Gaddafi osti ydinvoimalan

Julkaistu:

Libya vahvisti maanantaina ostavansa yhteensä 21 Airbus-yhtiön lentokonetta. Kaupoista sovittiin Libyan johtajan Muammar Gaddafin Ranskan-vierailun yhteydessä. Lisäksi Ranska allekirjoitti sopimuksen, jonka mukaan se myy Libyalle "yhden tai useampia ydinreaktoreita" rauhanomaiseen käyttöön.
Ranskan presidentti Nicolas Sarkozy kertoi aiemmin päivällä aikovansa allekirjoittaa Libyan kanssa kauppasopimuksia, joiden arvo on kymmenisen miljardia euroa.

Sarkozy kertoi myös vaatineensa Gaddafia parantamaan maansa ihmisoikeustilannetta. Johtajat neuvottelivat viisipäiväisen vierailun alussa Elysee-palatsissa.

Ranskan opposition mukaan presidentti Sarkozyn ei olisi pitänyt kutsua ihmisoikeusrikoksista ja terrorismin tukemisesta syytettyä Gaddafia maahan. Arvostelijoiden mukaan vierailu oli ajoitettu varsin oudosti, kun se alkoi kansainvälisenä ihmisoikeuksien päivänä.

Sarkozy sanoi seisovansa kutsun takana ja painotti, että Ranskalla oli keskeinen osa kesällä bulgarialaisten sairaanhoitajien vapauttamisessa Libyasta. Sairaanhoitajat oli tuomittu satojen libyalaislasten tartuttamisesta hi-viruksella.
MAINOS (TEKSTI JATKUU ALLA)
MAINOS PÄÄTTYY

– Ranskan neuvottelut johtivat vapauttamiseen, sanoi Sarkozy ja lisäsi, että ilman Ranskan panosta sairaanhoitajat viruisivat yhä libyalaisvankilassa.

Kommentit

    Näytä lisää

    Näitä luetaan!
    1. 1

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    2. 2

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    3. 3

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    4. 4

      TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

    5. 5

      Rovion osake rajussa syöksyssä pörssissä – ”Brutaali pettymys”

    6. 6

      Syksyn yhteishaun tulokset julki: näihin ammattikorkeakouluihin oli vaikeinta päästä

    7. 7

      Alennuksessa jopa autoja ja asuntoja – Black Friday vyöryttää tarjouksia jo torstai-iltana

    8. 8

      Kommentti: Ekonomistien näkemykset eroavat kovasti – ja nyt sen näkee kuka vain

    9. 9

      Ajatushautomo: Brittien elintasoa uhkaa pisin heikkeneminen 60 vuoteen

    10. 10

      Naisten määrä suomalaisten pörssiyhtiöiden johdossa nousi ennätykseen – toimitusjohtajia jo 9

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rovion osake rajussa syöksyssä pörssissä – ”Brutaali pettymys”

    2. 2

      TS: Kerrostalo vajosi Turussa 10 senttiä – Kojamo purkaa rakennuksen

    3. 3

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    4. 4

      Yksin asuva, tulisitko toimeen 669 eurolla kuukaudessa?

    5. 5

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    6. 6

      Purkupäätös: Kojamon kerrostalo vajosi nopeasti 10 cm – ”Jotain siellä on tapahtunut”

    7. 7

      Rukalla ulosmarssi – hiihtokeskuksen työntekijät poistuivat hisseiltä iltakuudelta

    8. 8

      Työkokeilu: Riitta, 53, teki raskasta työtä ”aidossa kaupan ympäristössä” – 9 euroa per päivä

    9. 9

      Nyt tarkkana tv-ostoksilla – varmista, ettei laite vanhene parissa vuodessa

    10. 10

      Suomesta lähtee tänään 800 metriä pitkä junakuljetus Kiinaan

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Juho muutti Puolaan töihin palvelemaan suomalaisia – ”Muistan yllättyneeni katsoessani ensimmäistä palkkakuittia”

    2. 2

      Talo Thaimaassa ja citykämppä Espanjassa: Annika, 63, kertoo, miten Lahti vaihtui halpaan elämiseen auringossa

    3. 3

      Näin tukiloukku napsahtaa työtä tekevälle: palkkaa lisää 1 000 €/kk – tilille vain 209 € enemmän

    4. 4

      Riku Aallon yli 5 000 euron palkankorotus suututti kentän – osa erosi jo Teollisuusliitosta

    5. 5

      Suomen 100 suurinta metsänomistajaa: listan ykkösen metsät peittäisivät Kehä I:n sisälle jäävän Helsingin

    6. 6

      Miten hyvin tunnet suomalaiset logot? Tee 12 kysymyksen testi

    7. 7

      Suomalaisesta nollan euron setelistä tuli hitti – joidenkin arvo voi nousta huimasti

    8. 8

      Ilkka, 62, nostaa eläkettä ja käy kokopäivätöissä – ”Kyllä tässä pääsee voitolle”

    9. 9

      Kuljetusyrittäjän tuska: 13 harjoittelijaa eikä yksikään pärjännyt – mukana ufotutkija, ja toinen viihtyi töissä 3 tuntia

    10. 10

      Riku, 24, kilpailutti kahta pankkia: 9. tarjous asuntolainasta kelpasi – säästöä 7 000 euroa

    11. Näytä lisää