Sampo haali taas lisää Nordeaa

Julkaistu:

Sampo on marraskuun lopun omistajatietojen mukaan lisännyt edelleen omistustaan Nordeassa.
Tuoreimman omistajaluettelon mukaan Sampo omistaa nyt 8,6 prosenttia Nordeasta, kun omistus aikaisemman tiedon mukaan oli 7,9 prosenttia. Varmalla on lisäksi 0,4 prosenttia osakkeista ja Henki Sammolla saman verran.

Nordean merkittävin omistaja on Ruotsin valtio, jolla on 19,9 prosenttia Nordean osakkeista. Ruotsin hallitus on ilmoittanut myyvänsä omistusosuutensa kokonaan tai osan siitä vuoden 2009 loppuun mennessä.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    • Juuri nyt
    • Päivä
    • Viikko
    1. 1

      Työtön perheenäiti Tuula laski: töitä ei kannata ottaa vastaan – puolen vuoden jälkeen totuus paljastui

    2. 2

      Näin paljon kalliimpaa viina on Suomessa kuin muualla Euroopassa

    3. 3

      Yle kertoo mitä tapahtui Panaman papereiden jälkeen: Nordea jätti asiakkaansa yksin, Rotenbergit kiersivät pakotteita

    4. 4

      6 pysäyttävää faktaa elämästä, johon ei kuulu työ – ”Voimavarat kuluvat huoleen ja huolehtimiseen”

    5. 5

      Asuntojen hinta on koko maan tasolla seurannut tulokehitystä – yhdellä alueella kehitys kuitenkin poikkeaa muusta Suomesta

    6. 6

      Suomi on Euroopan kahdeksanneksi kallein maa

    7. 7

      Kojamo listautui pörssiin – Teollisuusliitto nettosi 57000000 euroa verottomana

    8. 8

      Helsingin anonyymit leipäjonot muuttuvat, jatkossa kävijät rekisteriin – Syy: Hyvätuloiset ammattijonottajat

    9. 9

      EU:n tullit Yhdysvaltoja vastaan voimaan perjantaina – listalla Harley Davidson, Levi Strauss, bourbon...

    10. 10

      Teatteriohjaaja Piia Peltola huolestui aktiivi­malli kakkosesta – kertoo työn­haussa uhkaavasta patti­tilanteesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työtön perheenäiti Tuula laski: töitä ei kannata ottaa vastaan – puolen vuoden jälkeen totuus paljastui

    2. 2

      Helsingin anonyymit leipäjonot muuttuvat, jatkossa kävijät rekisteriin – Syy: Hyvätuloiset ammattijonottajat

    3. 3

      EU:n tullit Yhdysvaltoja vastaan voimaan perjantaina – listalla Harley Davidson, Levi Strauss, bourbon...

    4. 4

      Sote-yritys Pihlajalinna: tulosvaroitus

    5. 5

      6 pysäyttävää faktaa elämästä, johon ei kuulu työ – ”Voimavarat kuluvat huoleen ja huolehtimiseen”

    6. 6

      Polttoaineen hinta on kallistunut selvästi – katso, missä on juhannusmatkasi halvin bensa

    7. 7

      Kojamo listautui pörssiin – Teollisuusliitto nettosi 57000000 euroa verottomana

    8. 8

      Suomi on Euroopan kahdeksanneksi kallein maa

    9. 9

      Näin paljon kalliimpaa viina on Suomessa kuin muualla Euroopassa

    10. 10

      Asuntojen hinta on koko maan tasolla seurannut tulokehitystä – yhdellä alueella kehitys kuitenkin poikkeaa muusta Suomesta

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Työtön perheenäiti Tuula laski: töitä ei kannata ottaa vastaan – puolen vuoden jälkeen totuus paljastui

    2. 2

      Talon piti olla perusteellisesti remontoitu – vuoden jälkeen ostajalle paljastui alapohjasta todellinen pommi

    3. 3

      3 karua esimerkkiä tulo­loukuista: Perheenäiti saa töitä – käteen lisää vain 150 e/kk

    4. 4

      Laaja lakko uhkaa Helsinki-Vantaan lentokenttää – ”Tiistaina Finnairin täytyy alkaa perua lentoja”

    5. 5

      Jyskille 100 000 euron uhkasakko harhaanjohtavasta mainonnasta

    6. 6

      Berner ehdottaa taksilakiin muutosta – matkailuyrittäjät säikähtivät uutta lupavaatimusta

    7. 7

      Audin toimitusjohtaja pidätettiin

    8. 8

      Moni piensijoittaja tuhoaa tuottonsa todella helpolla virheellä

    9. 9

      ”Osa leskeneläkkeistä on hävyttömän suuria”– epäreilua rikkaiden tukemista vai turva kriisitilanteen varalle?

    10. 10

      Helsingin anonyymit leipäjonot muuttuvat, jatkossa kävijät rekisteriin – Syy: Hyvätuloiset ammattijonottajat

    11. Näytä lisää