Suomeen syntyy Suur-Joensuu

Julkaistu: , Päivitetty:

Joensuun seudun kuntaliitos toteutuu. Enon, Joensuun ja Pyhäselän kunnanvaltuustot ovat hyväksyneet kuntien yhdistymisen.
Enossa päätös syntyi yksimielisesti. Pyhäselässä kuntaliitoksen kannattajat voittivat äänin 16–11 ja Joensuussa 49–2.

Vuoden 2009 alussa toteutuva kuntaliitos nostaa Joensuun väkiluvun noin 72 000 asukkaaseen.

Valtaosa muistakin kunnanvaltuustojen maanantai-iltana käsittelemistä kuntaliitoksista toteutuu. Lappeenrannasta ja Joutsenosta tulee vuoden 2009 alussa yhteensä 70 000 asukkaan kaupunki.

Kuntaliitokset Mäntsälään ja Heinolaan sen sijaan kaatuivat niukasti. Pukkila äänesti ulos liittymissopimuksen Mäntsälään yhden äänen enemmistöllä.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Itä-Hämeessä ei toteudu kolmen kunnan, Heinolan, Pertunmaan ja Hartolan liittyminen. Hanke kaatui Hartolan valtuustossa.

Illalla odotettiin Ruotsinpyhtään kunnan päätöstä liittyä Suur-Loviisaan. Loviisa, Pernaja ja Liljendal olivat jo hyväksyneet liittymissopimuksen. Niin ikään Alajärven ja Lehtimäen valtuustot käsittelivät liittymistä edelleen myöhään illalla.

Varsinais-Suomessa kuntaliitoksia urakoitiin maanantaina 12 valtuustossa. Uusia kuntia syntyy viisi.

Piikkiön kunta yhdistyy Kaarinaan. Uudessa Kaarinan kaupungissa on yli 29 000 asukasta.

Alastaro ja Mellilä hyväksyivät liittymisen Loimaaseen niukasti yhden äänen enemmistöllä. Loimaalla asiasta ei tarvinnut äänestää. Liitosten jälkeen kaupungin väkiluku kasvaa reiluun 17 000:een.

Maskun, Lemun ja Askaisten valtuustot olivat liitoksesta yksimielisiä. Uuden kunnan nimeksi tulee Masku, ja sen asukasluku on yli 9 000.

Yläne liittyy Pöytyään. Uuteen kuntaan tulee yli 8 000 asukasta.

Vampula päätti liittyä Huittisiin äänin 12-5. Huittisissa kuntaliitos hyväksyttiin yksimielisesti. Laajentuvassa kaupungissa on vajaat 3 000 asukasta.

Kaikki kuntaliitokset astuvat voimaan vuoden 2009 alussa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Joukko lääkäreitä ei uskalla paljastaa sivutyötään – poikii jopa vihapostia

    2. 2

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    3. 3

      Analyytikko: Elisan osakesyöksyn syy on liittymien kova vaihtuvuus

    4. 4

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    5. 5

      Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

    6. 6

      Terrafamen yt-neuvottelut päätökseen – irtisanoo 37 työntekijää

    7. 7

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    8. 8

      Kommentti: Kiinan toivotaan luopuvan kasvutavoitteistaan, mutta niin tuskin käy

    9. 9

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    10. 10

      Elisan osake on lähtenyt reippaaseen laskuun

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    3. 3

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    4. 4

      Kommentti: Hullujen päivien maksulliset muovikassit ja Fortumin Uniper-tarjous – yritykset ovat pulassa, kun teot ja mielikuvat eivät kohtaa

    5. 5

      Kommentti: Vuosiluku päättyy 7:ään ja on syksy – 40 vuoden ajan se on tiennyt rytinää markkinoilla

    6. 6

      Taksiautoilija säästi alle puolessa vuodessa yli 1 000 euroa kaasuautolla – katso, milloin kaasuauto kannattaa

    7. 7

      Korkman: Työmarkkinat eivät tue kotouttamista – ”Suomessa joka toinen somali on työtön, USA:ssa yksi viidestä”

    8. 8

      Pörssi romahti merkillisesti liki päivälleen 30 vuotta sitten – voiko historia toistaa itseään?

    9. 9

      Valtio suunnittelee Koskenkorvasta tutun Altian listaamista pörssiin

    10. 10

      Nordea sulki uusnatsien pankkitilin Ruotsissa

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    2. 2

      Ex-johtaja tienasi 180 000 euroa vuodessa: kutsuttiin palkattomaan työkokeiluun – "Ehdotetaan jotain kärrypojan hommia"

    3. 3

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    4. 4

      Ala käy kuumana ja tekijöille tarvetta: keskiansiot yli 4100 e/kk – pääsy­vaatimuksena yksi koe

    5. 5

      Yli 300 kunnan selvitys: Näin omakotitalojen hinnat ovat kehittyneet alueellasi

    6. 6

      Tiina ja Vesa myivät 12 vuotta vanhan talonsa hetkessä – ”Emme tehneet muuta kuin perussiivoukset”

    7. 7

      Jyri hämmentyi työllisyyspalveluiden sekavasta kirjeestä – ”ystävällisin terveisin hei”

    8. 8

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    9. 9

      180 000 € vuodessa tienannut työtön ex-johtaja suivaantui te-toimiston ehdotuksesta – lukijat muistuttavat tasa-arvosta

    10. 10

      200 vai 600 euroa? Kokosimme 6 vinkkiä palkankorotusta pyytävälle

    11. Näytä lisää