Intel irtautuu OLPC-hankkeesta

Julkaistu: , Päivitetty:

Suoritinvalmistaja Intel kertoo lopettavansa yhteistyön kehitysmaiden XO-halpamikroa tarjoavan One Laptop Per Child -hankkeen kanssa.


Vielä syksyllä Intelin kerrottiin kehittävän yhdessä OLPC:n kanssa halpamikron emolevyä. Lisäksi Intelin prosessorien käyttämisestä nyt jo massavalmistukseen ennättäneessä koneessa neuvoteltiin. Nykyisellään XO kuitenkin kantaa sisällään kilpailevan AMD:n sirua.

Ennen kuin Intel lyöttäytyi mukaan OLPC:hen viime heinäkuussa, oli yhtiön nykyinen hallituksen puheenjohtaja ja entinen pääjohtaja Craig Barrett jo vuosia nahistellut OLPC-johtaja Nicholas Negroponten kanssa ja vähätellyt XO-kannettavaa.

Intel kertoi yhteistyön lopettamisen johtuvan 'filosofisista' näkemyseroista OLPC:n kanssa, joskin kummatkin osapuolet jakavat vision tietokoneiden tuomisesta köyhien lasten ulottuville.

Intelin mukaan Negroponte oli pyytänyt yhtiötä tukemaan yksinomaan OLPC-pohjaisia alustoja. Tämä oli ongelma, koska Intel on ajanut omaa Classmate PC:tään kehittyville markkinoille.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

New York Timesin saamien tietojen mukaan Intelin eroamisen taustalla on katkera riitely, joka sai alkunsa, kun Intel jätti saapumatta OLPC:n hallituksen hiljattaiseen kokoukseen.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Apple kotiuttaa jopa yli 200 miljardia dollaria – rivityöntekijöille 2 500 dollarin bonus

    2. 2

      Lidlin tahti hidastui USA:ssa – joutui muuttamaan suunnitelmia

    3. 3

      Bitcoinin arvo jatkaa laskuaan – Kiina alkaa taklata virtuaalivaluuttoja kovin toimin

    4. 4

      Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”

    5. 5

      1,5 vuoden koulutus ja mediaanipalkka 6116 e/kk – lennonjohtajan koulutukseen taas haku päällä

    6. 6

      Oriolassa tapahtui inhimillinen virhe – väärennetyksi epäiltyä syöpälääkettä jaettiin sairaaloihin

    7. 7

      Rolls-Royce pohtii kaupallisen meritoimintansa myymistä – miten käy Rauman, Kokkolan ja Turun?

    8. 8

      Lumi- ja Pyry-pandat saapuvat huomenna Ähtäriin – Vesa Keskinen ei ole vastassa

    9. 9

      Helsingistä tuli maailman vilkkain matkustajasatama – ”Onhan se aika hauska juttu”

    10. 10

      Matkapakettilaki muuttuu: 8 vinkkiä kesäreissua varaaville – korvausta voi saada lomanautinnon menettämisestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    2. 2

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    3. 3

      Wärtsilä ei toimita Krimille laivamoottoreita – päätös ihmetyttää Venäjällä: ”Miten voi kieltäytyä rahasta?”

    4. 4

      1,5 vuoden koulutus ja mediaanipalkka 6116 e/kk – lennonjohtajan koulutukseen taas haku päällä

    5. 5

      Oriolassa tapahtui inhimillinen virhe – väärennetyksi epäiltyä syöpälääkettä jaettiin sairaaloihin

    6. 6

      Joillekin OP:n tileille ilmestyi rahaa tyhjästä

    7. 7

      Kommentti: Öljyn kallistuminen iskee tankkaajan lompakkoon ja jarruttaa Suomen taloutta

    8. 8

      Bitcoinin arvo jatkaa laskuaan – Kiina alkaa taklata virtuaalivaluuttoja kovin toimin

    9. 9

      Helsingistä tuli maailman vilkkain matkustajasatama – ”Onhan se aika hauska juttu”

    10. 10

      Matkapakettilaki muuttuu: 8 vinkkiä kesäreissua varaaville – korvausta voi saada lomanautinnon menettämisestä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Oletko sinä ammatissa, jonka eläkeikä yhtäkkiä nousi? Katso lista

    2. 2

      Ismo, 50, vaihtoi toimistotyöt Lapin erämaihin – traaginen turma keväthangilla jätti haavan sieluun

    3. 3

      Nyt pääministeri Sipilä kommentoi kuohuntaa aiheuttanutta aktiivimallia: ”Työttömän näkökulmaa tässä on haettu”

    4. 4

      30 vuotta maksajana riitti – ”Puoliso pistää rahansa tuulemaan ja on käsi ojossa pyytämässä minulta lisää”

    5. 5

      Alle 60-vuotiaana eläkkeelle – näissä ammateissa osalla on yhä vanha etu

    6. 6

      Työttömiä on jäänyt pois vapaapalokuntien toiminnasta – liiton mukaan syynä aktiivimalli

    7. 7

      7 asiaa, joista syntyy riitaa parisuhteessa – terapeutti kummeksuu sitä, että usein mies maksaa laskut

    8. 8

      Pitkällä laina-ajalla voi tienata, jos sijoittaa rahat ja hyvin käy – katso laskelmat

    9. 9

      Näin älytöntä puhelinta hehkutetaan: ”Tuli ihan miljonääriolo”

    10. 10

      Kaksi toimitusjohtajaa luopui autostaan vuodeksi: Jukka säästi yli 300 e/kk – Jyrkille kävi mahdottomaksi

    11. Näytä lisää