Soitot yritysnumeroihin halpenevat rutkasti helmikuun alussa

Julkaistu:

Teleyritysten toisiltaan perimät tukkuhinnat alenevat helmikuun alussa noin kolmanneksen aiemmasta tasosta. Tukkuhintojen lasku näkyy myös yritysnumeroihin soitettujen puhelujen vähittäishinnoissa, kertoo Viestintävirasto.
Viraston mukaan hinnat soitettaessa matkapuhelimesta valtakunnallisiin yritysnumeroihin ovat olleet Suomessa poikkeuksellisen korkeat.

Teleyritykset ovat neuvotelleet tukkuhinnoista Viestintäviraston aloitteesta loppuvuoden 2007 aikana ja päässeet sopimukseen uusista tukkuhinnoista 1.2.2008 alkaen.

Viestintävirasto otti kesäkuussa 2007 kantaa yritysnumeroiden hinnoittelumalliin ja edellytti kalliisiin puheluhintoihin keskeisesti vaikuttavien, teleyritysten toisiltaan perimien tukkuhintojen tuntuvaa alentamista vuosien 2008 - 2010 aikana. Virasto halusi, että tukkuhintojen lasku näkyy myös yritysnumeroihin soitettujen puhelujen vähittäishinnoissa.

Teleyritykset ovat nyt julkistaneet uudet yritysnumeroihin soittamisen vähittäishinnat, jotka tulevat voimaan alkuvuoden 2008 aikana.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Uudet hintansa ovat tähän mennessä julkistaneet ainakin Elisa Oyj, TDC Song Oy ja TeliaSonera Finland Oyj. Yritykset ovat alentaneet matkapuhelimista yritysnumeroihin soittamisen hintojaan keskimäärin reilut 30 prosenttia.

Viestintävirasto pitää myönteisenä, että teleyritykset pääsivät neuvottelutulokseen tukkuhinnoista itsesääntelyn keinoin ja että yritykset ovat siirtäneet tukkuhintojen alennukset vähittäishintoihin. Kilpailu yritysnumeromarkkinoilla on selvästi parantunut, ja alentuneet tukkuhinnat ovat mahdollistaneet aiempaa merkittävästi alhaisemmat kuluttajahinnat.

Viestintäviraston näkemyksen mukaan vähittäishinnoissa on uudellakin hintatasolla tilaa hintakilpailulle, ja virasto toivookin teleyritysten tulevaisuudessa edelleen laskevan näiden palveluiden kuluttajahintoja lähemmäs muiden matkapuheluiden hintatasoa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    4. 4

      Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

    5. 5

      VR uudisti varausjärjestelmäänsä: Junalippuja ei voi nyt varata talvilomiksi

    6. 6

      Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

    7. 7

      Elisan osake on lähtenyt reippaaseen laskuun

    8. 8

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    9. 9

      Terrafamen yt-neuvottelut päätökseen – irtisanoo 37 työntekijää

    10. 10

      Suomi tarvitsee kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    3. 3

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    4. 4

      Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

    5. 5

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    6. 6

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    7. 7

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    8. 8

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    9. 9

      Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

    10. 10

      Elisan osake on lähtenyt reippaaseen laskuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    6. 6

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    7. 7

      Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

    8. 8

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    9. 9

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    10. 10

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    11. Näytä lisää