoihin viitaten.

Tutkimuksissa selvitetään, onko Microsoft toiminut väärin yhdistäessään internetselainohjelmansa Windows-käyttöjärjestelmän toimintaan

Tämän voidaan komission mukaan katsoa vaikeuttaneen kilpailevien ohjelmistojen toimintaa Windowsin yhteydessä.

Lisäksi tutkimukset koskevat muun muassa Microsoftin suositun Office-paketin ohjelmia ja sitä, onko amerikkalaisyhtiö pimittänyt kilpailijoiltaan ohjelmiensa koodausta yhteensopivuuden estääkseen.

Microsot hävisi viimeksi syyskuussa EY-tuomioistuimen ensimmäisessä oikeusasteessa kiistansa EU-komission kanssa. Tuolloin Microsoft sai maksettavakseen liki 500 miljoonan euron sakot määräävän markkina-aseman väärinkäytöstä. Oikeustaistelu EU:n ja Microsoftin välillä kesti peräti yhdeksän vuotta.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Microsoftin toiminnasta on nyt valittanut muiden muassa norjalainen Opera, joka valmistaa Microsoftin Internet Explorer -selaimen haastavaa nettiselainta.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    2. 2

      Vertaa omiin tuloihisi: Tämän summan keskimääräinen suomalainen saa käteen

    3. 3

      HS: Työtaistelu uhkaa pysäyttää viisi vientisatamaa

    4. 4

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    5. 5

      Valitsitko asuntolainaasi lyhyen euriborin? Katso, paljonko olet voinut säästää

    6. 6

      Orpo: Työvoima­viranomaisille myönnetään lisää resursseja jo alkuvuodesta

    7. 7

      Rakennuslehti: Hallitus perui Ara-asuntojen tulorajojen tarkistukset – ”Kaikkien kannustinloukkujen äiti”

    8. 8

      Näin paljon rahaa suomalaisella on keskimäärin tilillä – löytyykö sinulta tämä summa?

    9. 9

      Haluatko lapsellesi korkeammat ansiotulot ja koulutuksen? Yhdellä asialla lapsuudessa iso merkitys

    10. 10

      Kilpailu- ja kuluttajavirasto hyväksyi rakennusjättien yhdistymisen

    11. Näytä lisää
    1. 1

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    2. 2

      Sipilä puolusti aktiivimallia ja vertasi yrittäjiä lampaisiin – Toimitusjohtajan tilitys: ”Ei ole työtä, jota joku vain tulee tekemään ja lähtee pois”

    3. 3

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    4. 4

      Haluatko lapsellesi korkeammat ansiotulot ja koulutuksen? Yhdellä asialla lapsuudessa iso merkitys

    5. 5

      Suomen suurimmat yritykset hurjassa vedossa – kohta palkataan lisää väkeä

    6. 6

      HS: Työtaistelu uhkaa pysäyttää viisi vientisatamaa

    7. 7

      Tulosvaroitus syöksi Metson osakkeen rymylaskuun

    8. 8

      Maailman suurimman lento­koneen valmistus uhkaa loppua

    9. 9

      Orpo: Työvoima­viranomaisille myönnetään lisää resursseja jo alkuvuodesta

    10. 10

      Valitsitko asuntolainaasi lyhyen euriborin? Katso, paljonko olet voinut säästää

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oletko sinä ammatissa, jonka eläkeikä yhtäkkiä nousi? Katso lista

    2. 2

      Suomalaiset ovat kiintyneet pahvisiin koodiläpysköihinsä – 20 vuotta, eikä edes Nordea uskalla vielä luopua

    3. 3

      Ismo, 50, vaihtoi toimistotyöt Lapin erämaihin – traaginen turma keväthangilla jätti haavan sieluun

    4. 4

      Nyt pääministeri Sipilä kommentoi kuohuntaa aiheuttanutta aktiivimallia: ”Työttömän näkökulmaa tässä on haettu”

    5. 5

      Kokkeja ei saa enää vähimmäispalkalla töihin – näin paljon ammattikunta tienaa

    6. 6

      Kelan tutkijan kirjoitus hämmentää: Rankaiseeko aktiivimalli työtöntä aktiivisuudesta? Tästä on kyse

    7. 7

      Työttömiä on jäänyt pois vapaapalokuntien toiminnasta – liiton mukaan syynä aktiivimalli

    8. 8

      Antti, 90, pyöritti vuosikaudet hotellia yksin – ulosotto huutokauppaa nyt ”harmaahapsen haamuhotellia”

    9. 9

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    10. 10

      Katso, missä kunnissa asuntojen hinnat nousevat ja missä laskevat

    11. Näytä lisää