Puolalaiset eivät enää uskalla ostaa broilereita

Julkaistu:

Valtaosin Keski-Puolassa paljastuneet lintuinfluenssatapaukset ovat romahduttaneet siipikarjatuotteiden ja kananmunien myynnin eräissä osissa maata.
Puolan terveysviranomaisten muutama päivä sitten tekemää päätöstä tapattaa yli 100 000 kanaa ollaan toteuttamassa nopeasti.

Puolan virus- ja hygieniatutkimuslaitos (WWPZH) on yrittänyt rauhoitella kuluttajia korostamalla, että lintuinfluenssan iskeminen ihmiseen on todella harvinaista.

– Esimerkiksi kanoja ja kalkkunoita voi syödä huoletta kiehuvassa vedessä valmistettuina ja paistettuina, korostaa WWPZH-tutkimuslaitoksen johtaja, virustutkija Bogumila Litwinska.

Terveysviranomaisten lausunnot eivät ole kuitenkaan menneet perille, vaan esimerkiksi Varsovan suurissa supermarketeissa broilerien, kalkkunoiden ja kananmunien myynti on vähentynyt nopeasti 10–15 prosenttia.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

Monissa jättimarketeissa siipikarjavalmisteiden eteen asetetuissa tauluissa vakuutetaan niiden olevan peräisin sellaisesta Puolan osasta, jossa ei ole tavattu lintuinfluenssaa.

Ei edes näkyvä tiedottaminen ole kantanut hedelmää, ja vaikka mainittujen tuotteiden hintoja on paikoitellen jopa puolitettu, ne eivät ole kelvanneet asiakaskärryihin.

Useissa supermarketeissa on jouduttu kärräämään siipikarjatuotteita tuhansia kiloja kaatopaikalle.

Vaikka ensimmäiset myös ihmiselle vaaraa aiheuttavat H5N1-lintuinfluenssatapaukset paljastuivat jo parisen viikkoa sitten, terveysviranomaiset eivät ole vielä kyenneet selvittämään, mistä ne ovat levinneet Puolaan.

Lintuinfluenssaa tavattiin 40-miljoonaisessa maassa ensimmäisen kerran vuoden 2006 maaliskuussa joutsenissa Torunissa, keskisessä Puolassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    3. 3

      Tutkija: ”Suuret ikäluokat rahoittavat aikuisten lasten elämää”

    4. 4

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    5. 5

      ”Puolalaisen putkimiehen” rahoista väännetty koko päivä

    6. 6

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    7. 7

      EU voi antaa kovan iskun mänty­öljylle – vaikuttaisi 200 työn­tekijän tehtaaseen Lappeen­rannassa

    8. 8

      Valiokunta linjasi: Turvemailta korjattu puu kestävää bioenergiaksi

    9. 9

      HOK-Elannon ex-päällikköä epäillään 800 000 euron lahjusten ottamisesta

    10. 10

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    2. 2

      Wahlroos latasi palkan­korotuksista: ”Paperi­kone menee kiinni”

    3. 3

      Maiden eläkejärjestelmät vertailtiin – näin Suomi sijoittui

    4. 4

      Kulutusluottoa ottaneesta asiakkaasta tulee helposti lypsylehmä – ”Voi olla järkevämpää päästää velkansa ulosottoon”

    5. 5

      Tero Sarkkinen, 46, käyttää yrityskaupasta saamiaan rahoja enkelisijoituksiin – ”Samoilla rannekelloilla tässä mennään”

    6. 6

      5 keinoa selviytyä hometalon kanssa – ”Mies puolusti taloa sanomalla, että myyjä on pappi”

    7. 7

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    8. 8

      Tutkija: ”Suuret ikäluokat rahoittavat aikuisten lasten elämää”

    9. 9

      Veikko Salli, 81, loi roskiksista menestysbisneksen – ”Olen urallani moneen kertaan suistunut ja ylös noussut”

    10. 10

      HOK-Elannon ex-päällikköä epäillään 800 000 euron lahjusten ottamisesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Olli Turusella, 33, on yli 30 sijoitusasuntoa ja velkaa yli miljoona euroa

    2. 2

      Työpaikan ”pakkohaku” kostautui Kirsille, 41 – unelmatöihin ei ollut enää asiaa

    3. 3

      Vuorolisiä jopa 1 460 €/kk – näissä ammateissa tienataan eniten lisillä

    4. 4

      ”Ari” on kuin ilmetty menestyvä ura­tykki – oikeasti perä­kamarin poika elää eläkeläis­vanhempiensa rahoilla

    5. 5

      Työttömyystuki yli 8 600 e/kk – ”Heitä on muutama Suomessa”

    6. 6

      Mies maksoi 75,50 euron laskua käteisellä pankissa ja yllättyi – pankin mukaan tasarahalla ei kannata maksaa

    7. 7

      Leski maksoi vuosia asuntolainaa, talo oli puolison nimissä – talouskoulutus on pelastanut jo 17 taloa pakkomyynniltä

    8. 8

      42 000 euron sakot saanut Ilpo Kokkila: ”Suomalainen sakotussysteemi on räikein esimerkki aikansa eläneestä maailmasta”

    9. 9

      Uutuuskirja: Kirsti Paakkasen omaisuus Suomen lapsille – ”Suomi on palvellut minua hienosti”

    10. 10

      Asunto odottaa ostajaa jopa kaksi vuotta – katso, miten pitkään asuntoa myydään eri paikkakunnilla

    11. Näytä lisää